Pääomarakenteisiin vaikuttavat tekijät perheyrityksissä
Kovanen, Otto (2018)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena oli tutkia mitkä tekijät vaikuttavat velkaantumiseen Helsingin pörssiin listatuissa perheyrityksissä. Aihe on ollut kansainvälisen mielenkiinnon kohteena viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta Suomessa tehdyt tutkimukset ovat olleet toistaiseksi vähäisiä. Tämän vuoksi suomalainen aineisto antoi ainutlaatuisen ja mielenkiintoisen lähtökohdan tutkimukselle. Tässä pro gradu -tutkielmassa luotiin teoriapohja yhteensä seitsemälle hypoteesille, joita tutkittiin empiirisesti.
Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, eroaako perheyritysten pääomarakenne muista yrityksistä ja mitä pääomarakenneteoriaa perheyritykset noudattavat. Tutkimuksessa selvitettiin myös, mihin suuntaan yrityksen koko, kannattavuus, aineellinen omaisuus, kasvuodotukset, toimiala, inflaatio ja osingot vaikuttavat velkaantumisessa.
Tutkimusaineisto koostuu Helsingin pörssin yrityksistä vuosilta 2010-2014 ja tutkimusmenetelmänä käytettiin lineaarista regressioanalyysia. Teoriassa käydään läpi aiheeseen liittyviä aikaisempia tutkimuksia, esitellään keskeiset pääomarakenneteoriat ja paneudutaan pääomarakenteisiin vaikuttaviin tekijöihin.
Tutkimustulosten mukaan perheyritykset ovat olleet keskimäärin hieman velkaisempia kuin muut yritykset ja niiden pääomarakenteiden muodostumiseen on vaikuttanut eniten pecking order -teorian oletukset. Pääomarakenteisiin vaikuttavista tekijöistä yrityksen koko vaikutti lisäävästi velkaantumiseen, kun taas kannattavuus ja osingot vähentävästi.