Taloudellinen työnantaja de lege ferenda : Suunnitellun lakiuudistuksen tarkastelu
Salmi, Lotta (2022)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022110864940
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022110864940
Tiivistelmä
Globalisaation lisäämä työntekijöiden liikkuvuus rajojen yli on aiheuttanut haasteita valtioiden, myös Suomen, verotusoikeuden turvaamisessa. Suomen verotusvalta määritellään sekä kansallisessa lainsäädännössä että Suomen solmimissa verosopimuksissa. Suomen solmimat verosopimukset perustuvat OECD:n malliverosopimukseen ja niihin sisältyy työskentelyvaltion verotusoikeutta rajoittava 183 päivän -sääntö, joka estää työskentelyvaltion oikeuden verottaa toisesta sopimusvaltiosta tulleen työntekijän saamaa palkkaa. Säännön toinen ehto edellyttää, ettei palkkaa maksa sellainen työnantaja, joka katsotaan työskentelyvaltiossa asuvaksi. Nykyään Suomi soveltaa solmimissaan verosopimuksissa vuokratyövoimaa koskevaa erityissäännöstä.
Suomessa työnantajakäsitettä on tulkittu muodollisesti, eli työnantajaksi on pääsääntöisesti katsottu taho, jonka kanssa työntekijä on solminut työsopimuksensa ja joka maksaa työntekijän palkan. Suomessa on kuitenkin ehdotettu otettavaksi käyttöön taloudellisen työnantajan käsite, joka laajentaisi tarkastelun tosiasiallisiin seikkoihin. Ulkomainen työntekijä ei siis enää voisi suorittaa lyhytaikaisia työkomennuksia Suomessa verovapaasti työskentelemällä näennäisesti ulkomaisen työnantajan lukuun. Käytännössä taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönotto laajentaisi nykyisen tuloverolain 10 §:n 4 c kohtaan sisällytetyn vuokratyövoimaa koskevan erityissäännöksen koskemaan myös tilanteita, joissa työntekijä asetetaan ulkomaisen työnantajan toimesta suomalaisen yhtiön käyttöön myös muuten kuin vuokraamalla.
Taloudellisen työnantajan käsitettä sovellettaisiin verosopimustilanteissa arvioitaessa 183 päivän -säännön soveltuvuutta. Se koskisi ulkomailta Suomeen tulevia työntekijöitä verovelvollisuusstatuksesta riippumatta. Sääntelyä sovellettaisiin sekä konsernitilanteisiin että muihin tilanteisiin. Mikäli työntekijän työnantajaksi katsottaisiin suomalainen taloudellinen työnantaja, olisi tämän palkka veronalaista Suomessa ensimmäisestä työskentelypäivästä lähtien. Konsernitilanteissa tulisi sovellettavaksi erityinen lyhytaikaista työskentelyä koskeva verovapaussäännös. Lisäksi sekä ulkomaiselle työnantajalle että taloudelliselle työnantajalle syntyisi ilmoittamisvelvollisuuksia Suomeen. Konsernitilanteissa ulkomaisen työnantajan ilmoittamisvelvollisuudet siirtyisivät taloudelliselle työnantajalle, jolle syntyisi lisäksi ennakonpidätysvelvollisuus. Vaikka sääntely turvaisikin Suomen verotusoikeutta, aiheuttaisi se myös hallinnollista rasitetta sekä verovelvollisille että Verohallinnolle.
Tutkielmassa on määritelty taloudellisen työnantajan käsite ja selvitetty, missä tilanteissa se tulisi sovellettavaksi. Lisäksi on arvioitu, täyttyvätkö ehdotetulle uudistukselle asetetut tavoitteet nykyisen ehdotuksen keinoilla. Tutkimusmetodeina on käytetty lainopillista ja oikeuspoliittista menetelmää. Koska käsite on kansainvälisesti käytössä, on tutkimuksessa hyödynnetty myös oikeusvertailua. Tutkielman lähteinä on käytetty oikeuslähteitä, esitysluonnoksia ja niiden lausuntoja, OECD:n julkaisuja, kotimaisia ja kansainvälisiä artikkeleita sekä Verohallinnon ohjeita.
Suomessa työnantajakäsitettä on tulkittu muodollisesti, eli työnantajaksi on pääsääntöisesti katsottu taho, jonka kanssa työntekijä on solminut työsopimuksensa ja joka maksaa työntekijän palkan. Suomessa on kuitenkin ehdotettu otettavaksi käyttöön taloudellisen työnantajan käsite, joka laajentaisi tarkastelun tosiasiallisiin seikkoihin. Ulkomainen työntekijä ei siis enää voisi suorittaa lyhytaikaisia työkomennuksia Suomessa verovapaasti työskentelemällä näennäisesti ulkomaisen työnantajan lukuun. Käytännössä taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönotto laajentaisi nykyisen tuloverolain 10 §:n 4 c kohtaan sisällytetyn vuokratyövoimaa koskevan erityissäännöksen koskemaan myös tilanteita, joissa työntekijä asetetaan ulkomaisen työnantajan toimesta suomalaisen yhtiön käyttöön myös muuten kuin vuokraamalla.
Taloudellisen työnantajan käsitettä sovellettaisiin verosopimustilanteissa arvioitaessa 183 päivän -säännön soveltuvuutta. Se koskisi ulkomailta Suomeen tulevia työntekijöitä verovelvollisuusstatuksesta riippumatta. Sääntelyä sovellettaisiin sekä konsernitilanteisiin että muihin tilanteisiin. Mikäli työntekijän työnantajaksi katsottaisiin suomalainen taloudellinen työnantaja, olisi tämän palkka veronalaista Suomessa ensimmäisestä työskentelypäivästä lähtien. Konsernitilanteissa tulisi sovellettavaksi erityinen lyhytaikaista työskentelyä koskeva verovapaussäännös. Lisäksi sekä ulkomaiselle työnantajalle että taloudelliselle työnantajalle syntyisi ilmoittamisvelvollisuuksia Suomeen. Konsernitilanteissa ulkomaisen työnantajan ilmoittamisvelvollisuudet siirtyisivät taloudelliselle työnantajalle, jolle syntyisi lisäksi ennakonpidätysvelvollisuus. Vaikka sääntely turvaisikin Suomen verotusoikeutta, aiheuttaisi se myös hallinnollista rasitetta sekä verovelvollisille että Verohallinnolle.
Tutkielmassa on määritelty taloudellisen työnantajan käsite ja selvitetty, missä tilanteissa se tulisi sovellettavaksi. Lisäksi on arvioitu, täyttyvätkö ehdotetulle uudistukselle asetetut tavoitteet nykyisen ehdotuksen keinoilla. Tutkimusmetodeina on käytetty lainopillista ja oikeuspoliittista menetelmää. Koska käsite on kansainvälisesti käytössä, on tutkimuksessa hyödynnetty myös oikeusvertailua. Tutkielman lähteinä on käytetty oikeuslähteitä, esitysluonnoksia ja niiden lausuntoja, OECD:n julkaisuja, kotimaisia ja kansainvälisiä artikkeleita sekä Verohallinnon ohjeita.