Tilitoimiston sopimussuhteiden hallinta
Kellosaari, Laura (2015)
Kellosaari, Laura
2015
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tilitoimiston tehtävänä on tilitoimistopalvelujen tuottaminen. Lisäksi edellytyksenä on, että se toimii tiettyjen ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Auktorisoidut tilitoimistot markkinoivat usein olevansa osaavia, luotettavia ja riippumattomia. Nämä kuu-luvatkin olennaisena osana hyvän tilitoimistotavan toteutumisen edellytyksiin.
Tutkielman kohteena on tilitoimiston sopimussuhteet ja huolelliseen toimintaan liittyvät velvoitteet. Vaikka asiakkaan ja tilitoimiston välisen toimeksiantosopimuksen laadinnassa vallitsee lähtökohtaisesti sopimusvapaus, sisältyy toimeksiantoon hyvän tilitoimistotavan myötä yhä enemmän myös sopimusosapuolten toimintaa ohjaavia normeja sekä huolelliseen toimintaan liittyviä velvoitteita. Siten erilaisista toimeksiannoista sovittaessa on sopimusosapuolten kulloinkin esiin nousevat vastuut ja velvoitteet tärkeä tunnistaa. Samoin ne on hyvä käydä yksityiskohtaisesti läpi sopimusta laadittaessa. Kun sopimus toimii toimintaohjeena toimeksiannon toteuttamiselle ja osapuolten välinen työnjako on selvillä, voidaan tilitoimistopalvelut hoitaa luotettavin lähtein.
Tilitoimistossa tilitoimiston edustajan rooli asiantuntijapalveluiden tarjoajana on keskeinen. Myös sopimuksen sisällön määrittäminen jää pitkälti tilitoimiston vastuulle. Siten ensisijaisen tärkeää on huolehtia, että toimeksianto tulee hoidettua ainakin tilitoimiston osalta vaadittavien huolellisuuskriteerien mukaisesti. Hyvä on myös huomioida vahingonkorvausoikeudessa huolellisuusvaatimuksen objektiivinen arviointi. Tällöin toimeksiantoa tarkastellaan jälkikäteen sen perusteella, minkälaisiin toimenpiteisiin tili-toimiston edustaja oli sopimuksen ja muiden sitoumusten nojalla velvollinen. Myös oikeuskäytännössä asiantuntijavastuun kriteereitä on kiristetty ja laajennettu. Sen vuoksi tilitoimistossa on entistä tärkeämpää huomioida ja ennakoida toimeksiannon hoitamiseen liittyvät merkitykselliset seikat riittävässä laajuudessa.