Eduskunnan lainsäädäntövallan rajoitukset: Eduskunnan lainsäädäntövalta delegointisäännösten, perusoikeuksien ja EU-oikeuden asettamien rajoitteiden valossa

Abstract

Yhteiskunnalliset perusratkaisut vahvistetaan usein lailla. Se vuoksi on ymmärrettävää, että valtioiden parlamenttien keskeisiin valtaoikeuksiin kuuluu tavallisesti oikeus päättää lakien hyväksymisestä. Suomessa lain-säädäntövaltaa pidetään eduskunnan tärkeimpänä valtaoikeutena. Eduskunta voi yksin muuttaa perustuslakia ja samalla siis kaikkien valtioelinten toimivaltaa, myös omaansa. Sillä on ns. kompetenssi-kompetenssi. Suomessa toteutetun perustuslakiuudistuksen yhtenä päätavoitteena oli vahvistaa eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä ja pyrkiä parantamaan eduskunnan toimintaedellytyksiä. Tässä tutkimuksessa tutkitaan eduskunnan asemaa ylimpänä lainsäädäntövallan käyttäjänä sekä vastataan kysymykseen mitä rajoituksia tälle on asetettu. Näkökohta tutkimuksessa on kansallinen ja ylittää kansallisen rajat osittain EU-aspektin vuoksi, vaikka Suomi onkin EU-jäsenyyden myötä hyväksynyt EY-oikeuden osaksi kansallista oikeusjärjestystämme. Tutkimus on perusluonteeltaan oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimus kuuluu julkisoikeuden alaan ja julkisoikeuden sisäisessä jaottelussa valtiosääntöoikeuteen.

Lainsäädäntövalta on kokonaisuudessaan PeL 3.1 §:ssä säädetty eduskunnan päätösvaltaan. Kuitenkin tätä eduskunnan auktoritatiivisena pidettyä lainsäädäntövaltaa voidaan jossain määrin rajoittaa. Perustuslakiin kirjatun 80 §:n tarkoituksena oli vahvistaa eduskunnan asemaa ylimpänä valtio-orgaanina. 80 § tarkoittaa sitä, että eduskunnalla on mahdollisuus siirtää päätösvaltaa alemmalle tasolle, mutta tälle on kyseisessä säädöksessä asetettu tiukat rajat, mm.perusoikeussäännösten osalta. Säännös voidaan tulkita lainsäädäntövaltaa laajentavana, mutta toisaalta säännös rajoittaa eduskunnan omaa harkintaa asiassa.

Suomen järjestelmässä perustuslakiin kirjatut perusoikeudet vaikuttavat vahvimmin lainsäädäntötoimintaan rajoittamalla lainsäätäjän toimivaltaa kiellolla säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä lakeja, jotka ovat ristiriidassa perusoikeuksien kanssa. Perusoikeuksilla on siis perustuslaintasoinen suoja. Tähän liittyy myös kielto delegoida perusoikeuksien rajoittamista koskevaa toimivaltaa lakia alemmalle tasolle. Perusoikeusnormin sisällön määräytymisessä on tulkinnalla ollut suuri merkitys. Tällainen tulkintaorgaani on eduskunnan perustuslakivaliokunta. Eduskunnalla on siis valta valvoa omaa toimivaltaansa lainsäädäntöasioissa. Puhuttaessa perustuslainmukaisuusvalvonnasta suhteessa eduskuntaan lainsäätäjänä, kyseessä on ennakkovalvonta. Jälkivalvonta on laskettu tuomioistuimen varaan.

Euroopan unionin jäsenyys ja sitä myötä EY-oikeus rajoittaa Suomen valtion suvereniteettia pitemmälle kuin yksikään aiempi kansainvälinen sopimus. EU-jäsenyyden myötä eduskunnan päätösvalta on siirtynyt osittain EU:lle. EY-oikeuden ensisijaisuus edellyttää sen asettamista kansallisten oikeusjärjestelmien korkeimmankin portaan, perustuslain rinnalle. Rinnakkaisuus puolestaan mahdollistaa yhteisöoikeuden suoran sovellettavuuden. Uudet EY-asetukset tulevat voimaan Suomessa pääsääntöisesti ilman sisäisiä voimaansaattamistoimenpiteitä, kuten asetukset, joiden voimaansaattamisessa kansalliset toimenpiteet ovat erityisesti kielletty. Sen si-jaan direktiivit edellyttävät sisäistä lainsäädäntöä. Eduskunnan asema ylimpänä lainsäädäntövallan käyttäjänä voidaan todeta olevan edelleen vahva, mutta siihen on asetettu rajoituksia tai sitä kaventavia elementtejä.