Automaattinen päätöksenteko veronkorotuksen määräämisessä
Korhonen, Anniina (2023-05)
05 / 2023
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023051243933
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023051243933
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan hallintolakiin (434/2003) tullutta muutosta, jonka myötä automaattisella päätöksenteolla on lainsäädännöllinen pohja. Automaattisella päätöksenteolla viitataan prosessiin, jossa hallintopäätöksen ratkaisu tehdään joko kokonaan tai osittain tietojärjestelmän avulla. Automaattinen päätöksenteko on mahdollista myös rangaistuluonteisten hallinnollisten seuraamusmaksujen osalta. Tämä tarkoittaa sitä, että Verohallinto voi määrätä esimerkiksi henkilöiden tuloverotuksessa veronkorotuksia automaatiossa. Tutkielman tarkoituksena on syventyä veronkorotusten määräämiseen automaatiossa, ja selvittää minkälaisia reunaehtoja hallintolain muutos asettaa automaattisien päätöksien tekemiselle sekä tarkastella soveltuvatko veronkorotukseen liittyvät verotusmenettelyn (1558/1995) säännökset automaattiseen päätöksentekoon.
Aihetta tarkastellaan lainopillisen menetelmän kautta, koska tutkielmassa halutaan tarkastella voimassa olevan lainsäädännön sisältöä ja tehdä siitä tulkintoja. Tutkielmassa pyritään myös antamaan de lege ferenda -tyyppisiä suosituksia aiheeseen liittyen. Tutkielman ensisijaisena lähdeaineistona toimii lainsäädäntö ja lakien esityöt. Lisäksi analyysissä hyödynnetään oikeuskäytäntöä ja sallittuja oikeuslähteitä.
Automaattisen päätöksenteon reunaehtona toimii hallintolain 8 b luvun 53 e §, joka rajaa automaattisten ratkaisujen edellytyksiä niin, että viranomainen voi ratkaista automaattisesti asian, johon ei sisälly seikkoja, jotka edellyttävät tapauskohtaista harkintaa, tai johon sisältyvät tapauskohtaista harkintaa edellyttävät seikat virkamies tai muu asian käsittelijä on arvioinut.
Tutkielmassa tunnistettiin, että veronkorotusten määräämiseen tarvitaan osassa tapauksissa tapauskohtaista harkintaa, joka on tehtävä virkailijan arviossa. Tapauskohtaista harkintaa tarvitaan veronkorotusten määräämisessä etenkin veronkorotuksen määräämättä jättämisessä, alennetussa veronkorotuksessa ja korotetussa veronkorotuksessa. Osittainen virkailijatyö veronkorotusten määräämisessä on tarpeellista, jotta tapauskohtaista harkintaa edellyttävät kohdat voidaan arvioida sekä perustelu- ja kuulemisvelvollisuus voidaan täyttää.
Automaation hyödyntäminen laajemmin edellyttää lainsäädännön kehitykseltä selkeyttä ja yksinkertaisuutta. Lainsäädännöllisinä kehitysehdotuksina todetaan, että veronkorotusten harkinnanvaraisuutta tulisi yhä poistaa verotusmenettelylaista etenkin korotetun veronkorotuksen osalta. Muutos voisi mahdollistaa automaation yksinkertaisemman soveltamisen.
Aihetta tarkastellaan lainopillisen menetelmän kautta, koska tutkielmassa halutaan tarkastella voimassa olevan lainsäädännön sisältöä ja tehdä siitä tulkintoja. Tutkielmassa pyritään myös antamaan de lege ferenda -tyyppisiä suosituksia aiheeseen liittyen. Tutkielman ensisijaisena lähdeaineistona toimii lainsäädäntö ja lakien esityöt. Lisäksi analyysissä hyödynnetään oikeuskäytäntöä ja sallittuja oikeuslähteitä.
Automaattisen päätöksenteon reunaehtona toimii hallintolain 8 b luvun 53 e §, joka rajaa automaattisten ratkaisujen edellytyksiä niin, että viranomainen voi ratkaista automaattisesti asian, johon ei sisälly seikkoja, jotka edellyttävät tapauskohtaista harkintaa, tai johon sisältyvät tapauskohtaista harkintaa edellyttävät seikat virkamies tai muu asian käsittelijä on arvioinut.
Tutkielmassa tunnistettiin, että veronkorotusten määräämiseen tarvitaan osassa tapauksissa tapauskohtaista harkintaa, joka on tehtävä virkailijan arviossa. Tapauskohtaista harkintaa tarvitaan veronkorotusten määräämisessä etenkin veronkorotuksen määräämättä jättämisessä, alennetussa veronkorotuksessa ja korotetussa veronkorotuksessa. Osittainen virkailijatyö veronkorotusten määräämisessä on tarpeellista, jotta tapauskohtaista harkintaa edellyttävät kohdat voidaan arvioida sekä perustelu- ja kuulemisvelvollisuus voidaan täyttää.
Automaation hyödyntäminen laajemmin edellyttää lainsäädännön kehitykseltä selkeyttä ja yksinkertaisuutta. Lainsäädännöllisinä kehitysehdotuksina todetaan, että veronkorotusten harkinnanvaraisuutta tulisi yhä poistaa verotusmenettelylaista etenkin korotetun veronkorotuksen osalta. Muutos voisi mahdollistaa automaation yksinkertaisemman soveltamisen.