Joukkorahoitus ja sijoittajansuoja

Abstract

Vuoden 2008 finanssikriisin ja digitalisaation myötä suosiotaan kasvattaneella joukkorahoituksella tarkoitetaan rahoituksen hankintaa, jossa yritys pyrkii hankkimaan toiminnalleen rahoitusta esittämällä julkisen sijoituspyynnön suurelle yleisöjoukolle internetin välityksellä. Joukkorahoittamisen voidaan katsoa olevan uudenlainen yritysrahoittamisen muoto, jossa tavoiteltu rahoitussumma kerätään yhteen sijoittajien sijoittamista yksittäissijoituksista. Nämä yksittäissijoitukset ovat määrällisesti usein hyvin pieniä, mutta yhdessä ne muodostavat suuremman rahoitussumman. Viimeisen kymmenen vuoden aikana joukkorahoitus on noussut myös Suomessa merkittäväksi kasvuyritysten varainhankintakeinoksi, minkä johdosta joukkorahoitukselle asetettiin oma erillislakinsa vuonna 2016. Tämä joukkorahoituslaki säätelee vain laina- ja sijoitusmuotoista joukkorahoitusta, jättäen sen soveltamisalueen ulkopuolelle vastikkeettoman joukkorahoituksen.

Joukkorahoituksen oikeustila on muuttunut merkittävästi vuonna 2018 voimaan tulleen MiFID II -direktiivin vaikutuksesta. MiFID II:n muutokset sijoituspalvelulain säännöksiin ovat vaikuttaneet muuttaneet myös joukkorahoituslain sisältöä, kun sijoitusmuotoista joukkorahoitusta välittäviltä vaaditaan nykyisen lainsäädännön puitteissa Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa. Vaikka MiFID II:n säännösten mukaisten muutosten tarkoituksena on ollut sijoittajansuojan parantaminen, ovat joukkorahoituslaissa koetut muutokset aiheuttaneet kritiikkiä luomansa epäselvän ja sijoittajansuojan kannalta hankalan oikeustilan johdosta. Lakimuutosten johdosta joukkorahoituksen välittäminen on nykyisin toteutettavissa kolmessa eri toimintamuodossa, muodostaen joukkorahoituksen välittämisen ympärille ns. kolmitasoisen järjestelmän. Tämän kolmitasoisen järjestelmän sisällä välittäjien velvollisuus sijoittajansuojaksi asetettujen säännösten noudattamiselle vaihtelee merkittävästi, mistä johtuen MiFID II -direktiivin tuomia lakimuutoksia on kritisoitu joukkorahoituksen osalta laajasti.

Koska sijoittajat ovat selkeästi muita joukkorahoituksen osapuolia heikommassa asemassa, ja joukkorahoituksen saajina toimii usein suuren riskin omaavia kasvuyrityksiä, on sijoittajien suojaaminen ollut joukkorahoitusta koskevan lainsäädännön säätämisen keskiössä aina alkuperäisen joukkorahoituslain säätämishetkestä lähtien. Tämän tutkielman tarkoituksena on arvioida sitä, miten sijoittajansuoja joukkorahoituksessa toteutuu, ja millaisin lainsäädännöllisin keinoin tämän saavuttaminen on toteutettu. Joukkorahoituslaissa sijoittajansuoja rakentuu pitkälti joukkorahoituksen välittäjien tiedonantovelvollisuuden ja erillisten menettelytapasäännösten pohjalle, mistä johtuen näiden analysointi on asetettu tutkielman tarkastelun keskiöön. Tämän lisäksi sen ymmärtämiseksi, miksi joukkorahoituksen sijoittajia tulee turvata, analysoi tutkielma joukkorahoituksen riskejä ja niiden yhteyttä joukkorahoituslain mukaisiin sijoittajansuojasäännöksiin. Tutkielman tarkoituksena on lisäksi arvioida kriittisesti joukkorahoituslain tuoreimpia muutoksia ja sitä, miten MiFID II -direktiivi on vaikuttanut joukkorahoituslakiin, ja millaisia vaikutuksia näillä muutoksilla on sijoittajansuojan kannalta mahdollisesti ollut.