1 TIMO HIRVONEN JA SEIJA VIRKKALA (toim.) ESPON — Analyysistä ennakointiin 2 1 Timo Hirvonen ja Seija Virkkala (toim.) ESPON — Analyysistä ennakointiin Vaasan yliopisto Levón-instituutti Vaasa 2015 2 Toimittaja / Editor: Pekka Peura Kannen kuva / Cover picture: Rauno Kaikkonen Taitto / Layout: Merja Kokko Osoite / Address: Vaasan yliopisto, Levón-instituutti / University of Vaasa, Levón Institute PL 700 / P.O. Box 700 65101 Vaasa Finland Vaasan yliopisto. Levón-instituutin julkaisuja 140. Vaasa 2015. ISSN 1457-8913 (painettu) ISSN 2341-6238 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-476-592-3 (painettu) ISBN 978-952-476-615-9 (verkkojulkaisu) © Vaasan yliopisto Levón-instituutti 3 Esipuhe ESPON-nimilyhenne on vähitellen tullut tutuksi sekä aluekehittäjien että alue- tutkijoiden keskuudessa. Vaikka ESPON on tutkimusohjelma, se kytkeytyy myös EU:n toimintaan ja erityisesti EU:n alue- ja rakennepolitiikkaan ja sitä koske- vaan päätöksentekoon. Tämä luo ESPONin tutkimuksille oman sävynsä ja lisää tulosten kiinnostavuutta. EU:n aluepolitiikka ja sen eri rakennerahasto-ohjel- mat vaikuttavat merkittävästi ja monien eri mekanismien kautta alueiden ja paikkakuntien menestymiseen niin Pohjanmaalla kuin muuallakin Suomessa. Koska ESPONin tutkimustulokset voivat vaikuttaa aluepolitiikan rahavirtojen kohdistumiseen tulevaisuudessa, on hyödyllistä olla selvillä mitä sen tutkimuk- set Suomesta ja Euroopan ajankohtaisesta aluekehityksestä kertovat. Tässä raportissa esitellään ja arvioidaan ESPON 2013 -ohjelman loppuvai- heessa valmistuneita ja suomalaisittain kiinnostavimpia ESPONin tutkimus- tuloksia. Raportti koostuu johdantoluvusta ja kuudesta, aluesuunnittelun ja aluekehityksen eri aihealueita käsittelevästä artikkelista. Raportti kuuluu vuo- desta 2004 lähtien toteutettuun ESPON Suomessa -hankekokonaisuuteen ja on sen kymmenes ESPON-aiheinen kotimainen julkaisu. Julkaisutoimintaa ovat rahoittaneet ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Käytännön toteutuksesta on vastannut ESPON-ohjelman Suomen yhteystahona toimiva Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitos yhteistyössä useiden kotimais- ten tutkimusorganisaatioiden kanssa. Tässä raportissa yhteistyökumppanina oli Vaasan yliopiston aluetieteen yksikkö. Sen vuoksi ja myös aiheiltaan raportti soveltui hyvin julkaistavaksi Levón-insitituutin julkaisusarjassa. Haluan kiittää kaikkia raportin laatimiseen osallistuneita ja erityisesti artikkeleiden kirjoittajia sekä Timo Hirvosta ja Seija Virkkalaa raportin ansiokkaasta toimitustyöstä. Vaasassa talvella 2015 Pekka Peura Levón-instituutin johtaja 4 Sisältö Esipuhe 1. ESPON tutkii ja jatkuu Timo Hirvonen ..............................................................................................5 2. Resilienssi lama-ajan politiikkastrategiana – kokemuksia Suomen pääkaupunkiseudulta Veiko Sepp .....................................................................................................16 3. AMCER-hanke, EU:n tutkimus- ja kehittämispolitiikka ja älykäs erikoistuminen: esimerkkinä Pohjanmaan maakunta Antti Mäenpää ja Seija Virkkala .................................................................31 4. Luuserit luokkakuvassa – köyhyys ja syrjäytyminen Euroopassa Timo Hirvonen ja Petri Kahila ....................................................................53 5. Pienet ja keskisuuret kaupungit osana eurooppalaista aluerakennetta Marianne Haapala ja Seija Virkkala ...........................................................69 6. Aluepolitiikka ja uusi hallinta Pekka Kettunen ............................................................................................82 7. Tulevaisuus, politiikka ja aluesuunnittelu: ESPONin territoriaaliset skenaariot esimerkkeinä eurooppalaisen aluekehityksen tulevaisuuden hallinnasta Toni Ahlqvist .................................................................................................93 5 Timo Hirvonen ESPON tutkii ja jatkuu ESPON 2013 -ohjelman päälinjat ESPON 2013 -tutkimusohjelma alkoi vuonna 2008 ja päättyi vuoden 2014 lopussa. Uuden ESPON 2020 -ohjelman valmistelu etenee ja sen toteutus alkaa vuoden 2015 aikana. Sekä edellistä että uutta ESPON-ohjelmakautta koskevat tiedot ovat kootusti ja kattavasti esillä ohjelman koordinaatioyksikön koti- sivuilla (www.espon.eu). Ensimmäisen ESPON-ohjelman aikana (2002–2007) Euroopassa ja EU:n jäsenmaissa vallitsi talouden korkeasuhdanne. Vuonna 2004 tapahtui EU:n itä- laajentuminen, jolloin EU:n alue- ja rakennepolitiikassa ja myös sitä sivuavassa tutkimuksessa korostuivat EU-integraation etenemiseen ja sen syvenemiseen liittyvät teemat. Integraation myönteisiin kasvuvaikutuksiin ja konvergenssiin eli maiden ja alueiden kehitystasoerojen pienentymiseen suhtauduttiin toiveik- kaasti, mutta ESPON 2013 -ohjelma toteutettiin edeltävää kautta haastavam- massa toimintaympäristössä. Globaalitalouden ja Euroopan kehitysnäkymät heikentyivät vuonna 2008 eli jo ohjelman ensimmäisen toimintavuoden aikana merkittävästi. Lisäksi EU:n uudet ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet asetti- vat sekä aluetalouksien kehittämiseen että alueiden käyttöön uusia rajoitteita ja reunaehtoja. Myös ESPON 2013 -ohjelmakaudella kansainvälisessä politiikas- sa korostuneet vastakkainasettelut ja jännitteet ovat virittäneet uudentyyp- pistä keskustelua EU:n asemasta lähialueillaan, sen roolista arvoyhteisönä ja Euroopan integraation syventämistarpeista. Nämä taustatekijät ovat vaikutta- neet sekä EU:n että sen jäsenmaiden käyttäytymiseen ja ovat heijastuneet myös ESPON 2013 -tutkimusohjelman toteutukseen monin tavoin. ESPON 2013 -ohjelman kokonaisabudjetti oli noin 47 miljoona euroa ja se jakautui neljään toimintalinjaan. Ensimmäisen toimintalinjan muodosti- vat ns. sovelletut tutkimukset (applied research), jotka olivat kestoltaan pari- kolmivuotisia ja budjeteiltaan vajaan miljoonan euron suuruisia teemakohtai- sia tutkimushankkeita. Niitä toteuttivat tarjouskilpailun perusteella valitut ja useiden eri maiden tukijoista muodostuneet tutkimusryhmät. Toinen toimin- talinja koostui ns. kohdistetuista analyyseistä (targeted analysis), joiden haku- kierrokset toteutettiin kaksivaiheisina. Ensimmäisessä vaiheessa alueelliset toimijat, kuten Suomessa vaikkapa kunnat ja maakuntien liitot, tekivät aihe- ehdotuksia. Niistä toteutuskelpoisimmat etenivät hankkeiksi, joille toiseen vai- heen hakukierroksella valittiin tutkimusryhmät. Sovelletuista tutkimuksista ne poikkesivat myös siten, että ne kohdistuivat johonkin tiettyyn aluetyyppiin (esim. saaristot, maaseudun muuttoliike) ja/tai erityisteemaan (esim. lentoken- tät, koheesion indikaattorit). Taulukkoon 1 on koottu ESPON-ohjelman kahta ensimmäistä toimintalin- jaa kuvaavia tunnuslukuja. Yhdessä nämä kaksi toimintalinjaa muodostivat 6 pääosan ESPON-tutkimusohjelmasta sekä ohjelmarahoituksen kohdistumisen että hankkeiden lukumäärien perusteella arvioituna. Hakemuksia näihin kah- teen tutkimustyyppiin jätettiin yli kaksisataa kappaletta. Se on huomattava määrä, koska tarjouksen tekemiseen tarvittavan kansainvälisen tutkimusryh- män muodostaminen on vaativa tehtävä ja hyvän tarjouksen tekeminen edel- lyttää