Alaikäinen mielenterveyspotilas ja tahdosta riippumaton hoito perus- ja ihmisoikeuksien valossa

Abstract

Pro gradu-tutkielma käsittelee alaikäisen potilaan oikeuksia tahdosta riippumattomassa hoidossa ja sitä edeltävässä hoitoon määräämisessä. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millä tavoin perus- ja ihmisoikeus- sekä oikeusturvakysymykset tulee ottaa huomioon tahdosta riippumattomassa hoidossa ja hoitoon määräämisessä alaikäisen kohdalla. Alaikäisen tahdosta riippumaton hoito on psykiatrista hoitoa psykiatrisessa sairaalassa tai psykiatrisessa yksikössä sekä aina aikuisista erikseen lasten- tai nuorisopsykiatrian osastolla. Hoito toteutetaan vasten potilaan tahtoa, koska hoitoon määrätessä alaikäisellä potilaalla ei ole mielenterveyden sairauden tai vakavan mielenterveyden häiriön takia kykyä päättää itse hoidostaan. Hoidon tarkoitus on turvata potilaan terveyttä sekä hänen ja hänen ympäristönsä turvallisuus. Alaikäinen voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon, mikäli edellä mainitut edellytykset täyttyvät.

Tahdosta riippumaton hoito rajoittaa itsemääräämisoikeutta monilta tavoin erityislain eli mielenterveyslain suomin perustein. Tästä syystä lainsäädännöllä ja sen noudattamisella on erityisen tärkeä rooli, jotta potilaan perusoikeudet ja oikeusturva tulee huomioiduksi. Tutkielman ensimmäisessä kappaleessa käsitellään hoitoon määräämistä ja hoidon toteutusta sekä alaikäisen potilaan oikeusturvaa, lapsen etua ja huoltajien, lastensuojelun ja yhteiskunnan roolia alaikäisen hoidossa. Tutkielman toinen kappale painottuu vahvasti itsemääräämisoikeuteen ja tahdosta riippumattomassa hoidossa käytettäviin rajoittamistoimenpiteisiin. Tutkielman teemoja tarkastellaan oikeuskäytännön, lain esitöiden, kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön, oikeuskirjallisuuden ja sosiaali- ja terveysalan kirjallisuuden kautta. Tutkimus on oikeusdogmaattinen ja siinä tutkitaan lainsäädäntöä sekä sen tulkinnan vaikutuksia käytännössä. Tutkimuksessa ilmenee, että lain noudattamisessa on tapahtunut vakavia rikkomuksia hoitoon määräämisen ja hoidon toteuttamisen suhteen, eikä perus- ja ihmisoikeuksia sekä oikeusturvaa ole huomioitu riittävästi. Lain virheellinen tai puutteellinen tulkinta ja esimerkiksi resurssi- ja hoitopaikkapula on useissa tapauksissa vaarantanut potilaan oikeudet.