Osakevaihto osinkotulon verosuunnittelussa : Tarkastelussa holdingyhtiöjärjestely
Pitkänen, Minja (2024-05-15)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024051531248
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024051531248
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa on tarkoitus käsitellä osinkotulon verosuunnittelua hyödyntäen osakevaihtoa yritysjärjestelykeinona. Vuonna 2017 annettu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2017:78 mahdollisti holdingyhtiöjärjestelyn ja sitä kautta yhtiön nettovarallisuuden kasvattamisen osana osinkotulon verosuunnittelua. Tutkielma rajautuu tutkimaan osinkotulon verosuunnittelua ratkaisun mahdollistamasta, nettovarallisuuden kasvattamisen näkökulmasta.
Elinkeinoverolain 52 f §:n tarkoittama yritysjärjestelykeino osakevaihto näyttäytyy keskeisenä tekijänä holdingyhtiöjärjestelyssä. Tarkoitus on avata tarkemmin osakevaihtoa ja millä tavalla sitä voidaan käyttää verosuunnittelukeinona sekä mitä lopullista veroetua tämän avulla voidaan saavuttaa. Näistä kysymyksistä muodostuu tutkielman ydin. Osakevaihto mahdollistaa nettovarallisuuden kasvattamisen yhtiössä niin sanotun arvostamisteknisen seikan myötä. Tämä avaa keskustelun myös veropoliittiselle alueelle.
Osakevaihdolla saavutettava nettovarallisuuden kasvaminen holdingyhtiössä katsottiin mahdollistavan entistä suuremman verohuojennetun osingon nostamisen yhtiöstä verrattuna liiketoimintayhtiöstä nostettavaan osinkoon. Koska holdingyhtiöjärjestelyllä on mahdollista saavuttaa huomattavaa lopullista veroetua, nousee veroedun tarkastelu veronkiertosäännöksen näkökulmasta myös keskiöön tutkielmassa. Oikeuskäytännön valossa veronkiertosäännöksen EVL 52 h §:n soveltamisedellytyksenä on lain tarkoituksen veroedun syntyminen. Mikäli veroetua ei katsota syntyvän, järjestelyn liiketaloudelliset perusteet eivät tule arvioitavaksi.
Oikeuskäytännön perusteella EVL 52 h § ei rajoita osakevaihdon toteuttamista tutkielmassa kuvatulla tavalla. Toisin sanoen lain tarkoituksen vastaista veroetua ei katsota syntyvän holdingyhtiöjärjestelyssä osakevaihdolla. Lain tarkoituksen vastainen veroetu kuitenkin voidaan katsoa syntyvän, mikäli objektiivisesti arvioiden järjestelyyn ryhdytään pelkästään jatkoluovutustarkoituksessa. Tarkasteltaessa EVL 52 h §:n nykytulkintaa, kävi ilmi, että EVL 52 h §:n soveltaminen edellyttää sekä veroedun syntymistä sekä liiketaloudellisten perusteiden kantavuutta suhteessa syntyvään veroetuun.
Elinkeinoverolain 52 f §:n tarkoittama yritysjärjestelykeino osakevaihto näyttäytyy keskeisenä tekijänä holdingyhtiöjärjestelyssä. Tarkoitus on avata tarkemmin osakevaihtoa ja millä tavalla sitä voidaan käyttää verosuunnittelukeinona sekä mitä lopullista veroetua tämän avulla voidaan saavuttaa. Näistä kysymyksistä muodostuu tutkielman ydin. Osakevaihto mahdollistaa nettovarallisuuden kasvattamisen yhtiössä niin sanotun arvostamisteknisen seikan myötä. Tämä avaa keskustelun myös veropoliittiselle alueelle.
Osakevaihdolla saavutettava nettovarallisuuden kasvaminen holdingyhtiössä katsottiin mahdollistavan entistä suuremman verohuojennetun osingon nostamisen yhtiöstä verrattuna liiketoimintayhtiöstä nostettavaan osinkoon. Koska holdingyhtiöjärjestelyllä on mahdollista saavuttaa huomattavaa lopullista veroetua, nousee veroedun tarkastelu veronkiertosäännöksen näkökulmasta myös keskiöön tutkielmassa. Oikeuskäytännön valossa veronkiertosäännöksen EVL 52 h §:n soveltamisedellytyksenä on lain tarkoituksen veroedun syntyminen. Mikäli veroetua ei katsota syntyvän, järjestelyn liiketaloudelliset perusteet eivät tule arvioitavaksi.
Oikeuskäytännön perusteella EVL 52 h § ei rajoita osakevaihdon toteuttamista tutkielmassa kuvatulla tavalla. Toisin sanoen lain tarkoituksen vastaista veroetua ei katsota syntyvän holdingyhtiöjärjestelyssä osakevaihdolla. Lain tarkoituksen vastainen veroetu kuitenkin voidaan katsoa syntyvän, mikäli objektiivisesti arvioiden järjestelyyn ryhdytään pelkästään jatkoluovutustarkoituksessa. Tarkasteltaessa EVL 52 h §:n nykytulkintaa, kävi ilmi, että EVL 52 h §:n soveltaminen edellyttää sekä veroedun syntymistä sekä liiketaloudellisten perusteiden kantavuutta suhteessa syntyvään veroetuun.