varsinkin tutkimusryhmän koordinaattorilta merkittävää työpanosta. Hakijoilla oli kuitenkin varsin hyvät mahdollisuudet menestyä ESPON-ohjel- man tarjouskilpailuissa: sovellettujen tutkimusten hakemuksista joka neljäs ja kohdistettujen analyysien hakemuksista joka viides hyväksyttiin. ESPON 2013 -ohjelmassa käyttöön otettu uusi innovaatio, kohdistetut analyysit, osoittautui suosituksi ja sitä koskevien aihe-ehdotusten ja tutkimustarjousten lukumäärä kasvoi odotuksia suuremmaksi. Taulukko 1. ESPON 2013 -tutkimusohjelman sovellettuja tutkimuksia ja kohdistettuja analyysejä (toimintalinjat 1 ja 2) koskevia tunnuslukuja. Sovelletut tutkimukset Kohdistetut analyysit Kokonaisrahoitus (M €) 19,2 6,5 Hakukierroksia (kpl) 6 9 Tutkimushankkeita (kpl) 25 23 Rahoitus / hanke (M €, keskimäärin) 0,77 0,28 Hakemuksia (kpl) 98 130 Tutkimushankkeissa partnereita (kpl) 181 104 Partnereita / hanke (kpl, keskimäärin) 7,2 4,5 Tapaustarkasteluja (kpl) 191 118 ESPON 2013 -ohjelmassa vuosina 2008–2014 toteutetut ensimmäisen ja toisen toimintalinjan tutkimushankkeet ja niiden alueellinen kattavuus esitetään tau- lukossa 2. Teemojen osalta huomio kiinnittyy siihen, että EU:n aluesuunnittelun ja aluepolitiikan (territorial development policy, spatial planning) laajasta toi- mintakentästä ovat korostetusti esillä EU:n alue- ja rakennepolitiikkaan liittyvät aihealueet, kuten esimerkiksi erityyppisten aluetalouksien kehittämisteemat sekä aluepolitiikan toimintatapa ja hallinta (governance). Sen sijaan esimerkiksi maankäyttö, liikenne ja ympäristö – ilmastonmuutosta lukuun ottamatta – ovat tutkimusteemojen tasolla ESPONissa edustettuina ehkä vähemmän kuin vaik- kapa EU:n politiikkadokumenttien tai kotimaisen aluekehittämistä ja -suunnit- telua koskevan keskustelun perusteella voisi olettaa. 7 Taulukko 2. ESPON 2013 -tutkimusohjelmassa toteutetut sovelletut tutkimukset ja koh- distetut analyysit (toimintalinjat 1 ja 2). (Lähde: ESPON 2014, 65) Nimilyhenne Teema Alueellinen kattavuus S ov el le tu t t ut ki m uk se t ARTS Impacts of EU directives Kaikki ESPON-maat ATTREG Attractiveness Kaikki ESPON-maat CLIMATE Climate change Kaikki ESPON-maat DEMIFER Demography Kaikki ESPON-maat ECR2 Economic crisis Kaikki ESPON-maat EDORA Rural areas Kaikki ESPON-maat ESaTDOR Seas Kaikki ESPON-maat ET2050 Scenarios Kaikki ESPON-maat EU-LUPA Land use Kaikki ESPON-maat FOCI Cities Kaikki ESPON-maat GEOSPECS Specifi c types of territories Kaikki ESPON-maat GREECO Green economy Kaikki ESPON-maat ITAN European neighbourhoods Kaikki ESPON-maat KIT Innovation Kaikki ESPON-maat ReRISK Energy Kaikki ESPON-maat SeGI Services of general interest Kaikki ESPON-maat SGPTD Growth poles Kaikki ESPON-maat SIESTA EU 2020 Strategy Kaikki ESPON-maat TANGO Governance Kaikki ESPON-maatw TERCO Territorial cooperation Kaikki ESPON-maat TIGER Globalisation Kaikki ESPON-maat TIPTAP Territorial Impact Assessment Kaikki ESPON-maat TIPSE Poverty and exclusion Kaikki ESPON-maat TOWN Towns Kaikki ESPON-maat TRACC Transport Kaikki ESPON-maat Taulukko 2 jatkuu seuraavalle sivulle. 8 Taulukko 2 jatkuu. ESPON 2013 -tutkimusohjelmassa toteutetut sovelletut tutkimukset ja kohdistetut analyysit (toimintalinjat 1 ja 2). (Lähde: ESPON 2014, 65) ESPON 2013 -ohjelman kolmas toimintalinja käsitteli aineistoja ja työkaluja (scientifi c platform). Sen hankkeissa päivitettiin mm. ESPON-ohjelman tietokan- taa sekä kehitettiin menetelmiä ja analyysivälineitä aluekehityksen seurantaan. Tämän toimintalinjan hankkeista kymmenen toteutettiin avoimen tarjous- kilpailun muotoisina ja seitsemän ESPONin koordinaatioyksikön toimeksi- annon perusteella. Ohjelman sisäisten ja esimerkiksi EU:n komission tietotar- peiden lisäksi hankkeissa pyrittiin tuottamaan työkaluja myös muille käyttä- järyhmille, kuten esimerkiksi tutkijoille ja opiskelijoille sekä aluekehityksen parissa työskenteleville käytännön asiantuntijoille. Taulukossa 3 esitetään kes- Nimilyhenne Teema Alueellinen kattavuus K oh di st et ut a na ly ys it ADES Airports IT, GR, FI AMCER R&D IT, ES, FR, UK, BE, DE, FI, FR BEST METROPOLISES Metropolitan regions PL, DE, FR CAEE Agglomeration economies UK, ES, IE, FR EATIA Territorial Impact Assessment UK, PT, SI EUROISLANDS Islands GR, MT, SE, ES, CY, DK, IT, EE, FI GROSEE Growth poles RO, GR, BG KITCASP Territorial cohesion indicators UK, IE, LV, IS, ES LIVELAND Landscape NL, BE, DE LP3LP Landscape across borders ES, DE, NL, DK, SI METROBORDER Metropolitan regions CH, LU, FR, DE, BE NSS Energy Pohjanmeri POLYCE Metropolitan regions AT, SK, SI, CZ, HU PURR Rural regions NO, LV, UK RISE Integrated strategies UK, SE, DK, NL SEMIGRA Rural migration DE, HU, FI, SE SMART-IST Territorial governance IT, FR SS-LR Scenarios ES, IT, FR SURE Convergence regions IT, PL, ES, GR TeDi Territorial diversity NO, FI, CH, CY, SE, MT, RO TPM Territorial performance BE, ES, DE, ES, IE TranSMEC European cooperation Luoteis-Eurooppa ULYSSES Cross-border development FR, CH, GR, FI, ES, SE, AT, PL, DE, IT, NL, LT 9 Taulukko 3. ESPON 2013 -ohjelmassa kehitetyt Euroopan aluekehityksen seurannan analyysivälineet ja työkalut. Työkalu Käyttötarkoitus ESPON 2013 Database ESPONin hankkeiden koostamista tiedoista tuotettu tietokanta, joka sisältää Euroopan aluekehitystä ja -suunnittelua koskevia aluetason tilastotietoja ja paikkatietoaineistoja. OnlineMapFinder ESPONin hankkeissa tuotettujen teemakarttojen hakupalvelu ja lataa- minen omaan käyttöön. HyperAtlas Verkkopohjainen ja helppokäyttöinen karttatyökalu Euroopan alueellisen kehityksen analysointiin ja eri aihealueita käsittelevien teemakarttojen luomiseen. ESPON Data Navigator Hakutyökalu alueellisiin tilastotietoihin Euroopan maissa. ESPON Atlas ESPON 2013-ohjelman tuloksia interaktiivisen karttakirjan muotoisena. Neljännen toimintalinjan muodostivat ESPONin kansallisten yhteystahojen (ESPON contact point, ECP) yhteistyöhankkeet. Niitä toteutettiin ESPON 2013 -ohjelmakaudella yhteensä kahdeksan. Näissä hankkeissa levitettiin tietoa ESPONista ja kerättiin sen tutkimustuloksia koskevaa käyttäjäpalautetta. Suomi ESPONissa Kuvassa 1 esitetään kaikkiin ESPON 2013-ohjelman tutkimuksiin osallistunei- den tutkimustahojen kotipaikat suuralueittain (NUTS2) jaoteltuna. Keltaisilta alueilta vähintään yksi tutkimuslaitos osallistui ESPON-ohjelman tutkimus- ryhmiin. Punaisen pisteen koko kuvaa osallistuneiden tutkimuslaitosten luku- määrää. Suomalaiset olivat hyvin edustettuina ESPONin tutkimuksissa ja näitä osallistujia oli eri puolilta maata, mm. Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä, Joen- suussa, Kajaanissa, Lappeenrannassa, Vaasassa ja pääkaupunkiseudulla sijait- sevista tutkimusyksiköistä. Lisäksi suomalaisia tutkijoita osallistui ESPONiin Tukholmassa sijaitsevan yhteispohjoismaisen Nordregio-tutkimuslaitoksen edustajina. keiset ESPON 2013 -ohjelmassa kehitetyt aluekehityksen seurannan työkalut. Ne ovat saatavilla kokeiltaviksi ja käyttöön edellä mainitulla ESPONin koordi- naatioyksikön kotisivuilla. 