USA:n makroluvut selittäjinä HEX-yleis- ja portfolioindeksissä
Aspivaara, Heli (2002)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Osakkeiden kurssikehitykseen vaikuttavat monet eri tekijät yritysten tulosjulkistuksista si-joittajiin liittyviin psykologisiin tekijöihin. Tutkimuksen valtavirta on keskittynyt seuraa-maan yrityksen tilinpäätöstietojen vaikutuksia osakekursseihin, mutta makrotaloudellisten tekijöiden vaikutukset ovat usein vain vahvan intuition varassa. Tämän tutkimuksen pääta-voitteena onkin tutkia selittävätkö USA:n makroluvut osaketuottoja Suomen osakemarkki-noilla. Tutkimuksessa vertaillaan myös, mikä luvuista selittää osaketuottoja parhaiten.
Tutkimusmenetelmänä käytetään yhden muuttujan regressiomallia, jossa selitettävinä muuttujina ovat osaketuotot HEX-yleis- ja portfolioindeksissä ja selittäjinä viiden eri USA:n makroluvun odotuspoikkeamat. Tutkimusaineisto sisältää kuukausihavainnot viiden vuoden aikaperiodilta v. 1997-2001. Mittaukset on suoritettu neljänä eri ajankohtana, joista ensimmäinen aina makroluvun julkistuspäivänä ja viimeinen viikon viiveellä makroluku-julkistuksesta.
Tutkimuksen ennakko-oletusten mukaisesti selitysasteet eivät nousseet kovin korkeiksi minkään tutkimukseen valitun makroluvun odotuspoikkeaman kohdalla. Parhaat tulokset löytyivät yksityiseltä sektorilta, mitä selittää varmasti yksityisen kulutuksen suuri osuus USA:n BKT:stä, joten myös yksityiseltä sektorilta tulevat tulokset vaikuttavat selvästi si-joittajien käyttäytymiseen osakemarkkinoilla.