Maanomistajan oikeusturva kunnan maanhankinnassa
Kara, Riitta (2014)
Kara, Riitta
2014
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Perustuslain mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuteen luetaan myös maaomaisuus. Tutkielmassa selvitetään yksityisen maanomistajan lainsäädäntöön perustuvaa oikeusturvaa kunnan hankkiessa maata yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin muilla kuin vapaaehtoisilla kaupoilla.
Kunta on vastuussa maankäytön- ja rakentamisen ohjaamisesta alueellaan. Maapolitiikka ja kaavoitus muodostavat kunnan maankäyttöpolitiikan. Kaavoituksen kautta syntyy kunnalle monia oikeuksia yksityisten omistamaan maahan. Maanomistajalla on oikeus osallistua ja vaikuttaa omistamansa alueen maankäytönsuunnitteluun ja osallistuminen mahdollistaa maanomistajan vaikuttamisen jo ennalta oikeusturvaansa.
Maanomistajalla on myös mahdollista jälkikäteen saada oikeusturvaa päätöksiin, jotka koskevat hänen omistamaansa maata. Kunnalla on lainsäädännön kautta oikeus lunastaa yksityisen maata yhdyskuntarakentamista varten. Kunnalla on lunastuksen lisäksi myös muita maanhankintakeinoja, joita se voi käyttää maanhankintaansa kuten etuosto-oikeus ja verotuksen keinot. Jälkikäteinen oikeusturva käsittää erilaiset muutoksenhakukeinot perusteltuihin päätöksiin.
Tutkimuksessa käsitellään asioita lainopillisella näkökulmalla. Tutkimuksessa selvitetään maanomistajan vaikutusmahdollisuuksia omistamansa maan käytön suunnitteluun sekä muutoksenhakukeinoja hänen omaisuuttaan koskeviin päätöksiin.