10 Ko hd ist et ut a na ly ys it ADES Airports IT, GR, FI AMCER R&D IT, ES, FR, UK, BE, DE, FI, FR BEST METRO- POLISES Metropolitan regions PL, DE, FR CAEE Agglomeration economies UK, ES, IE, FR EATIA Territorial Impact Assessment UK, PT, SI EUROISLANDS Islands GR, MT, SE, ES, CY, DK, IT, EE, FI GROSEE Growth poles RO, GR, BG KITCASP Territorial cohesion indicators UK, IE, LV, IS, ES LIVELAND Landscape NL, BE, DE LP3LP Landscape across borders ES, DE, NL, DK, SI METROBORDER Metropolitan regions CH, LU, FR, DE, BE NSS Energy Pohjanmeri POLYCE Metropolitan regions AT, SK, SI, CZ, HU PURR Rural regions NO, LV, UK RISE Integrated strategies UK, SE, DK, NL SEMIGRA Rural migration DE, HU, FI, SE SMART-IST Territorial governance IT, FR SS-LR Scenarios ES, IT, FR SURE Convergence regions IT, PL, ES, GR TeDi Territorial diversity NO, FI, CH, CY, SE, MT, RO TPM Territorial performance BE, ES, DE, ES, IE TranSMEC European cooperation Luoteis-Eurooppa ULYSSES Cross-border development FR, CH, GR, FI, ES, SE, AT, PL, DE, IT, NL, LT Kuva 1. ESPON 2013 -tutkimusohjelman tutkimuksiin osallistuneet tutkimuslaitokset ja tutkimusryhmien muodostamat verkostot NUTS2-alueluokituksen mukaisesti. (Lähde: ESPON 2014, 64). 11 ESPON-hankkeisiin partnereina osallistui kaikkiaan 14 suomalaista tutkimuslai- tosta ja asiantuntijaorganisaatiota. Muutama niistä osallistui useampaan kuin yhteen hankkeeseen ja joissakin hankkeissa oli mukana useampi suomalainen partneri. ESPON-tutkimusohjelmassa toteutettiin kaikkiaan 66 hanketta ja niis- tä joka viidennessä (21 %) oli mukana suomalainen tutkimusyksikkö. Sovel- lettujen tutkimusten tutkimusryhmissä suomalaisia oli viisi ja kohdistetuissa tutkimuksissa neljä. Lisäksi suomalaisia osallistui kahteen tieteellisen alustan hankkeeseen. Suomen yhteystaho (Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslai- tos; www.espon.fi ) oli myös toteuttamassa kolmea kansallisten yhteystahojen yhteistyöhanketta. Niistä kaksi ensimmäistä pantiin toimeen Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyönä ja viimeisin 21 yhteystahon yhteistoimintana. Vii- dessä kohdistetun tutkimuksen hankkeessa sekä aihe-ehdotuksen tekijänä että toteutusvaiheessa oli mukana suomalainen alueellinen toimija. Moniin ESPON- tutkimuksiin liittyi tapatustarkasteluja, joista Suomea koskevia oli yksitoista. Kahden ohjelmakauden aikana ESPONista on kehittynyt merkittävä alue- suunnittelua ja -kehitystä koskevan tutkimustiedon tuottaja Euroopassa. Lisäk- si siitä on muodostunut huomattava, 31 Euroopan maata kattava aihepiirin yhteistyöverkosto, jolle on ajan myötä muotoutunut tärkeä rooli EU:n alue- ja rakennepolitiikan toimijoiden, jäsenvaltioiden ja alueiden edustajien sekä alan tutkijoiden ja asiantuntijoiden keskustelufoorumina ja yhteisöllisyyden edis- täjänä. Näitä ESPONin myönteisiä vaikutuksia on eritelty ja niiden merkityk- sestä on keskusteltu esimerkiksi eurooppalaistumisen (europeanization) viite- kehyksessä ja myös kotimaisesta perspektiivistä (esim. Fritsch & Eskelinen 2009; Moisio & Luukkonen 2014). Vaikka ESPONin edustaman, EU:n aluesuunnittelun yhteistyön tulevista suunnista voidaan perustellusti esittää eri käsityksiä (esim. de Vries et al. 2012; Faludi 2014), sen tähänastisista piirteistä jäsenmaissa ja niiden alueilla ollaan jokseenkin yksimielisiä. Ensinnäkin EU:n toimivallan rajoitteet tarkoittavat sitä, että aluesuunnittelun EU-vaikutteet leviävät ”pehmeästi” eli lähinnä mieli- kuvien välityksellä ja kiinnostuksen kohdistumisen kautta. Toiseksi pysyvät vaikutukset voivat jäädä vähäiseksi, koska kansalliset ja alueelliset päätök- sentekijät näyttäisivät sitoutuvan melko heikosti luonteeltaan vapaaehtoisiin ja suoraviivaisesti ylhäältä alas suuntautuviin linjanvetoihin. Kolmantena piir- teenä erottuu se, että eri päätöksentekotasojen ja toimijaorganisaatioiden vuo- rovaikutus ja kokemusten vaihto tuo keskusteluun uusia aineksia ja edistää virikkeiden etenemistä tutkijankammioista ja suunnittelupöydiltä käytännön toteutukseen. Neljäntenä ominaisuutena erottuu kehityksen hitaus eli edellä kuvattuihin prosesseihin liittyy liikekitkaa, joka tekee muutoksesta vitkaista. Kotimaiselle aluetutkijalle tai aluesuunnittelun ja -kehityksen asiantuntijal- le ESPONin tutkimukset eivät yleensä tarjoa kovin paljon uutta tietoa Suomesta. ESPONin tulosten uutuusarvo ja kiinnostavuus suomalaisittain liittyykin tyy- pillisesti siihen, että tutkimusten esiin nostamat suomalaisen aluerakenteen ja aluekehityksen ominaispiirteet esitetään eurooppalaisessa vertailuasetelmas- sa ja EU:n politiikkakontekstissa. Niistä välittyvä kuva Suomesta voi olla joko kotimaassa vallitsevia käsityksiä vahvistava tai yllättäviä näkökulmia avaava – ESPON 2013 -ohjelman tutkimuksissa esiintyy runsaasti esimerkkejä molem- mista. 12 ESPON 2013 -tutkimusohjelman koordinaatioyksikkö on tuottanut ohjelma- kauden tutkimustuloksista kolme synteesiraporttia, joista hahmottuu yleis- kuva siitä, miltä Suomi ja sen alueet eurooppalaisessa vertailussa näyttävät. Viimeisin ESPON 2013 -ohjelman synteesiraportti julkaistiin heinäkuussa 2014. Siinä keskitytään kahteen teemaan. Ensinnä asemoidaan Eurooppaa maail- manlaajuisesti ja lähialueillaan. Päätelmät ovat tuttuja eivätkä Euroopan näkö- kulmasta tarkasteltuna aina kovin myönteisiä: Euroopan painoarvo maailmas- sa on vähentynyt sekä väestön määrällä että taloudellisen tuotannon arvolla mitattuna. Euroopan demografi set piirteet ja erityisesti väestön ikääntyminen ennakoivat kehityksen jatkuvan samansuuntaisena: 31 maan muodostaman ESPON-Euroopan osuus maailman väliluvusta on 7 prosenttia. Yli 65-vuotiaista sen väestöosuus on kuitenkin peräti 17 prosenttia ja koko maailman alle viisi- toistavuotiaista sen osuus on vain neljä prosenttia. Suuressa osassa Suomea ikääntyminen etenee Euroopan keskimääräistä tahtia rivakammin. Globaalis- ti tarkasteltuna Eurooppa on silti demografi sten muutosten suhteen lintukoto ja pienialainen myönteinen poikkeus pääsäännöstä: maailman mitassa yliver- taisesti merkittävin aluerakenteellinen ongelma on väestön lisääntyminen ja sen kiihtyvä kasautuminen, ei sen väheneminen ja hajallaan oleminen. (ESPON 2014, 13–16) Synteesiraportin toisena tarkastelukohteena on Euroopan taloustaantuma ja mahdollinen toipuminen siitä. Kuten tunnettua, vuonna 2007 Yhdysvallois- ta alkanut pankki- ja rahoituskriisi levisi myös Eurooppaan, laajeni euroalueen velkakriisiksi ja johti talouden taantumaan. Synteesiraportissa osoitetaan, että sittemmin taloustaantuman etenemisen ja siitä toipumisen rytmi on vaihdel- lut merkittävästi sekä Euroopan makroalueilla että EU:n jäsenmaissa ja niiden alueilla. Suomeen taantuma iski myöhemmin kuin moniin muihin Euroopan maihin, mutta myös siitä irtipääsy on viivästynyt (emt., 11). Pääteemojen analyysin ohessa synteesiraportti esittää päätelmiä Euroo- pan aluerakenteesta. Ne eivät ole kovin yllättäviä. Kaupunkiverkko tunniste- taan kolmitasoisena (suurkaupungit/pääkaupungit, kakkoskaupungit, pienet ja keskisuuret kaupungit). Suurkaupunkien arvellaan kasvavan kasautumisetu- jen seurauksena edelleen, mutta pääkaupunkien painoarvo jäsenmaiden kansantalouksissa ja aluerakenteissa vaihtelee. Suur- ja pääkaupunkien esi- tetään muodostavan kakkoskaupunkien kanssa Euroopan monikeskuksisen kaupunkiverkon rungon. Myös pienten ja keskisuurten kaupunkien roolia aluerakenteessa korostetaan, koska neljännes Euroopan