Oikeudellisen muodon ja taloudellisen sisällön ristiriitatilanteista
Kurjenmäki, Sanna (2006)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee veronkiertoa tilanteissa, joissa toimenpiteen oikeudellinen muoto ei vastaa taloudellista sisältöä. Veron kiertämisellä tarkoitetaan tavanomaisesta poikkeavia järjestelyjä, joiden päämääränä on hankkia verolain tarkoitukselle vieraita veroetuja. Veronkiertotoimet ovat siviilioikeudellisesti päteviä oikeustoimia. Rajanveto hyväksyttävän veron minimoinnin ja veronkierron välillä tapahtuukin vero-oikeuden tasolla.
Tutkimuksessa selvitetään yleisen veronkiertosäännöksen, VML 28 §:n sisältöä ja soveltamismahdollisuuksia tilanteissa, joissa oikeudellisen muodon ja taloudellisen sisällön välillä on jännitteitä. Koska VML 28 § on sanamuodoltaan avoin ja tulkinnanvarainen, on oikeuskäytännöllä suuri merkitys toimien hyväksyttävyyden arvioinnissa. Tutkimuksessa onkin käytetty runsaasti korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi verosuunnitteluun ja verontorjuntaan liittyviä keskeisiä käsitteitä sekä verotusmenettelyä ja seurauksia veronkiertotilanteissa.
Toimenpiteiden määrittäminen veronkierroksi tai hyväksyttäväksi veron minimoimiseksi ei ole aina yksiselitteistä. Muutamia selkeitä eroja on kuitenkin olemassa. Jos toimenpiteelle ei ole olemassa muita kuin verotuksellisia syitä, on kyseessä veron kiertäminen. Veron kiertämiseen viittaa myös verojärjestelmän kannalta vieraiden veroetujen tavoitteleminen. Hyväksyttävässä veron minimoinnissa verokustannukset eivät ole ainoa syy toimenpiteelle, vaikka ne ovatkin keskeisessä asemassa.