Projektiryhmän roolit ja käyttäytyminen
Kivistö, Riikka (2012)
Kivistö, Riikka
2012
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Projektityöskentelyn suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Liike-elämässä muutokset tapahtuvat nykypäivänä kiihtyvällä nopeudella ja tekniikka kehittyy jatkuvasti. Reagointi onkin noussut yhdeksi yrityksen menestystekijäksi. Projektit ja projektiryhmän ovat syntyneet vastaamaan tähän jatkuvaan muutokseen ja kehitykseen. Projekti-sanasta tulleen muoti-ilmiön myötä on tärkeää erottaa oikeat projektit ja normaalista poikkeava työ.
Tutkielmassa on pyritty tutkimaan projekteja työympäristönä. Tutkimuksessa määritetään projekti sekä projektijohtaminen yleisesti. Tutkimuksen kautta halutaan selvittää mitä haasteita projektit asettavat projektipäällikölle sekä tiimin jäsenille. Tutkimuksen päätavoite on vastata kysymykseen: Millainen projekti on työskentelymuotona ja mitä projekteissa työskentely vaatii projektiryhmän jäseniltä?
Tutkielma on tehty aineistopohjaisena tutkimuksena, jossa pääpaino on tutkimustulosten esittelyssä. Empiirissä osuudessa tutkittiin Suomessa toimivan kansainvälisen organisaation projektia. Projekti oli hyvin nopeatempoinen ja projektiryhmä koostui kymmenestä hengestä. Projektipäällikköjä oli yksi ja tiimin jäseniä yhdeksän. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja pääasialliseksi aineistonkeruumenetelmäksi valikoitui teemahaastattelu. Kirjallisia aineistoja sekä usean viikon havainnointia hyödynnettiin projektiryhmään tutustumiseen sekä teemahaastattelurungon luomiseen.
Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että projektit ovat haastava työympäristö, mutta samalla myös palkitsevia. Työnjälki on yleensä nähtävissä nopeasti. Haasteita asettaa aina vaihtuva projektiryhmä ja yhteisien toimintatapojen löytyminen. Tiimin jäsenet odottavat itseltään sekä toisiltaan paljon. Aktiivisuus, sitoutuneisuus sekä luotettavuus ovat ominaisuuksia, joita tiimin jäsenellä tulisi olla. Projektipäällikön rooli on moniulotteinen ja häneltä odotetaan paljon. Projektipäällikön tulee pystyä johtamaan projektia eteenpäin tavoitteiden mukaisesti sekä projektiryhmää.