väestöstä asuu niissä (ks. Virkkala ja Haapala tässä raportissa). Maaseudun kehitysnäkymiä luon- nehditaan varovaisesti ja yleistyksiä välttäen monimuotoisiksi ja maaseututyy- peittäin erityviksi. Keski-Euroopassa kaupunkien läheisiin maaseutualueisiin kohdistuu usein liikaa kaupunkikasvun leviämispaineita. Sen sijaan saavutetta- vuudeltaan heikoilla maaseutualueilla kehittämistä haittaavat yleensä eniten pitkät etäisyydet kaupunkeihin ja niistä leviävien kasvusykäysten puute. Suomen maaseutu jää synteesissä esitettyjen alueluokittelujen marginaaliin ja erottuu lähinnä erityistapauksena. Esimerkiksi maankäytön muutoksia vuosi- na 1990–2006 tyypiteltäessä Suomi sijoittuu 25-luokkaisessa jaottelussa ainoana Euroopan maana kokonaisuudessaan ”ei muutoksia”-kategoriaan eli näyttäy- 13 tyy ikään kuin ihmistoiminnan ulkopuolelle jääneenä (emt., 57). Kaupunki- verkon kartoilla Suomi on kuitenkin yllättäen melko hyvin esillä. Esimerkiksi yli viidenkymmenen tuhannen asukkaan toiminnallisten kaupunkialueiden (functional urban areas) kartalla esiintyy peräti 21 suomalaista paikkakuntaa (emt., 40). Erottuvimmin Suomi kuitenkin tyypittyy synteesiraportin kartalla, jossa kuvataan Euroopan alueiden maantieteellisiä erityispiirteitä (regions with specifi c geographical characteristics) (emt., 63). Siinä suurin osa Suomea mää- rittyy Pohjois-Ruotsin ja eräiden muiden, hyvin pienialaisten Euroopan aluei- den kanssa poikkeuksellisen harvan asutuksen aluetyyppiin kuuluvaksi. Tämän tyypin alueet kattavat 16,5 prosenttia ESPON-Euroopan pinta-alasta, mutta niis- sä asuu vain 0,8 prosenttia sen väestöstä. ESPON Suomessa Käsillä oleva raportti jatkaa vuonna 2004 aloitettua ESPON Suomessa -julkaisu- jen sarjaa ja on sen kymmenes teos. Raportin toteuttamisesta vastasi ESPON- ohjelman Suomen yhteystaho yhteistyössä Vaasan yliopiston aluetieteen yksikön kanssa. Toteutusta tukivat työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristö- ministeriö. Edeltäjiensä tapaan tässä raportissa käsitellään ESPON-ohjelman ajankohtaisia tutkimustuloksia ja arvioidaan niitä kotimaisen aluesuunnittelun ja alueiden kehittämisen viitekehyksessä. Tämä raportti mukaan lukien ESPON Suomessa -raporteissa on julkaistu kaikkiaan 88 artikkelia, joiden kirjoittamiseen on osallistunut 78 tutkijaa ja asiantuntijaa 44:stä eri organisaatiosta. Suurin osa kirjoittajista on ollut koti- maisia aluetutkijoita ja alojensa asiatuntijoita, mutta kirjoittajien joukkoon on kuulunut myös käytännön aluekehittäjiä ja myös puolentusinaa ulkomaista kirjoittajaa. Kirjoittajien ote ja suhde ESPONiin on vaihdellut kuten tässäkin raportissa. Eräät kirjoittajista ovat olleet omakohtaisesti mukana ESPON-tutki- muksissa, toiset taas ovat tehneet tulkintojaan ja esittäneet arvioitaan artik- kelin kirjoittamisen yhteydessä ensimmäistä kertaa ESPONiin tutustuneena, ts. siinä vaiheessa kun he ovat tehneet tulkintojaan ja esittäneet arvioitaan tut- kimuksista. Seuraavissa kuudessa artikkelissa käsitellään ESPON 2013 -ohjelman loppu- vaiheessa valmistuneita ja niistä suomalaisittain kiinnostavimpia tutkimus- tuloksia. Ensiksi Veiko Sepp (Tarton yliopisto) analysoi Uudenmaan aluetalou- den resilienssiä eli sen muutoskuntoa ja selviytymistä fi nanssikriisin jälkeisen talouslaman aikana. Seppin analyysi pohjautuu aihepiiriä käsitelleen ECR2- hankkeen tuloksiin ja sen yhteydessä tehtyyn Uudenmaan tapaustarkasteluun, jonka toteuttamiseen Sepp keskeisesti osallistui. Artikkeli sekä haastaa että todentaa vallitsevia käsityksiä ja siinä esitetyt päätelmät esimerkiksi pohjois- maisen hyvinvointimallin ja resilienssin yhteyksistä tarjoavat aineksia kiinnos- taviin politiikkapäätelmiin. Antti Mäenpään ja Seija Virkkalan (Vaasan yliopisto) aiheena on älykäs eri- koistuminen, joka on viimeksi kuluneina vuosina noussut innovaatiopolitiikan 14 iskusanaksi myös Suomessa. Artikkeli perustuu AMCER-hankkeessa tehtyyn tapaustutkimukseen Pohjanmaalla, jossa selvitettiin EU:n tutkimus- ja kehi- tyshankkeiden alueellisia vaikutuksia. Artikkelissa esitellään AMCER-hankkeen tutkimustuloksia Pohjanmaan innovaatiotoiminnasta ja esitetään johtopäätök- siä älykkään erikoistumisen strategioihin liittyvien alueellisten innovaatiojär- jestelmien ja -verkostojen luonteesta. Timo Hirvonen ja Petri Kahila (Itä-Suomen yliopisto) tekevät huomioita ja esittävät päätelmiä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen alueellisesta ulottuvuudesta Euroopassa. Artikkelissa paneudutaan TiPSE-hankkeen tutki- mustuloksiin: mitä köyhyys tarkoittaa EU:n osallistavan kasvun kontekstissa, miten sitä voidaan mitata ja miltä Suomea koskevat mittaustulokset näyttävät eurooppalaisessa vertailussa. Marianne Haapala ja Seija Virkkala (Vaasan yliopisto) käsittelevät Euroo- pan pienten ja keskisuurten kaupunkien piirteitä ja asemaa aluerakenteessa. Artikkelin taustana on TOWN-hanke, jonka mukaan lähes yhdeksänkymmen- tä prosenttia Euroopan väestöstä asuu kaupungeissa. Suurkaupungeissa väes- töstä asuu noin puolet ja peräti neljännes Euroopan asukkaista on sijoittunut väkiluvultaan suurkaupunkeja pienempiin, mutta yli viidentuhannen asukkaan kokoisiin pieniin ja keskisuuriin kaupunkeihin. Suomessa näiden pienten ja keskisuurten kaupunkien osuus väestöstä on lähes yhtä merkittävä. Haapala ja Virkkala erittelevät suomalaisten pienten ja keskisuurten kaupunkien eli ns. seutukaupunkien kehityskuvaa ja esittävät päätelmiä niiden roolista paikallis- talouksina ja palvelukeskuksina. Pekka Kettunen (Åbo Akademi) pohtii artikkelissaan aluepolitiikan hyvää hallintaa TANGO-hankkeen tulosten perusteella: mitä eväitä governance-lähes- tymistapa antaa aluehallinnon kehittämiseen ja missä määrin TANGO-hank- keen sitä koskevat huomiot ja suositukset soveltuvat Suomeen. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen sikäli, että Suomessa on kuluvalla vuosituhannella toteutet- tu useita aluehallinnon muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet aluekehittämisen instituutioiden toimintatapoihin ja tehokkuuteen eri tavoin. Viimeisessä artikkelissa Toni Ahlqvist (Teknologian tutkimuskeskus VTT) tarkastelee EU:n aluesuunnittelussa yleistynyttä tulevaisuuteen suuntautuvaa strategista lähestymistapaa. Esimerkkinä hän esittelee ET2050-hankkeen teke- miä ja vuoteen 2050 ulottuvia skenaarioita Euroopan aluerakenteen kehittä- misen vaihtoehdoista. Ahlqvistin huomio suuntautuu kahtaalle: Yhtäältä hän esittää tulkintoja siitä, miten skenaarioiden ja niihin liittyvien visuaalisten ele- menttien avulla kuvataan ylikansallisia aluerakenteen elementtejä ja luodaan eurooppalaista identiteettiä. Toisaalta Ahlqvist erittelee ET2050-skenaarioiden sisältöjä ja niiden taustalla vaikuttavia käsityksiä Euroopan aluerakenteen – ja mahdollisesti myös uudistuvan EU:n alue- ja rakennepolitiikan – toivottavista kehityssuunnista. 15 Lähteet de Vries, J., Janssen-Jansen, L. & Zonneveld, W. (2012). European Territorial Gover- nance: Conclusions. Teoksessa: Zonneveld, W., de Vries, J. & Janssen- Jansen, L. (Eds.). European Territorial Governance. Housing and Urban Policy Studies 35. 