Paikkaperustaisuus maaseutupolitiikan strategiana : Tarkastelussa maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2014-2020
Latvakoski, Laura (2021-10-12)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021101250727
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021101250727
Tiivistelmä
Aluekehittämisen paikkaperustaisuudesta alettiin puhua Euroopassa virallisesti OECD:n (2006)
maaseutupolitiikan uuden paradigman ja Fabrizio Barcan (2009) Euroopan komissiolle laatiman
raportin myötä. Tämän jälkeen paikkaperustaisuus on kulkenut vahvasti mukana puhuttaessa
maaseudun kehittämisestä niin EU:ssa kuin Suomessa. Tutkielmassani pyrin selvittämään, mitä
on paikkaperustaisuus ja miten se näyttäytyy Suomen kansallisessa maaseutupolitiikassa. Tutkielmassani selvitän erityisesti sitä, miten paikkaperustaisuutta on toteutettu maaseutupoliittisen kokonaisohjelman ohjelmakaudella 2014–2020, jonka strategiseksi ohjenuoraksi paikkaperustaisuus valittiin.
Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii paikkaperustaisuuden teoria. Paikkaperustaisessa näkemyksessä kehittämisen painopiste on alueessa tai paikassa itsessään, sen voimavaroissa ja ihmisissä. Myös paikallisten haasteiden tunnistaminen ja ratkaiseminen on keskeisessä roolissa. Paikkaperustaisessa kehittämisessä paikkojen koko kehittämispotentiaali pyritään hyödyntämään. Kehittäminen on monitasoista ja poikkihallinnollista, ja siinä hyödynnetään verkostoja niin alueen sisällä kuin sen ulkopuolellakin.
Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on fokusryhmähaastattelu.
Fokusryhmähaastatteluun osallistui keväällä 2021 neljä kansallisen maaseutupolitiikan asiantuntijaa, jotka edustivat hallinto-, järjestö-, elinkeino- ja tutkimuspuolta. Fokusryhmähaastattelussa käsiteltiin erityisesti paikkaperustaisuuden toteuttamista ja toteutumista sekä onnistumisia ja haasteita maaseutupoliittisen kokonaisohjelman ohjelmakaudella 2014–2020.
Paikkaperustaisuutta on toteutettu maaseutupoliittisen kokonaisohjelman ohjelmakauden
2014–2020 aikana onnistuneesti monin keinoin. Näitä ovat muun muassa kyläkauppatuen pilotointi, maaseutuvaikutusten arviointi -työkalun kehittäminen, lähikoulukeskustelun viriäminen sekä erityisesti paikkatietoaineistoihin pohjautuvat tutkimushankkeet, kuten kaupunki-maaseutuluokituksen päivittäminen. Tarvetta paikkaperustaisuuden vahvistamiselle maaseutupolitiikassa kuitenkin yhä on. Haasteena ovat erityisesti alueiden erilaiset ja eriytyvät tarpeet ja niiden tunnistaminen. Tarvetta on paikkaperustaiselle tiedolle ja tilastoinnille, joka mahdollistaa paikkaperustaisen politiikan ja kehittämisen toteuttamisen. Paikkaperustaisuudesta toivotaan yhdistävää tekijää myös muille aluepolitiikan lohkoille.
Paikkaperustaisuutta pidetään hyvänä ja toimivana lähtökohtana maaseutupolitiikassa, ja sen
toivotaan vahvistuvan myös tulevaisuudessa. Paikkaperustaisuus jatkaa maaseutupolitiikan keskeisenä lähtökohtana myös uudessa, hiljattain julkaistussa maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa 2021–2027.
maaseutupolitiikan uuden paradigman ja Fabrizio Barcan (2009) Euroopan komissiolle laatiman
raportin myötä. Tämän jälkeen paikkaperustaisuus on kulkenut vahvasti mukana puhuttaessa
maaseudun kehittämisestä niin EU:ssa kuin Suomessa. Tutkielmassani pyrin selvittämään, mitä
on paikkaperustaisuus ja miten se näyttäytyy Suomen kansallisessa maaseutupolitiikassa. Tutkielmassani selvitän erityisesti sitä, miten paikkaperustaisuutta on toteutettu maaseutupoliittisen kokonaisohjelman ohjelmakaudella 2014–2020, jonka strategiseksi ohjenuoraksi paikkaperustaisuus valittiin.
Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii paikkaperustaisuuden teoria. Paikkaperustaisessa näkemyksessä kehittämisen painopiste on alueessa tai paikassa itsessään, sen voimavaroissa ja ihmisissä. Myös paikallisten haasteiden tunnistaminen ja ratkaiseminen on keskeisessä roolissa. Paikkaperustaisessa kehittämisessä paikkojen koko kehittämispotentiaali pyritään hyödyntämään. Kehittäminen on monitasoista ja poikkihallinnollista, ja siinä hyödynnetään verkostoja niin alueen sisällä kuin sen ulkopuolellakin.
Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on fokusryhmähaastattelu.
Fokusryhmähaastatteluun osallistui keväällä 2021 neljä kansallisen maaseutupolitiikan asiantuntijaa, jotka edustivat hallinto-, järjestö-, elinkeino- ja tutkimuspuolta. Fokusryhmähaastattelussa käsiteltiin erityisesti paikkaperustaisuuden toteuttamista ja toteutumista sekä onnistumisia ja haasteita maaseutupoliittisen kokonaisohjelman ohjelmakaudella 2014–2020.
Paikkaperustaisuutta on toteutettu maaseutupoliittisen kokonaisohjelman ohjelmakauden
2014–2020 aikana onnistuneesti monin keinoin. Näitä ovat muun muassa kyläkauppatuen pilotointi, maaseutuvaikutusten arviointi -työkalun kehittäminen, lähikoulukeskustelun viriäminen sekä erityisesti paikkatietoaineistoihin pohjautuvat tutkimushankkeet, kuten kaupunki-maaseutuluokituksen päivittäminen. Tarvetta paikkaperustaisuuden vahvistamiselle maaseutupolitiikassa kuitenkin yhä on. Haasteena ovat erityisesti alueiden erilaiset ja eriytyvät tarpeet ja niiden tunnistaminen. Tarvetta on paikkaperustaiselle tiedolle ja tilastoinnille, joka mahdollistaa paikkaperustaisen politiikan ja kehittämisen toteuttamisen. Paikkaperustaisuudesta toivotaan yhdistävää tekijää myös muille aluepolitiikan lohkoille.
Paikkaperustaisuutta pidetään hyvänä ja toimivana lähtökohtana maaseutupolitiikassa, ja sen
toivotaan vahvistuvan myös tulevaisuudessa. Paikkaperustaisuus jatkaa maaseutupolitiikan keskeisenä lähtökohtana myös uudessa, hiljattain julkaistussa maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa 2021–2027.