Ydinosaamisten selvittäminen yrityksessä
Kohtanen, Jukka (2006)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten yrityksen ydinosaamiset voidaan selvittää. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, mistä eri elementeistä löydetyt ydinosaamiset koostuvat ja millaisia yrityksen eri toimintoja on mukana ydinosaamisissa.
Tutkimuksen teoriakehyksenä käytettiin eri tutkijoiden näkemyksiä. Vahvimmin tukeuduttiin ydinosaamisajattelun pioneerien Hamelin ja Prahaladin teorioihin. Ydinosaamismalli on lisäksi tiukasti sidoksissa strategia-ajatteluun, joten tutkimuksessa pohditaan myös näiden kahden välistä yhteyttä. Luonnollisesti tutkimuksessa on käsitelty myös osaamista, joka kuuluu olennaisena osana ydinosaamisajatteluun.
Tutkimuksen empiirisessä osassa tutkitaan tapaustutkimuksena Länsi-Suomessa toimivaa yritystä. Teoriaosuudessa esiteltyjen teorioiden pohjalta kehitettiin malli, jonka avulla ylintä johtoa haastattelemalla selvitettiin yrityksen ydinosaamisia. Tutkimuksessa oli lähtökohtana se perusolettamus, että koska kyseessä oli pitkään menestyksekkäästi toiminut globaalissa kilpailuympäristössä toiminut yritys, yrityksestä myös löytyisi ydinosaaminen/ydinosaamisia.
Empiirinen tutkimus suoritettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksen aihealue on abstrakti ja tutkimusaineisto melko subjektiivinen, joten laadullisen tutkimusotteen katsottiin olevan paras lähtökohta tutkimukselle. Samasta syystä tiedonkeruutavaksi valittiin haastattelututkimus. Myös fenomenologian katsottiin tukevan tutkimuksen luonnetta. Tutkimuksen aikana tehtiin kaksi haastattelukierrosta, joissa molemmissa oli mukana sama haastateltavien joukko.
Tutkimuksen perusteella löydettiin kohdeyrityksestä kuusi eri ydinosaamista. Nämä ydinosaamiset pystyttiin myös tutkimuskysymysten mukaisesti jaottelemaan eri osaamisiin sekä löytämään yrityksen eri toiminnot, jotka olivat mukana kussakin ydinosaamisessa.