321–336. ESPON (2014). Territories fi nding a New Momentum: Evidence for Policy Deve- lopment, Growth and Investment. Third ESPON Synthesis Report. ESPON results by July 2014. Faludi, A. (2014). EUropeanisation or Europeanisation of spatial planning? Planning Theory & Practice. Vol. 15, No. 2, 155–169. Fritsch, M. & Eskelinen, H. (2011). Infl uences from and Infl uences on Europe: the Evolution of Spatial Planning and Territorial Governance in Finland. disP - The Planning Review. Volume 47, Issue 186, 22–31. Moisio, S. & Luukkonen, J. (2014). European spatial planning as governmentality: an inquiry into rationalities, techniques, and manifestations. Environ- ment and Planning C: Government and Policy, volume 32, 1–18. 16 Veiko Sepp Resilienssi lama-ajan politiikkastrategiana – kokemuksia Suomen pääkaupunkiseudulta Johdanto Talouskriisejä esiintyy toistuvasti sekä maailmanlaajuisesti että paikallis- talouksien tasolla. Viimeksi koettu talouskriisi on ollut vakavin Euroopan unio- nin historiassa. Kaikki aluetaloudet eivät kuitenkaan ole taantuneet, ja myös lamasta toipumien on ollut epäyhtenäistä. Tämä talouskehityksen eriytyminen nostaa esiin tärkeän kysymyksen siitä, miksi jotkut alueet menestyvät muita paremmin ja mitkä tekijät vaikuttavat aluetalouksien suorituskykyyn. Resilienssi on noussut keskeiseksi käsitteeksi muutoksen ja epävarmuuden hallinnassa. Tutkimuksessa sitä käytetään lisääntyvästi tarkasteltaessa paikal- lis- ja aluetalouksien selviytymistä taloussokkien ja lamakausien aikana sekä selitettäessä, miten jotkut aluetaloudet kykenevät uusiutumaan toisten lukkiu- tuessa taantumaan (ks. esim. Christopherson et al. 2010; Pendall et al. 2010; Simmie & Martin 2010; Martin 2012; Hassink 2010). Kuluvan taloustaantuman alettua aluetalouksien resilienssi on muodos- tunut myös EU:ssa politiikkakysymykseksi. Resilienssin määrittelyyn ja sen edistämiseen liittyy kuitenkin paljon epävarmuutta. ESPON-tutkimusohjelman ECR2-hankkeessa (Economic Crisis: Resilience of Regions)1 tarkasteltiin tätä aihetta eurooppalaisessa vertailuasetelmassa: miten talouden taantuminen on kohdistunut Euroopan eri osiin, ja miksi jotkut alueet näyttävät sietävän talous- lamaa muita paremmin sekä toipuvat siitä nopeammin. Yksi ECR2-hankkeen kahdeksasta tapaustutkimuksesta käsitteli Uuden- maan maakunnan resilienssiä. Hankkeen käyttämässä tapaustutkimus- alueiden tyypittelyssä Uusimaa luokittui ”vauraaksi ja innovatiiviseksi metro- polialueeksi Euroopan pohjoisesta periferiasta”. Muut tapaustutkimusten alueet olivat: Pohjois-Viro, Baden-Württemberg (Saksa), Länsi-Makedonia (Kreikka), Pomorskie (Puola), Lounais-Irlanti, Wales (Yhdistynyt kuningaskunta), Puglia (Italia). Tapaustarkastelujen tarkoituksena oli selvittää, miten talous- taantuma on kohdistunut erityyppisille alueille, miten rakennetekijät vaikutta- vat alueiden uusiutumiskykyyn eri institutionaalisissa olosuhteissa ja millaisin toimenpitein taloustaantumaan on reagoitu. 1 Artikkeli perustuu tekijän ESPON-tutkimusohjelmassa ECR2 Economic Crisis: Resilience of Regions -tutkimuksessa tekemään tapaustarkasteluun Uudenmaan maakunnan resilienssistä. Artik- kelin on englannista suomentanut Timo Hirvonen. 17 Uudenmaan maakunnan resilienssiin ja siihen vaikuttavien tekijöiden tar- kastelu pohjautui ECR2-hankkeessa kehitettyyn lähestymistapaan. Siinä alue- taloudet ymmärrettiin monimutkaisina ja sopeutuvina toimintayksikköinä, jot- ka kykenevät rakennemuutoksiin ulkoisten muutosimpulssien vaatimuksista tai sisäisten kehitysajureiden myötävaikuttamina (ks. Martin & Sunley 2007; Simmie & Martin 2010). Resilienssi määriteltiin aluetalouksien kyvyksi kestää (withstand), vaimentaa (absorb) ja nujertaa (overcome) aluetta kohtaava sisäi- nen tai ulkoinen taloussokki. Taloudellisen suorituskyvyn yhteydessä voidaan erottaa viisi resilienssin ulottuvuutta: vastustuskyky (resistance), toipumiskyky (recovery), uudelleen- suuntautuminen (reorientation), palautuminen (renewal) ja vaimentuminen (absorption). Vastustuskyky käy ilmi tarkasteltaessa taloustilastoja laman etenemisestä. Muita vähäisempi talouskasvun taittuminen merkitsee alueen parempaa vastustuskykyä. Täydellisen vastustuskyvyn alue ei koe taantumaa lainkaan. Toipumiskykyä voidaan mitata ajanjaksolla, jonka kuluessa alue ke- hittyy taantuman pohjan kehitystasolta ennen taantumaa vallinneelle tasolle. Uudelleensuuntautumisen mittaaminen on vaikeaa ja se voidaan tehdä monin toisistaan poikkeavin ja myös ristiriitaisiin tulkintoihin johtavin tavoin. Pääongelmana on, että talouden uudistuva toimialarakenne voi jopa heikentää talouskehitystä ja se ei siten välttämättä heijastu talouden seurantaindikaat- toreista. Aluetalouden palautuminen sen sijaan paljastuu taloustilastoista ja sitä ilmentää lamaa edeltävän talouden kasvuvauhdin saavuttaminen. Talous- taantuman vaikutusten vaimentuminen on tärkeä resilienssin osatekijä. Hyvää vaimentumista kuvaa se, että taantuma (esimerkiksi mitattuna BKT:n laskul- la) ei heijastu tai leviä aluetalouden muihin osiin koko voimallaan (esimerkiksi työllisyys heikentyy vähemmän kuin BKT:n laskun perusteella olisi aiheellista otaksua). Arvioita Uudenmaan talouden suorituskyvystä viimeisimmän talouskriisin aikana Viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana Uusimaa ja Suomi ovat kokeneet kaksi suurta talouskriisiä. Kokonaisuutena Uudenmaan talouskehitys on ollut hieman muuta maata parempaa. 1990-luvun alussa Suomi ja Uusimaa olivat laman vastuskyvyltään EU- ja OECD-maiden heikoimpien maiden joukossa sekä BKT:n että työllisyyden perusteella tarkasteltuna. Myös vuonna 2009 koettu BKT:n las- ku oli Suomessa yksi suurimmista OECD-maiden keskuudessa (Kuva 1). 18 Kuva 1. Bruttokansantuote Suomessa, Uudenmaan maakunnassa ja muualla Suomessa vuoden 2 000 hinnoilla vuosina 1988–2016, milj. €. (Lähde: ETLA 2013) Resilienssin taustateorioiden perusteella edellä mainitut Uudenmaan kaksi taantumaa ovat hyvin erilaisia. 1990-luvun alussa tuotanto, työllisyys ja tulot laskivat voimakkaasti. Sen jälkeen tuotanto kehittyi myönteisesti toipumis- kyvyn, uudelleensuuntautumisen ja palautumisen kriteereillä, mutta työllisyys toipui hitaasti. Uuden vuosituhannen ensimmäisen kymmenluvun lopun ja 2010-luvun alun kehitys oli päinvastaista. Laman vastustuskyky oli heikompaa niin tuotannon kuin työllisyyden ja tulojenkin perusteella mitattuna, toipumis- kyky oli puutteellista kaikilla talousmittareilla mitattuna ja taloussektoreiden uudelleensuuntautuminen osoittautui palautumisen kannalta riittämättö- mäksi. Yksityiskohtaiset ja paikalliset tilastoaineistot ja lähteet osoittavat Uuden- maan maakunnan sisäisen kehityksen olleen epäyhtenäistä ja vain osittain rakenteellisten tekijöiden mukaan määräytynyttä. Kokonaisuutena maakunnan syrjäisimmät osa-alueet, joissa erityisesti perusteollisuus on kärsinyt kannatta- vuusongelmista ja vähentänyt työpaikkojaan, ovat kärsineet lamasta enemmän kuin Helsingin metropolialue ja sen läheinen työssäkäyntialue. Parhaiten näitä alueellisia eroja osoittavat työttömyystilastot, joiden mukaan työttömyysaste on vaihdellut Uudenmaan kunnissa kahden ja neljäntoista prosentin välillä vii- meksi kuluneiden neljän vuoden aikana. Globalisaation eturintaman kansan- talouksissa syrjäisten ja pienten paikkakuntien perusteollisuuden toimipaikoil- la – vaikka ne sijaitsisivatkin pääkaupungin lähituntumassa – näyttäsi olevan vain niukasti mahdollisuuksia toimia taloustaantumien aikana aluetalouksiaan uudistavina toimijoina (Kuva 2). 