Verotus kaivosyritysten ympäristöohjauksen välineenä
Kalliola; Kalliola, Maria Eriika (2021-02-01)
Kalliola
Kalliola, Maria Eriika
01.02.2021
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102013452
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102013452
Tiivistelmä
Kaivostoiminta on päästökaupan ulkopuolinen sekä runsaasti luonnonvaroja ja energiaa käyttävä teollisuudenala, joka on ajankohtainen sääntelyn sekä verotuksen näkökulmasta. Energiaverotus vaikuttaa keskeisesti kaivosyritysten toiminnan kustannuksiin. Energiaverotuksella voidaan myös ohjata yrityksiä energiatehokkuuteen sekä ympäristöystävällisiin energiaratkaisuihin. Energiaverotus uudistui vuoden 2021 alusta sisältäen merkittäviä muutoksia muun muassa teollisuuden energiaverotukseen, joka on tällä hetkellä yhtenevä kaivostoiminnan energiaverotuksen kanssa. Kaivostoimintaan kohdistettu energiaverotuskäytäntö on vaihdellut vuosien varrella; kaivostoiminnan energiankulutusta on verotettu myös merkitsevästi kireämmin, kuten poistettu oikeus energiaverotukiin (vuosina 2015–2016). Kaivosteollisuus hyödyntää myös arvokkaita uusiutumattomia luonnonvaroja, mihin ei ole kohdistunut varsinaista kaivosveroa. Kaivosveron mahdollisuutta selvitetään tällä hetkellä ja lisäksi meneillään on kaivoslain uudistus. Mahdollisten sääntely- ja veromuutosten kohdentamisessa yhtenä kysymyksenä on kaivoslain mukaisten kaivostoiminnalle asetettavien vakuuksien riittävyys, sekä tulisiko myös kaivostoiminnan ympäristövaikutuksiin ja kaivosten jälkihoidon kustannuksiin varautua erillisellä kaivosverolla. Näiden kysymysten ohella on ympäristöohjauksen ja kiertotalouden näkökulmasta tarkasteltu enimmäkseen vaarattomaksi luokitellusta sivukivestä koostuvaan kaivosjätteeseen kohdistuvia kierrätysmahdollisuuksia.
Tutkielmassa korostuu verotuksen tarkastelu kokonaisuutena sekä osana oikeudellisen sääntelyn järjestelmää. Samaa taloudellista toimintaa ei ole perusteltua eikä johdonmukaista tukea samanaikaisesti verotuksen keinoin sekä kohdistaa siihen lisää veroja. Taloudellisen ohjauksen tehokkuus- sekä ympäristönäkökulmasta kaivosteollisuuteen kohdistuvien energiaverotukien poistamisen tulisi olla ensisijainen toimenpide verrattuna erillisen kaivosveron asettamiseen, minkä ohella tulee tarkastella, onko tämä toimenpiteenä riittävä. Kokonaisuutena valtion tulee saada riittävä korvaus uusiutumattomista luonnonvaroista, jollaisiksi mineraalien ohella voidaan lukea myös menetetyt luontoarvot toiminnan kohdistuessa luonnonsuojelualueelle. Yrityksiä tulisi myös ympäristöohjauksen keinoin kannustaa ympäristön kannalta kestävään energian- ja materiaalien käyttöön, jossa huomioidaan oikein kohdistetulla verotuksella uusiutuvat energianlähteet ja kiertotalouden periaatteiden mukainen materiaalien uusiokäyttö.
Tutkielmassa korostui myös sääntelyn ja vero-ohjauksen suhde; kokonaisuudessa tulisi nähdä erillisinä ne ongelmalliset kysymykset, jotka on jo lainsäädännön keinoin pyritty huomioimaan. Mikäli nykyinen sääntely on riittämätöntä kuten esimerkiksi nykyisten kaivostoimintaan kohdistuvien vakuuksien osalta, niin ensisijaisesti ei ole perusteltua korjata tätä luomalla verotuksen keinoin samaan ongelmaan vastaavaa sääntelyn kanssa päällekkäistä mekanismia; esimerkiksi erillistä kaivosveroa ei tulisi asettaa tarkoituksena kompensoida kaivoslain mukaisten vakuuksien riittämättömyyttä. Johdonmukaisuuden ja hallinnollisen yksinkertaisuuden lähtökohdista on syytä ensin arvioida tarvetta olemassa olevan sääntelyn kiristämiseen ja muiden vastuujärjestelmien kehittämiseen, kuten tällä hetkellä Suomessa ollaan kaivoslainsäädännön ja TOVA-järjestelmien osalta tekemässä.
Tutkielmassa korostuu verotuksen tarkastelu kokonaisuutena sekä osana oikeudellisen sääntelyn järjestelmää. Samaa taloudellista toimintaa ei ole perusteltua eikä johdonmukaista tukea samanaikaisesti verotuksen keinoin sekä kohdistaa siihen lisää veroja. Taloudellisen ohjauksen tehokkuus- sekä ympäristönäkökulmasta kaivosteollisuuteen kohdistuvien energiaverotukien poistamisen tulisi olla ensisijainen toimenpide verrattuna erillisen kaivosveron asettamiseen, minkä ohella tulee tarkastella, onko tämä toimenpiteenä riittävä. Kokonaisuutena valtion tulee saada riittävä korvaus uusiutumattomista luonnonvaroista, jollaisiksi mineraalien ohella voidaan lukea myös menetetyt luontoarvot toiminnan kohdistuessa luonnonsuojelualueelle. Yrityksiä tulisi myös ympäristöohjauksen keinoin kannustaa ympäristön kannalta kestävään energian- ja materiaalien käyttöön, jossa huomioidaan oikein kohdistetulla verotuksella uusiutuvat energianlähteet ja kiertotalouden periaatteiden mukainen materiaalien uusiokäyttö.
Tutkielmassa korostui myös sääntelyn ja vero-ohjauksen suhde; kokonaisuudessa tulisi nähdä erillisinä ne ongelmalliset kysymykset, jotka on jo lainsäädännön keinoin pyritty huomioimaan. Mikäli nykyinen sääntely on riittämätöntä kuten esimerkiksi nykyisten kaivostoimintaan kohdistuvien vakuuksien osalta, niin ensisijaisesti ei ole perusteltua korjata tätä luomalla verotuksen keinoin samaan ongelmaan vastaavaa sääntelyn kanssa päällekkäistä mekanismia; esimerkiksi erillistä kaivosveroa ei tulisi asettaa tarkoituksena kompensoida kaivoslain mukaisten vakuuksien riittämättömyyttä. Johdonmukaisuuden ja hallinnollisen yksinkertaisuuden lähtökohdista on syytä ensin arvioida tarvetta olemassa olevan sääntelyn kiristämiseen ja muiden vastuujärjestelmien kehittämiseen, kuten tällä hetkellä Suomessa ollaan kaivoslainsäädännön ja TOVA-järjestelmien osalta tekemässä.