Kahdenväliset adaptoitumiset yritysverkostoissa - syyt, muodot ja vaikutukset
Koski, Tiia (2011)
Koski, Tiia
2011
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella adaptoitumisia kolmessa eri yhteistyösuhteessa ja pyrkiä tuomaan esiin adaptoitumisiin liittyvää uutta tietoa. Tutkitaan, miten ja miksi yritykset ovat adaptoituneet toistensa kanssa ja millaisia vaikutuksia adaptoitumisesta on seurannut.
Yhteistyösuhteet ja verkostoituminen on ollut yleinen ilmiö dynaamisessa liiketoimintaympäristössä jo pitkään. Jokainen yritys kuuluu jonkinlaiseen verkostoon. Yhä useammille yrityksille yhteistyöstä on tullut menestyksen tärkeä osatekijä. Monet yritykset rakentavat yhteistyösuhteita toisiin yrityksiin pystyäkseen toimimaan kovassa kilpailussa. Nykypäivän yritysten on hyvin vaikeaa, lähes mahdotonta, saada itse haltuunsa resursseja, tietoja ja teknologiaa, joiden avulla voisi olla alansa paras.
Verkostoja on tutkittu hyvin paljon, mutta adaptoitumistutkimuksia ei ole tehty yhtä merkittävässä määrin. Adaptoitumiset nähdään keinona, jolla suhdetta voidaan kehittää ja ylläpitää. Ne ovat muutoksia, joita yritys tekee omissa toiminnoissaan vastatakseen toisen yrityksen tai ympäristön tarpeisiin. Adaptoitumisia pidetään investointina suhteeseen, jotka muun muassa lisäävät sitoutumista ja syventävät suhdetta. On myös esitetty, että suhde ei pysy toimivana ilman adaptoitumisia. Adaptoitumisia on luokiteltu muun muassa teknisiin, taloudellisiin, hallinnollisiin, logistisiin, tietoon liittyviin ja tuotteisiin.
Tutkimuksen kohteena olleissa yhteistyösuhteissa havaittiin paljon erilaisia adaptoitumisia. Tuloksissa löydettiin yhtäläisyyksiä aiemmissa tutkimuksissa esitettyjen adaptoitumisen syiden, muotojen ja vaikutusten kanssa, mutta löydettiin myös kokonaan uusia syitä, muotoja ja vaikutuksia. Lisäksi havaittiin, että tutkimuksen yrityksissä adaptoitumiset olivat kohdistuneet sekä yksilöihin, ryhmiin että koko yritykseen ja adaptoitumisia tapahtui tavallisimmin koko suhteen ajan ja ne olivat luonteeltaan luonnollisia.