0 20 000 40 000 60 000 80 000 100 000 120 000 140 000 160 000 180 000 1988 1992 1996 2000 2004 2008 2012e 2016e Koko maa Muu Suomi (koko maa pois lukien Uusimaa) Uusimaa 19 Kuva 2. Työlliset Suomessa, Uudenmaan maakunnassa ja muualla Suomessa vuosina 1988–2016. (Lähde: ETLA 2013) 0 20 000 40 000 60 000 80 000 100 000 120 000 140 000 160 000 180 000 1988 1992 1996 2000 2004 2008 2012e 2016e Koko maa Muu Suomi (koko maa pois lukien Uusimaa) Uusimaa 0 10 000 20 000 30 000 40 000 50 000 60 000 70 000 80 000 90 000 100 000 1988 1992 1996 2000 2004 2008 2012e 2016e Koko maa Muu Suomi (koko maa pois lukien Uusimaa) Uusimaa Kuva 3. Kotitalouksien reaaliansiot Suomessa, Uudenmaan maakunnassa ja muualla Suomessa vuosina 1988–2016, milj. €. (Lähde: ETLA 2013) 20 Yhteenvetona Uudenmaan maakunnan talouden suorituskyvystä voi tode- ta, että viimeisimmän laman aikana se on ollut resilienssiltään – ja varsinkin laman vastustuskyvyltään – selvästi vahvempi kuin 1990-luvun alussa. Lisäksi Uusimaa on laman vastustuskyvyltään muuta maata parempi, joskin kokonai- suutena laman vaikutukset ovat ulottuneet koko maahan melko tasapuolisesti (Kuva 3). Tätä kirjoitettaessa syksyllä 2014 on liian aikaista päätellä Uudenmaan maa- kunnan resilienssistä meneillään olevan taloustaantuman osalta. Laman vai- kutukset Suomen aluetalouksiin jatkuvat vielä. Tämä pätee myös Uudenmaan maakuntaan. Vuonna 2010 oli tilapäistä toipumista tai talouden terhakoitumis- ta, mutta sen jälkeiset kolme vuotta eivät ole osoittaneet lamasta toipumista ja uuden kasvuvaiheen käynnistymistä. Sen sijaan on merkkejä siitä, että eräissä suhteissa talouskehitys voi jopa vielä pahentua lähitulevaisuudessa. Tämä voi johtua esimerkiksi kilpailukyvyn heikkenemisestä tai valtiontalouden huonosta taloustilanteesta aiheutuvasta suhdannepoliittisten toimenpiteiden riittämät- tömyydestä. Uudenmaan rakenteelliset vahvuudet kansallisessa vertailussa eivät paranna sen resilienssiä Talouden suorituskyvyn ohella aluetalouden resilienssiä voidaan lähestyä myös sen kehittymisedellytysten perusteella. Pohjimmiltaan siinä on kysymys talou- dellisen suorituskyvyn osatekijöistä ja syntymekanismeista. Resilienssin kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu paljon. Siihen liittyvä argumentaatio voidaan jakaa rakenneperustaisiin ja toimijalähtöisiin selitysmalleihin. Rakenteita koskeva empiirinen näyttö osoittaa aluetalouksien resilienssin riippuvan esimerkiksi markkina-alueiden laajuudesta, ulkoisten markkinoiden saavutettavuudesta, alueiden aineellisten ja inhimillisten pää- omien määrästä, suurituloisten asukkaiden osuudesta sekä alueen tuotanto- rakenteen monipuolisuudesta (Davies et al. 2010; Hill et al. 2011; Bristow 2010). Toimijalähtöisille selitysmalleille, kuten sopeutumisvalmiuksia kehittävien toimenpiteiden yhteyksistä resilienssiin, on tutkimuksissa vähemmän näyttöä (ks. Rose 2004; Clark et al. 2010; Simmie & Martin 2010). Hyvin koulutettu väestö on Suomen keskeisimpiä kilpailuvaltteja ja se lisää myös Uudenmaan maakunnan resilienssiä. Koulutettu ja osaava työvoi- ma kuuluu myös niihin suomalaisen yhteiskunnan perusvahvuuksiin, joiden avulla Suomen otaksutaan selviävän meneillään olevasta talouden matalasuh- danteesta (Honkapohja et al. 2009). Tämä vahvuus perustuu pitkäjänteiseen, 1970-luvulla ja jo sitä aikaisemminkin alkuun pantuun politiikkalinjaukseen koulutusjärjestelmän kokonaisvaltaisesta kehittämisestä – perustuen tasapuo- liseen ja ilmaiseen koulutukseen sekä käsittäen kaikki koulutusasteet ja ulot- tuen myös aikuiskoulutukseen (Gylfason et al. 2010). 21 Myöhäisempi suomalaisen yhteiskunnan tiede- ja koulutuspoliittinen saa- vutus on tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä sekä teknillisen alan asiantuntija- tehtävissä työskentelevien työntekijöiden suuri osuus. Tämä liittyy osaltaan televiestintävetoiseen, suomalaisen teollisuuden ja talouden uudellenraken- teistumiseen 1990-luvun laman jälkeen (Dahlman et al. 2006). Tästä huolimatta on esitetty epäilyjä ”maailmaluokan osaajien puutteesta”, ja kansainvälisten osaajien houkuttelu Suomeen on ollut olennaisesti esillä kuluvan laman yhtey- dessä (Murray et al. 2009; Eloranta et al. 2010). Korkeasti koulutetun työvoiman saatavuus on Uudellamaalla muuta maa- ta parempi. Se lisää maakunnan houkuttelevuutta kansainvälisten yritysten sijaintipaikkana ja investointien kohdealueena. Korkeasti koulutettu työvoima parantaa myös maakunnan resilienssiä varsinkin toipumiskyvyn ja palautu- misen ulottuvuuksilla tarkasteltuna. Siksi Uudenmaan erinomainen koulu- tusjärjestelmä, yliopistokeskittymät, nuori ja koulutettu väestö sekä alueen kansainvälinen suuntautuminen luovat pääkaupungin maakunnalle – maan aluepolitiikan tasapuolistavista tavoitteista huolimatta – muita Suomen alueita paremmat edellytykset taloutensa uudistamiseen. Kansallisessa vertailussa Uusimaa poikkeaa rakenteeltaan myönteisesti väkilukunsa ja siihen liittyvän monimuotoisuutensa perusteella. Monipuoliset ja isot työmarkkinat ovat erityisen tärkeitä työllisyyttä koskevan resilienssin kannalta. Tässä suhteessa erottuvin on Helsingin työssäkäyntialue, joka tarjoaa työntekijöille monipuolisia työllistymismahdollisuuksia irtisanomistilanteissa. Maakunnan reuna-alueet eivät ole tässä suhteessa läheskään niin vastustus- kykyisiä taantuman kielteisille työllisyysvaikutuksille. Myös yritykset hyötyvät isosta työmarkkina-alueesta ja hyvästä työvoiman tarjonnasta. Vastaavasti Uudenmaan reuna-alueilla ammattitaitoisen työvoi- man puute voi olla merkittävä talouden uudistumisen este. Pääkaupunkiseudun muuta maata parempi laman vastustuskyky voi liittyä myös toimialarakenteeseen ja erityisesti siihen, että Uusima on muita Suomen maakuntia palveluvaltaisempi. Siellä sijaitsee paljon myös julkisen sektorin työpaikkoja. Meneillään olevan talouskriisin yhteydessä voi tosin otaksua, että julkissektorivoittoisuus ainoastaan viivästyttää laman vaikutuksia. Talouden palveluvaltaisuus voi myös hidastaa lamasta elpymistä. Siihen viittaavat koke- mukset 1990-luvulta, jolloin ensimmäisinä lamasta nousivat Suomen vienti- vetoisimmat teollisuuden toimialat. Nokia-efekti Kumpaakin Uudenmaan kohtaamaa taantumaa on edeltänyt eräiden toimi- alojen vetämä nousukausi. Nämä korkeasuhdanteet heikensivät taloudellisen resilienssin edellytyksiä ja vaikeuttivat lamasta toipumista ja talouden uudis- tumista. 1990-luvun lamaan myötävaikutti talouden ja erityisesti rakentami- sen ja kiinteistömarkkinoiden ylikuumeneminen sitä edeltäneen vuosikym- menen lopulla (Jonung et al. 1996; Maliranta et al. 2010; Gylfason et al. 2010). 