Vapaaehtoisen tilintarkastuksen valintaan vaikuttavat tekijät Suomessa
Paulasalo, Jonna (2022-10-21)
Paulasalo, Jonna
21.10.2022
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022102162748

Tiivistelmä
Suomen tilintarkastuslaki koki vuonna 2007 kokonaisuudistuksen, jonka myötä pienet yritykset vapautettiin tilintarkastusvelvollisuudesta. Uudistuksen taustalla oli Euroopan Unionin vaatimukset ja kansalliset tarpeet. Vapautuksesta huolimatta pienet yritykset ovat saaneet kuitenkin halutessaan suorittaa vapaaehtoisesti tilintarkastuksen, vaikka laki ei siihen velvoita. Tilintarkastusvelvollisuuden määrittävät raja-arvot asetettiin mataliksi verrattuna muihin EU-maihin, koska Suomessa on paljon pk-yrityksiä ja tilintarkastusvelvollisuuden poistaminen pieniltä yrityksiltä nähtiin merkittävänä muutoksena. Tilintarkastusvelvollisuuden rajat ovat pysyneet Suomessa samoina vuoden 2007 jälkeen, vaikka tilintarkastuslaki on kokenut sen jälkeen muutoksia, joista suurin on kokonaisuudistus vuonna 2015, jolloin tuli voimaan nykyinen tilintarkastuslaki.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vapaaehtoisen tilintarkastuksen valintaan vaikuttavia tekijöitä Suomessa. Tutkimuksessa pyrittiin saamaan selville johdon omistusosuuden, yrityksen koon ja velkaisuuden vaikutus vapaaehtoisen tilintarkastuksen valintaan suomalaisissa yrityksissä. Hypoteesien avulla oli tarkoitus saada selville, vaikuttavatko johdon omistusosuus, yrityksen koko ja velkaisuus merkitsevästi siihen, onko yritys valinnut vapaaehtoisen tilintarkastuksen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että näillä kolmella tekijällä on merkitsevä vaikutus vapaaehtoisen tilintarkastuksen valintaan. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli saada selville, onko näillä tekijöillä vaikutusta vapaaehtoisen tilintarkastuksen valinnassa suomalaisista yrityksistä koostuvassa aineistossa.
Tutkimuksen kohteena olivat suomalaiset yksityiset osakeyhtiöt, jotka voivat valita vapaaehtoisen tilintarkastuksen Suomen tilintarkastuslain nojalla. Aineisto otettiin Orbis-tietokannasta noudattaen tilintarkastuslain tilintarkastusvelvollisuutta määrittäviä raja-arvoja, jotta aineistoon tulivat vain ne yritykset, jotka voivat tilintarkastuslain nojalla valita vapaaehtoisen tilintarkastuksen. Otos otettiin käyttäen yksinkertaista satunnaisotantaa, jotta jokaisella aineistossa olevalla yrityksellä on yhtä suuri todennäköisyys tulla valituksi otokseen. Tutkimuksen hypoteesit testattiin logistisella regressioanalyysillä, joka suoritettiin käyttäen SPSS-ohjelmaa.
Tutkimuksen tulosten mukaan yrityksen koko vaikuttaa merkitsevästi vapaaehtoisen tilintarkastuksen valintaan. Tämä on yhdenmukainen aikaisempien tutkimuksien tuloksien kanssa. Tulosten mukaan johdon omistusosuudella ja velkaisuudella ei ole kuitenkaan vaikutusta vapaaehtoisen tilitarkastuksen valinnassa, mikä on poikkeavaa aikaisempiin tutkimuksiin nähden. Tutkimuksen alhaisen selitysasteen vuoksi tuloksia ei voida yleistää koskemaan kaikkia suomalaisia yksityisiä osakeyhtiöitä. Tutkimus antaa kuitenkin tietoa siitä, mitä tekijöitä suomalaiset yksityiset osakeyhtiöt pitävät tärkeinä vapaaehtoisen tilintarkastuksen valinnassa.