Asumisen kiinteistöverotus - asuntojen ja niiden maapohjien kiinteistöverokohtelu : Lainopillinen tutkielma
Luoma, Jussi Antti Eemeli (2023-10-23)
Luoma, Jussi Antti Eemeli
23.10.2023
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231023141071
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231023141071
Tiivistelmä
Kiinteistöverotus on objektiverotusta, jossa verotuksen kohteena ovat kiinteistöt ja niillä
sijaitsevat rakennukset. Veronsaajana on kiinteistön sijaintikunta. Kiinteistöverotusta on pidetty
hyvänä verotulon lähteenä kunnille. Kiinteistöverotuksen tuottaman verotulon määrä on ollut
tasaisessa vuosittaisessa kasvussa. Kiinteistöverotusta koskeva tutkimus ja keskustelu on
vähäistä, mutta kiinteistövero on aika ajoin saanut osakseen kritiikkiä. Kiinteistöverotuksessa
suurimman veropohjan muodostavat asuinrakennukset, erityisesti vakituiset asuinrakennukset.
Kiinteistöverotuksen keskeisimpiä kysymyksiä on verokannan valikoituminen.
Tässä tutkielmassa käsitellään kiinteistöverokantojen soveltumista asuinrakennusten osalta.
Asuinkäytössä oleviin rakennuksiin sovelletaan pääsääntöisesti kahta verokantaa: vakituisten
asuinrakennusten veroprosenttia, sekä muiden kuin vakituisten asuinrakennusten
veroprosenttia. Tietyissä asumista muistuttavissa tilanteissa rakennukseen voidaan soveltaa
myös yleistä kiinteistöveroprosenttia. Maapohjan osalta asumiseen liittyen maapohjaan
voidaan soveltaa kahta verokantaa: yleistä kiinteistöveroprosenttia, sekä rakentamattoman
rakennuspaikan veroprosenttia tiettyjen edellytysten täyttyessä asuinkäyttöön kaavoitetulla
rakennuspaikalla. Tutkielmassa selvitetään ja systematisoidaan asumisen
kiinteistöverokantojen soveltumisen osalta voimassa olevaa oikeustilaa, sekä aiheeseen liittyviä
veropoliittisia kysymyksiä. Veropolitiikan osalta tutkielman pääpaino on etenkin asumisen
kiinteistöverotuksen yksittäisten lainkohtien sekä systematiikan arvioimisessa veropoliittisesta
näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa esitellään asumisen kiinteistöverotuksessa muodostuvia
verotukia, sekä niiden mahdollisia veropoliittisia vaikutuksia.
Tutkimusmenetelmä on lainoppi. Tutkielman tarkoitus on siis selvittää voimassa olevaa oikeutta
asumisen kiinteistöverotuksen verokantojen soveltumisen osalta. Oikeustilasta tehdyt tulkinnat
perustellaan oikeuslähtein. Tulkinnat perustuvat lähtökohtaisesti lain sanamuotoon.
Oikeustilasta tehdyt tulkinnat liittyvät pääosin rajanvetoon asuinrakennuksiin sovellettavien
veroprosenttien välillä. Tutkielmassa havaitaan, että asuinrakennusten kiinteistöverotuksessa
viime kädessä ratkaiseva merkitys on rakennuksen tosiasiallisella käytöllä. Tosin merkitystä on
myös sillä, mihin käyttöön rakennus on tarkoitettu. Käytännössä merkitystä on myös tietyillä
rekisterimerkinnöillä, kuten sillä, onko rakennukselle merkattu väestötietojärjestelmässä jonkin
henkilön vakituinen osoite. Asumisen kiinteistöverotukseen havaitaan liittyvän paikoittain
tulkinnanvaraisia rajanvetotilanteita, joissa oikeustila jää osittain epäselväksi. Näiden todetaan
heikentävän verotukselta vaadittavaa ennakoitavuutta. Ongelmallinen on erityisesti
rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltumisedellytys, jonka perusteella
rakennuspaikkaan voidaan soveltaa korkeampaa veroprosenttia, mikäli rakennuksella sijaitsee
muutoin kuin tilapäisesti käytöstä poistuneeksi katsottava rakennus
sijaitsevat rakennukset. Veronsaajana on kiinteistön sijaintikunta. Kiinteistöverotusta on pidetty
hyvänä verotulon lähteenä kunnille. Kiinteistöverotuksen tuottaman verotulon määrä on ollut
tasaisessa vuosittaisessa kasvussa. Kiinteistöverotusta koskeva tutkimus ja keskustelu on
vähäistä, mutta kiinteistövero on aika ajoin saanut osakseen kritiikkiä. Kiinteistöverotuksessa
suurimman veropohjan muodostavat asuinrakennukset, erityisesti vakituiset asuinrakennukset.