22 Vastaavasti 2000-luvulla sekä BKT:n että tutkimus- ja tuotekehitysintensiivisen sektorin kasvu oli pitkälti Nokia-vetoisen televiestintäsektorin varassa. Yksi- puolistuminen altisti maan (ja myös Uudenmaan maakunnan) talouden tätä yhtä toimialaa ja yritystä koskeville riskeille, jotka sittemmin realisoituvat jo samaisen vuosikymmenen loppupuolella. Nokian erityistä roolia Suomen ja Uudenmaan kehityksen määrääjänä on käsitelty lukuisissa tutkimuksissa (esim. Ali-Yrkkö et al. 2010; Eloranta et al. 2010). Nokia myötävaikutti merkittävästi monien suomalaisyritysten kansain- välistymiseen. Sen vaikutukset ulottuivat myös syvälle suomalaiseen innovaa- tio- ja koulutusjärjestelmään luoden suuntaviivoja nuorten tulevaisuudensuun- nitelmiin. Ennen Suomen talouden kriisiytymistä todettiin osuvasti, että ”Suomi olisi erilainen ilman Nokiaa” (Oinas 2005). Kriittiseen sävyyn toki keskusteltiin kansan- ja aluetalouksien Nokia-riippuvuuksista ja siihen liittyvistä paradok- seista, kuten kasvuyritysten vähäisyydestä (ks. Autio 2009). Nykyisen laman ja resilienssin viitekehyksissä Nokia-efekti on edelleen näkyvissä Suomen kansantaloudessa ja aluetalouksissa (Maliranta et al. 2010). Esimerkiksi Uudenmaan aluetalouden hitaaseen lamasta toipumiseen ja talou- den uusiutumiseen liittyy monia vahvan Nokia-klusterin taantumiseen kytkey- tyviä kehityskulkuja. Nokian mahtiasema yhtenä maailman johtavana ICT-yri- tyksenä ja Uusimaa sen pääkonttorin sijaintipaikkana oli maakunnan kannalta monella tavalla merkittävää. Siksi sittemmin tapahtunut Nokian ja koko televiestintäalan taantuminen sisälsi monia vaikeasti korvattavissa olevia alue- taloudellisia menetyksiä ja haittavaikutuksia. Toisaalta tehtävistään vapautu- nut ammattitaitoinen työvoima tarjoaa myös resursseja talouden elvyttämi- seksi, joskin tämän työvoiman kanavoiminen korkean teknologian yritysten käyttöön on politiikkatoimena vaativa tehtävä. Yritysten epätasainen kokojakauma haittaa resilienssiä Vaikka Nokian ja sen taantuman aiheuttamat negatiiviset aluetaloudelliset vai- kutukset ovat silmiinpistäviä, on aihepiiriin liittyvä ongelmavyyhti Uudenmaan maakunnassa sitä laajempi. Perimmiltään kyse on siitä, että maakunnassa on liian vähän keskikokoisia, kansainvälisillä markkinoilla menestyviä yrityksiä. Itse asiassa koko Suomen kansantaloutta dominoivat muutamat globaalit jätti- yritykset (Pajarinen & Ylä-Anttila 2008). Tässä suhteessa pääkaupunkiseutu ei poikkea myönteisesti muusta Suomesta. Yritystasolla tarkasteltuna yritysten koko sekä niiden elinvoimaisuus ja sopeutumiskykyisyys riippuvat positiivisesti toisistaan. Isoilla yrityksillä on tyypillisesti riittävästi resursseja, ne ovat hyvin organisoituja ja niillä on myös tarpeeksi kunnianhimoa ja tavoitteellisuutta kehittyäkseen kilpailukykyisik- si kansainvälisillä markkinoilla. Yleensä ne ovat myös vastustuskykyisimpiä laman haittavaikutuksille ainakin laman alkuvaiheen aikana. Viime aikojen kehitys Uudenmaan maakunnassa viittaa kuitenkin siihen, että talouskriisi olisi 23 heijastumassa myös suurten yritysten kannattavuuteen. Riippuvuus muuta- mista suuryrityksistä tekee Uudenmaan haavoittuvaksi yrityksiin kohdistuvien sokkien takia. Pienillä ja yhden työnantajan paikkakunnilla tämän tyyppinen rakenteellinen heikkous korostuu ja pahimmillaan heijastuu paikallisten työ- markkinoiden romahtamisena. Alueellisten yritysverkostojen rapautuminen Yrityskokoon liittyy aluetalouden rakenteellisena ongelmana myös se, että pien- ten yritysten ja suurten kansainvälistyneiden yhtiöiden väliset jakolinjat ovat entistä selvempiä. Viimeksi mainittujen taloudellinen asema näyttäsi parantu- neen osittain pienten ja keskisuurten yritysten kustannuksella ja niiden kanssa tehtävää yhteistyötä vähentäen. Tämänkaltainen polarisaatioprosessi käynnis- tyi ICT-alalla jo 1990-luvulla, ja 2000-luvun alussa se alkoi leimata konepaja- teollisuutta (Ali-Yrkkö 2010; Eloranta et al. 2010). Nykyisen laman aikana tämä ilmiö on levinnyt yhä laajemmalle talouteen. Vaikka usein uskotaan kaiken tyyppisten yritysten olevan halukkaita tavoit- telemaan globalisaation hyötyjä, niin yleensä isot yritykset etenevät tässä suh- teessa eturintamassa (Eloranta et al. 2010). Ne ovat siirtäneet tuotantoaan hal- pamaihin parantaakseen kannattavuuttaan – useimmiten Venäjälle, Viroon ja Kiinaan (Hyvärinen 2011). Lisäksi ne ovat ulkoistaneet osatoimintojaan ulko- maisten alihankkijoiden tehtäviksi (Böckerman & Maliranta 2012). Globalisaatio ja ulkoistaminen ovat lisänneet suomalaisyritysten tuotta- vuutta (Honkapohja et al. 2009; Hernesniemi & Nikinmaa 2009). Niiden vaiku- tukset työllisyyteen ovat olleet kaksijakoisia. Yhtäältä työpaikat ovat vähenty- neet. Toisaalta eräiden tutkimusten mukaan alhaisen tuottavuuden toimintojen ja työpaikkojen siirtyminen ulkomaille on uudistanut aluetalouden rakenteita (Böckerman & Maliranta 2012). Aluetalouden rakennemuutoksen sivuvaikutuksena maailmanlaajuisesti toimivien suuryritysten ja perinteisten pienten ja keskisuurten yritysten väliset alueelliset ja kansalliset yritysverkostot ja tuotannolliset sidokset ovat rapau- tuneet. Perussyynä on 2000-luvulla voimistunut yritysverkostojen globalisoitu- minen (Eloranta et al. 2010). Sen seurauksena laman iskiessä Suomeen loppu- vuodesta 2008 kotimaisten alihankintayritysten tilaukset romahtivat kolmen tekijän yhteisvaikutuksesta: (loppu-)tuotteiden kysyntä väheni, asiakkaiden hankinnat kohdistuivat ulkomaille ja alihankintaverkostojen toimintatavat muuttuivat perustavalla tavalla globaaleiksi (Eloranta et al. 2010). 24 Pohjoismainen hyvinvointimalli vaikuttaa resilienssiin Viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana Suomessa on toteutettu talous- politiikkaa pohjoismaisen hyvinvointimallin ehdoilla. Siinä on painotettu tasa- arvoistavaa koulutuspolitiikkaa, julkisen sektorin roolia palvelutuotannossa ja kehittynyttä sosiaaliturvaa yhteiskunnan perusrakenteena. Nämä ja muut hyvinvointimallia luonnehtivat periaatteet ovat muodostaneet reunaehdot muille politiikkalohkoille, kuten fi nanssi-, työllisyys- ja elinkeinopolitiikalle. Suomessa ajatellaan yleisesti, että hyvinvointivaltion mekanismit ovat pysy- viä, ja että ne edistävät resilienssiä (Gylfason et al. 2010; Korkman 2010; Uusita- lo 1996). Myös kriisien yhteydessä monet asiantuntijat arvioivat hyvinvointival- tion tarjoavan pikemminkin ratkaisuja kriisiin kuin olevan sen osa-aiheuttaja (Gylfason, et al. 2010). Ennen kaikkea hyvinvointivaltiota pidettiin kanavana ”kollektiiviseen riskien jakoon” ja sitä kautta sen katsottiin edistävän resilienssiä (Andersen et al. 2007). Sosiaaliturva ja tulonsiirrot ikään kuin vaimentavat tuo- tannon laskun ja työttömyyden haitallisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Jopa 1990-luvun alun syvän laman yhteydessä näiden mekanismien katsottiin toimineen yllättävän tehokkaina laman vaikutusten lieventäjinä, ja esimerkiksi suhteellinen köyhyys säilyi lamaa edeltävällä alhaisella tasolla (Uusitalo 1996). Käsillä olevan laman aikana nämä mekanismit ovat toimineet vähintään yhtä tehokkaasti ja esimerkiksi työllisyyden osalta jopa paremmin kuin 1990-luvun laman yhteydessä. Suomalaisen hyvinvointivaltion turvaverkot vaikuttavat taloudelliseen resi- lienssiin myös koulutusjärjestelmän ja aktiivisen työllisyyspolitiikan avulla, joilla pyritään edistämään työvoiman ammatillista ja maantieteellistä liikku- vuutta (Gylfason et al. 2010). Joidenkin arvioiden mukaan juuri nämä hyvinvoin- tivaltion mekanismit olivat ratkaisevia Suomen toipuessa lamasta ja talouden uudistuessa 1990- ja 2000-luvuilla (Dahlman