Kiinteä toimipaikka digitaalisten palvelujen verotuksessa : Tarkastelussa digitaalinen läsnäolo, digivero ja OECD:n digiverohanke

Abstract

Globalisaatio ja digitalisaatio ovat häivyttäneet valtioiden välisiä rajoja ja tehneet useista liiketoimintamalleista digitaalisia. Yritykset voivat nykyään harjoittaa liiketoimintaansa mistäpäin maailmaa tahansa, mikä on tehnyt entistä vaikeammaksi kysymyksen valtioiden välisen verotusoikeuden jaosta. Tätä tehtävää helpottamaan on laadittu kansainvälinen verojärjestelmä, johon lukeutuvilla periaatteilla ja säännöksillä on merkittävä rooli verotusoikeuden jakamisessa sekä kaksinkertaisen verotuksen poistamisessa. Digitalisaation myötä kehittyneet, verkon välityksellä tarjottavat, digitaaliset palvelut ovat kuitenkin aiheuttaneet haasteita kansainväliselle verojärjestelmälle, jonka säännökset ja periaatteet perustuvat fyysisiin liiketoimintamalleihin.

Yksi merkittävimmistä kansainvälisen verotuksen käsitteistä on kiinteän toimipaikan käsite. Sen perusteella kiinteän toimipaikan sijaintivaltio on oikeutettu verottamaan ulkomaista yhteisöä sen saamista, kiinteään toimipaikkaan kohdistuvista, tuloista. Kiinteä toimipaikka voi muodostua tutkielmassa käsiteltävän tuloverolain 13 a §:n ja verosopimuksissa mainitun kiinteän toimipaikan käsitteen nojalla. Suurin osa verosopimusten kiinteän toimipaikan määritelmistä mukailee OECD:n malliverosopimuksen 5 artiklan kiinteän toimipaikan määritelmää. Molempien määritelmien mukaan kiinteäksi toimipaikaksi katsotaan liikepaikka, josta yhteisö harjoittaa liiketoimintaansa. Jotta liikepaikka voisi muodostaa kiinteän toimipaikan, siltä edellytetään lisäksi maantieteellistä ja ajallista pysyvyyttä.

Kansainvälisen verotuksen säännökset eivät enää sovellu digitaalisiin palveluihin, joiden tarjoaminen ei vaadi fyysistä läsnäoloa valtiossa ja joissa käyttäjillä on merkittävä asema arvonluonnissa. Kiinteän toimipaikan käsite perustuu fyysiseen läsnäoloon valtiossa, jolloin fyysisen läsnäolon puuttuessa myös digitaalisista palveluista saadut tulot jäävät verottamatta tulon lähdevaltiossa. OECD:ssä ja Euroopan unionissa on havahduttu siihen, että kansainvälisen verotuksen säännökset kaipaavat kehittämistä. Tutkielmassa tullaan perehtymään tarkemmin OECD:n ja EU:n ratkaisuehdotuksiin, joilla pyritään selvittämään digitaalisten palvelujen verotukseen liittyviä haasteita. OECD:n hankkeen osalta tarkastelussa on pilari I, jossa keskitytään muun muassa verotusoikeuden jakamiseen markkinavaltioihin. Markkinavaltiolla tarkoitetaan valtiota, jossa yrityksellä on myyntiä ja jossa käyttäjät tai asiakkaat sijaitsevat.

Tässä tutkielmassa on hyödynnetty kahta eri tutkimusmetodia. Kiinteän toimipaikan nykytilaa on tutkittu lainopillisen tutkimusmetodin avulla, mutta digitaalisia palveluja, kiinteään toimipaikkaan liittyviä haasteita ja OECD:n sekä EU:n ratkaisuehdotuksia on käsitelty veropoliittisesta näkökulmasta. Koska tutkielman aihe on kansainvälinen, on tutkielmaan sisällytetty myös kansainvälisyyskatsaus eri valtioissa käyttöönotettujen ratkaisumallien tarkastelemiseksi. Tutkielman lähdemateriaali koostuu oikeuslähteistä, OECD:n ja EU:n julkaisuista sekä veropoliittista osuutta tukevista kotimaisista ja kansainvälisistä artikkeleista ja kirjallisuudesta.