Kiinteistöverotuksen keskeisimpiä kysymyksiä on verokannan valikoituminen.
Tässä tutkielmassa käsitellään kiinteistöverokantojen soveltumista asuinrakennusten osalta.
Asuinkäytössä oleviin rakennuksiin sovelletaan pääsääntöisesti kahta verokantaa: vakituisten
asuinrakennusten veroprosenttia, sekä muiden kuin vakituisten asuinrakennusten
veroprosenttia. Tietyissä asumista muistuttavissa tilanteissa rakennukseen voidaan soveltaa
myös yleistä kiinteistöveroprosenttia. Maapohjan osalta asumiseen liittyen maapohjaan
voidaan soveltaa kahta verokantaa: yleistä kiinteistöveroprosenttia, sekä rakentamattoman
rakennuspaikan veroprosenttia tiettyjen edellytysten täyttyessä asuinkäyttöön kaavoitetulla
rakennuspaikalla. Tutkielmassa selvitetään ja systematisoidaan asumisen
kiinteistöverokantojen soveltumisen osalta voimassa olevaa oikeustilaa, sekä aiheeseen liittyviä
veropoliittisia kysymyksiä. Veropolitiikan osalta tutkielman pääpaino on etenkin asumisen
kiinteistöverotuksen yksittäisten lainkohtien sekä systematiikan arvioimisessa veropoliittisesta
näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa esitellään asumisen kiinteistöverotuksessa muodostuvia
verotukia, sekä niiden mahdollisia veropoliittisia vaikutuksia.
Tutkimusmenetelmä on lainoppi. Tutkielman tarkoitus on siis selvittää voimassa olevaa oikeutta
asumisen kiinteistöverotuksen verokantojen soveltumisen osalta. Oikeustilasta tehdyt tulkinnat
perustellaan oikeuslähtein. Tulkinnat perustuvat lähtökohtaisesti lain sanamuotoon.
Oikeustilasta tehdyt tulkinnat liittyvät pääosin rajanvetoon asuinrakennuksiin sovellettavien
veroprosenttien välillä. Tutkielmassa havaitaan, että asuinrakennusten kiinteistöverotuksessa
viime kädessä ratkaiseva merkitys on rakennuksen tosiasiallisella käytöllä. Tosin merkitystä on
myös sillä, mihin käyttöön rakennus on tarkoitettu. Käytännössä merkitystä on myös tietyillä
rekisterimerkinnöillä, kuten sillä, onko rakennukselle merkattu väestötietojärjestelmässä jonkin
henkilön vakituinen osoite. Asumisen kiinteistöverotukseen havaitaan liittyvän paikoittain
tulkinnanvaraisia rajanvetotilanteita, joissa oikeustila jää osittain epäselväksi. Näiden todetaan
heikentävän verotukselta vaadittavaa ennakoitavuutta. Ongelmallinen on erityisesti
rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltumisedellytys, jonka perusteella
rakennuspaikkaan voidaan soveltaa korkeampaa veroprosenttia, mikäli rakennuksella sijaitsee
muutoin kuin tilapäisesti käytöstä poistuneeksi katsottava rakennus