Tiimin kehitysvaiheen ja tiimin johtajan johtajuustyylin vaikutukset sisäisen viestinnän toteutumiseen
Kulomäki, Katri (2013)
Kulomäki, Katri
2013
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tiimimäinen työnteko on yleistynyt jatkuvasti. Se on asettanut etenkin johtajan työhön uusia vaatimuksia. Tiimin johtajan tulisi kyetä arvioimaan tiimin kehitysvaihe, ja sitä kautta pystyä sopeuttamaan oma johtajuustyylinsä kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Tiimin johtajan tulisi myös tiedostaa, millä tavalla kulloinenkin tiimin kehitysvaihe sekä tiimin johtajan johtajuustyyli heijastuvat sisäisen viestinnän toteuttamiseen.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä tavalla tiimin kehitysvaihe ja tiimin johtajan johtajuustyyli vaikuttavat sisäisen viestinnän toteutumiseen. Tiimin elinkaaren kehitysvaiheet määritellään tässä tutkimuksessa nelivaiheisen kehitysvaihemallin mukaisesti (Heikkilä 2002). Tiimien johtamisessa korostuu puolestaan Hersey & Blanchardin (1990) tilannejohtamisen näkökulma ja sisäistä viestintää käsitellään Åbergin (2002) tulosviestinnän mallia mukaillen. Nämä kolme osa-aluetta luovat tutkimuksen pääviitekehyksen.
Empiirinen tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena SKH-Isännöinti Oy:lle. Haastattelemalla yhdeksää tiimin johtajaa, löydettiin sisällönanalyysin avulla lisää huomioita teoreettisen viitekehyksen tueksi. Pääosiltaan empiirisen tutkimuksen voidaan sanoa tukevan tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen linjauksia, vaikka toki ristiriitaisuuksiakin löytyi. Mielestäni tärkeimpinä huomioina tutkimuksen tuloksista voisi todeta, että johtajuustyyli kehittyy pääsääntöisesti teorian mukaisesti ohjaavasta kohti delegoivaa, mutta tiimin jäsenten osallistaminen korostuu poikkeuksellisesti jokaisessa tiimin kehitysvaiheessa. Tiimin johtajan itsestään selvänä tehtävänä voidaan siten nähdä osallistaminen ja aloitteita tukevan ilmapiirin luominen. Sisäisessä informoinnissa korostuu erityisesti se, kuinka johtajuustyyli ja tiimin kehitysvaihe vaikuttavat tiimin johtajien informointityyliin. Esimerkiksi myrskyvaiheessa olevien tiimien kohdalla konfliktitilanteet korostavat sovittelevan johtajuustyylin tärkeyttä.