Omistajapolitiikka ja kunnan vuokra-asunnot
Koppinen , Pirjo-Liisa (2007)
Koppinen , Pirjo-Liisa
2007
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen aiheena ovat omistajapolitiikka ja kunnan vuokra-asunnot. Kuntien omistuksessa on noin 400.000 vuokra-asuntoa. Suurin osa niistä on valtion tukemaa aravarahoitteista asuntotuotantoa. Vuokra-asuntojen omistamisen on katsottu sopivan kunnille siitä syystä, että kunnilla on vastuu alueensa hyvinvointipalvelujen käytännön toteutuksesta, asunto-olojen kehittämisestä ja sosiaalisen asumisen järjestämisestä.
Kunnan kehittämistä ohjataan erilaisilla strategioilla. Strategioiden ohella toimintaa ohjaavat erilaiset toimintapolitiikat, jotka ovat kunnan toimialueisiin liittyviä periaatteita. Kiinnostus omistajapolitiikkaan heräsi laman myötä. Kuntalaki konsernisäännöksineen antoi sysäyksen omistajapolitiikan kokonaistarkasteluun. Kiristynyt julkinen talous herätti etsimään taloudellisuutta ja tuloksellisuutta paremmalla kustannusseurannalla ja oman pääoman tuottovaatimusten määrittämisellä. Tämä puolestaan on tarkoittanut omistajaohjauksen täsmentämistä ja omistajan roolien selkeyttämistä.
Kuntien omistamaan vuokratalokantaan kohdistuu monia muutos- ja kehittämispaineita asuntokannan ikääntymisen ja vuokra-asuntojen tarjonnan sekä kysynnän tasapainottamisen vuoksi. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, onko kunnilla vuokra-asuntojen omistajapolitiikkaa? Tutkimuksen empiirisessä osassa kunnan vuokraasuntojen omistajapolitiikkaa on selvitelty 98 kunnalle lähetetyllä kyselytutkimuksella. Kyselyyn vastasi 51 kuntaa.
Tutkimuksen mukaan vuokra-asuntojen omistajapolitiikka kaipaa täsmentämistä ja tavoitteellisuutta. Omistajapolitiikan tavoitteiden johdonmukainen seuranta ja raportointi olivat puutteellisia kyselykunnissa. Omistajapoliittiset toimenpiteet olivat lyhytjänteisiä. Kunnan asunto-omistamisessa kaivataan omistajan vahvaa otetta, sillä omistamiseen liittyy riskejä.