Huostaanoton lopettamisen edellytykset - Lapsen edun merkitys
Latvala, Marianna (2018)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Huostaanottojen määrä on lisääntynyt 1990-luvulta lähtien kuten myös tahdonvastaisten huostaanottojen suhteellinen osuus kaikista huostaanotoista. Media on ottanut tehtäväkseen valvoa julkisen vallan, sosiaaliviranomaisten, toimintaa lastensuojelussa. Lastensuojelua syytetään otsikoihin nousevista ikävistä tapahtumista ymmärtämättä suoraan lainsäädäntöön perustuvaa prosessia huostaanottojen ja huostaanottojen lopettamisen taustalla.
Tässä tutkielmassa tutkitaan huostaanoton lopettamisen edellytyksiä, eli missä tilanteissa huostaanotto voidaan lopettaa ja lapsi palauttaa kotiin asumaan. Lisäksi pyritään selvittämään, mitkä seikat vaikut-tavat tämän päätöksen tekemiseen. Tutkielmassa keskitytään erityisesti selvittämään mikä on lapsen etu -periaatteen merkitys tehtäessä lastensuojeluun liittyviä päätöksiä. Tavoitteena on löytää vastaus kysymykseen millä tavoin lapsen etu vaikuttaa päätöksentekoon, kun harkitaan huostaanoton lopettamista ja lapsen palauttamista kotiin.
Metodina tutkielmassa on usein oikeustieteissä käytetty oikeusdogmaattinen tutkimusmenetelmä. Oikeusdogmatiikasta voidaan käyttää myös käsitettä lainoppi ja sillä tarkoitetaan voimassa olevan lain-säädännön systematisointia ja tulkintaa käsillä olevassa tutkimuskysymyksessä. Aineistona tutkielmassa käytetään Suomen lainsäädäntöä, kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, hallituksen esityksiä, oikeustieteellistä kirjallisuutta sekä oikeustapauksia. Tutkielma sijoittuu lapsioikeuden alaan, josta keskitytään erityisesti lastensuojeluun; huostaanottoon ja huostaanoton lopettamiseen.
Tutkielman keskeisimpinä havaintoina voidaan pitää sitä, että huostaanoton lopettamispäätökset perustuvat lainsäädännössä, lastensuojelulaissa, määriteltyihin edellytyksiin. Lisäksi lapsen etu on periaate, joka viime kädessä ohjaa päätöksiä. Huostaanottoa ei voida koskaan lopettaa, jos se on vastoin lapsen etua. Päättäjille laajan harkintavallan ja sitä kautta ongelman tuottaa lapsen etu -käsitteen määrittely. Lapsen etu on mahdoton määritellä yksiselitteisesti. Lapsen etu tulee arvioida aina tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttavat hyvin monet sekä lapseen itseensä että kasvuympäristöön ja vanhempiinsa liittyvät seikat.