SEU 42(7) artiklan mukaisen turvatakuujärjestelmän suvereniteettiulottuvuudet : Tarkastelu EU:n jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeuden näkökulmasta

Abstract

Euroopan unioni perustettiin toisen maailmansodan jälkeen, jotta sotiminen eurooppalaisten valtioiden kesken olisi hankalaa ja järjetöntä. Valtioiden välisenä liittona EU:lla oli mahdollisuus pysyä mukana maailmanlaajuisessa kilpailussa ja rakentaa hyvinvointia alueelleen. Suurvaltapolitiikka on nyt murroksessa. Venäjän aloittama sota Ukrainaa vastaan toi sodan jälleen Euroopan maanosaan ja muutti kansainvälistä turvallisuustilannetta, mutta jo ennen sotaa turvallisuusympäristössä oli voinut havaita yleisesti muutoksen merkkejä. Näitä olivat olleet ja ovat edelleen muun muassa terrorismi ja kiristynyt suurvaltakilpailu. Euroopan unioni on halunnut turvata alueensa hyvinvoinnin harjoittamalla politiikkaa, joka lisää EU:n yhdentymistä eli integraatiota monella politiikan osa-alueella, mutta erityisesti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. EU on halunnut panostaa Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa olevaan EU:n omaan turvatakuujärjestelmään ja sen kehittämiseen. SEU 42(7) artiklan mukaisesti muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus auttaa, mikäli jokin jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen aggression kohteeksi.

Vaikka EU:n idea perustuu valtioiden väliselle yhteistyölle ja yhdentymiselle, ei se ole kuitenkaan liittovaltio, vaan tunnustaa oikeusjärjestyksessään jäsenvaltioidensa erityispiirteet ja suvereniteetin. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella SEU 42(7) artiklan mukaisesta turvatakuujärjestelmästä löytyviä suvereniteettiulottuvuuksia jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeuden näkökulmasta. Suvereniteetti muodostaa oikeudellisen raamin, jonka avulla aihetta lähestytään. Turvatakuujärjestelmään liittyen unionin oikeusjärjestyksestä löytyy kolme kategoriaa, joista kustakin löytyy sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat omiaan turvaamaan jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeutta integraation syventyessä ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Nämä kategoriat muodostuvat SEU 42(7) artiklan tulkinnan myötä löytyvistä suvereenisuuselementeistä, EU:n toimivaltakysymyksistä muodostuvasta itsemääräämisoikeudesta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekojärjestelmästä löytyvistä suvereniteettia vahvistavista määräyksistä. Tutkielman tärkeimpänä teesinä toimii huomio siitä, että vaikka EU:n yhdentyminen myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla syventyy, on voimassa olevien perussopimusten mukaan EU:n kunnioitettava perussopimuksiin kirjattuja arvoja liittyen jäsenvaltioiden suvereniteettiin.

Tutkielman pääasiallisena metodina on lainoppi, joka systematisoi ja tulkitsee olemassa olevaa oikeutta eri oikeuslähteiden avulla. Tässä tutkielmassa erityisen painoarvon saavat eurooppaoikeudelliset oikeuslähteet, sillä tutkielmassa on tarve tulkita nimenomaan Euroopan unionista tehtyä sopimusta. Oikeuslähteiden lisäksi tutkielmassa käytetään lähteinä politologista aineistoa tutkielman aihepiirin liikkuessa oikeuden ja politiikan välimaastossa.