Basel II -vakavaraisuusuudistus ja Sampo Pankin luottoriskien hallinta
Juutinen, Tuuli (2008)
Juutinen, Tuuli
2008
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Basel II -vakavaraisuusuudistusta on valmisteltu Baselin pankkivalvontakomiteassa ja Euroopan unionissa jo vuodesta 1998 lähtien. Uudistus muuttaa pankkien ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuussääntelyä ja valvontaa siten, että ne vastaavat aikaisempaa paremmin pankkien todellisia riskejä ja riskienhallinnan tasoa. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää millaisia muutoksia uusi vakavaraisuuskehikko aiheuttaa Sampo Pankin luottoriskien hallintaan ja yritysten rahoitusprosessiin.
Tutkimus suoritetaan kyselytutkimuksena, jonka kohderyhmänä ovat Sampo Pankin konttorin- ja pankinjohtajat. Kysely on asennekysely, jossa vastaajien asennoituminen väittämiin mitataan niin sanotulla Likert-asteikolla. Vastauksista lasketaan keskiarvot ja keskihajonnat. Saatuja vastauksia analysoidaan sekä yhtenäisenä ryhmänä että eroteltuina suurissa ja keskisuurissa tai pienissä kaupungeissa sijaitseviin Sampo Pankin konttoreihin.
Tutkimustulosten mukaan kaupungin koolla ei ole merkittävää vaikutusta konttorinjohtajan mielipiteeseen vakavaraisuusuudistuksen tulevista vaikutuksista. Basel II -uudistuksen myötä riskitietoisuus Sampo Pankissa lisääntyy ja riskien mittaaminen sekä hallinta kehittyvät. Yritysrahoitusta koskevat pääomavaatimukset tulevat laskemaan kehittyneiden vakavaraisuuden laskentamenetelmien käyttöönoton vuoksi. Luottojen hinnoittelu muuttuu entistä riskilähtöisemmäksi. Vähän riskiä sisältävän rahoituksen kustannukset laskevat ja paljon riskiä sisältävän rahoituksen kustannukset nousevat. Myös muissa luottoehdoissa tapahtuu muutoksia. Uudistus vaikuttaa positiivisesti lisäksi rahamarkkinoiden vakauteen ja tulee tätä kautta vähentämään luottotappioita tulevaisuudessa. Negatiivisena vaikutuksena Basel II -vakavaraisuusuudistus saattaa hieman vaikeuttaa pienten ja keskisuurten yritysten pankkirahoituksen saamista. Tämän lisäksi yritysten luottopäätösprosessi ja sen läpivieminen saattaa monimutkaistua ja hidastua.