et al. 2006; Gylfason et al. 2010). Toisaalta empiiristä näyttöä on myös siitä, että nämä mekanismit olivat riit- tämättömiä laman torjumiseksi ja kykenivät vain pehmentämään putousta. Perussyy siihen on se, että Suomen kaltainen avoin talous on väistämättä altis kansainvälisten suhdanteiden vaikutuksille. Hyvinvointivaltioon suuntautuvasta vahvasta luottamuksesta huolimatta sen kestävyyteen kohdistuu myös epäilyjä (ks. Uusitalo 1996). Laman aikana nämä epäilyt usein vahvistuvat (Gylfason et al. 2010). Hyvinvointivaltion yllä- pito on kallista, ja se koettelee julkistalouden kestävyyttä laskusuhdanteissa (Uusitalo 1996). Näin on tapahtunut myös kuluvalla laskukaudella. Tämä on lisännyt tarpeita julkistalouden rakenteellisiin uudistuksiin ja hyvinvointivaltion toimien karsimiseen. Hyvinvointivaltion ja resilienssin suhdetta koskevien kriittisten näkemysten mukaan liiallinen riskinjako heikentää yrittämishaluja ja talouden uusiutu- miskykyä. Näiden piirteiden on esitetty leimaavan myös Suomen aluetalouden kehityskuvaa. Lisäksi monivuotisiin sopimuksiin perustuvat keskitetyt työ- markkinaratkaisut eivät huomioi eri alueilla toimivien yritysten tuottavuuden 25 ja kilpailukyvyn eroja. Jäykät työmarkkinat ja kattava sosiaaliturva hidastavat rakenteiden uudistumista. Ainakin maan ulkopuolelta tarkasteltuna pohjoismaiset arvot ja niiden soveltaminen talouteen eivät näyttäsi suosivan yrittäjyyttä Suomessa. Tarvitaan lisää yrittäjiä (Murray 2011). Lisäksi on arvioitu Suomen yrittäjyyskulttuurin kokonaisuudessaan kaipaavan kohentamista (ks. Autio 2009). Yhteiskunnalli- sessa arvomaailmassa yrittäjyyden arvostus näyttäsi Suomessa jääneen hyvin- vointivaltion periaatteiden varjoon (Breznitz & Tahvanainen 2010). Esimerkiksi Uudenmaan maakunnan pienemmillä paikkakunnilla ja varsinkin sen länsi- osien ruotsinkielisillä alueilla yrittäjyydessä vallitsevat ohuet perinteet eivät edistä paikallisen elinkeinoelämän uudistumista. Alue- ja paikallistason toimijoilla on pieni rooli Suomen aluekehittäjät ja alan asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että valtiolla on päävastuu aluekehittämisestä, taloudellisten taantumien ja niiden haitallisten alueellisten vaikutusten ehkäisemisestä ja aluetalouksien uudista- misesta. Myös Uudenmaan maakunnassa kansalliset toimet ovat vaikuttaneet resilienssiin enemmän kuin aluelähtöiset toimenpiteet. Paikallisilta ja alueelli- silta hallintotahoilta puuttuu työkaluja ja resursseja maailmanlaajuisilta krii- seiltä suojautumiseksi. Suomen kaltaisessa pienessä maassa olisikin ehkä teho- tonta jakaa aluehallinnolle sitä koskevaa toimivaltaa. On useita syitä siihen, että talouden laskusuhdanteissa alue- ja paikallis- tason päätöksillä ei juuri voida vaikuttaa aluetalouksien resilienssiin. Ensinnä- kin aluehallinto on Suomessa institutionaalisesti heikko; sillä ei ole verotus- oikeutta eikä edustuksellisuuteen perustuvaa päätöksentekovaltaa. Aluetason toimenpiteet riippuvat valtiovallan ja kuntien valtuutuksista ja resursseista, joilla on taipumus vähentyä taloudellisesti vaikeina aikoina. Julkisten palvelu- jen järjestämisvastuu on kunnilla. Lama-aikoina kuntien budjettitalous kiristyy, kun taas julkisten palvelujen kustannukset säilyvät ennallaan tai jopa nouse- vat, joten kuntien taloudelliset mahdollisuudet proaktiivisiin politiikkatoimiin ovat lama-aikoina vähäisiä. Toisaalta useimmat kansalliset politiikkatoimet Suomessa pannaan toi- meen eri aluetasojen välisenä yhteistyönä. Kansallisten linjausten sovittaminen alueellisiin ja paikallisiin olosuhteisin sekä laman paikkakuntakohtaisiin piirtei- siin sopiviksi on onnistuneen politiikanteon perusedellytyksiä. Ihannetapauk- sessa myös kolmas sektori ja yksityiset toimijat kytketään mukaan näihin yhteistyöverkostoihin. Tarkasteltaessa tämän tyyppisiä taloudellisia resilienssejä koskevia politiikka- toimia Uudenmaan maakunnassa, voisi kansallisten toimien olettaa olevan hyvin sopusoinnussa paikkaperustaisuuden vaatimusten kanssa. Pääkaupunki- seudun osuus Suomen kansantaloudesta on noin 40 prosenttia, joten sen tar- peet tulevat epäilemättä hyvin huomioiduiksi kansallisia talouslinjauksia teh- 26 täessä. Suomen kaltaisessa pienessä kansantaloudessa pääkaupunkiseudun ja kansantalouden intressit ovat useimmissa tapauksissa samansuuntaisia, eivät- kä Uudenmaan maakuntaa koskevat erityistoimet ole yleensä perusteltuja. Uudenmaan tapaustarkastelun opetuksia Uudenmaan ja Suomen kokemukset osoittavat, että politiikantekijät voivat par- haiten vaikuttaa alueiden resilienssiin pitkäjänteisten politiikkatoimien avulla – rakentamalla hyvinvointivaltiota, vastuullisella budjettitaloudella ja jatku- villa panostuksilla innovaatiovetoiseen kasvuun. Paikallisten aluekehitysalan asiantuntijoiden ja aluekehittäjien mielestä innovaatiotalouden mekanismien rakentaminen, kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen ja julkisesta tulo- ja menotaloudesta huolehtiminen ovat myös hyviä tapoja valmistautua tuleviin talouden laskusuhdanteisiin (Aiginger & Ylä-Anttila 2009; Korkman & Suni 2010). Taantumiin on reagoitava, mutta tärkeimpiä ovat terveen talouden ja toi- mivan yhteiskunnan rakenteet. Suomeen luotu innovatiivinen, tutkimus- ja tuotekehityksestä riippuvainen ja jokseenkin avoin talous vaikeuttavat suojautumista voimakkaiden sokki- en aiheuttamilta lama-ajoilta. Perustellusti voidaan epäillä, että Suomen olo- suhteissa taantumien välttäminen on liki mahdotonta. Ne ovat moderneissa talouksissa väistämättömiä ja niiden esiintymiseen on valmistauduttava. Siksi talouspolitiikan tulee nyt ja myös tulevaisuudessa tukea talouden uudelleen- rakenteistumista ja riskienkin uhalla on painotettava luovan tuhon prosesseja (Rouvinen & Ylä-Anttila 2010; ks. myös Eloranta et al. 2010). Politiikkatoimien perusrajoite on ymmärrettävästi budjettitaloutta leimaava niukkuus. Siksi julkisen vallan toimenpiteiden taantumissa tulisi olla rajoitettu- ja ja kohdistettuja sekä mittakaavoiltaan suhteellisen pieniä ja määräaikaisina toteutettavia. Lisävarauksena ECR2-tutkimuksen yhteydessä haastatellut asian- tuntijat muistuttivat, että maan hallitus on ennen kaikkea vastuussa kansalai- sille eikä niinkään elinkeinoelämälle. Talouspoliittisen järjestelmän monimutkaisuus ja sen jatkuva muuttumi- nen rajoittaa politiikkatoimien rationaalisuutta. Politiikka on väistämättä kon- tekstisidonnaista, ja sen tulokset ovat aina joidenkin resilienssin ulottuvuuk- sien suhteen vaikutuksiltaan ristiriitaisia (esimerkiksi lamalta suojautumisen ja talouden uudelleensuuntaumisen näkökulmista). Jos olosuhteet muuttuvat, entiset keinot ja lähestymistavat eivät välttämättä toimi halutusti. Esimerkiksi Suomessa 1990-luvun alun ja 2010-luvun tilanteet poikkesivat paljon toisistaan. Myös Uudenmaan maakunnan aluetalous on 25 vuoden aikana nykyaikaistu- nut, joten selviytymiskeinojen matkiminen kehittyneemmiltä aluetalouksil- ta ei enää ole entiseen tapaan mahdollista (Maliranta, et al. 2010; Rouvinen & Ylä-Anttila 2010). Lisäksi monet politiikkakeinot, joita käytettiin 1990-luvulla, kuten devalvaatio ja talouden sääntelyn purkaminen, eivät enää ole edes käy- tettävissä (Rouvinen & Ylä-Anttila 2010). Toinen politiikantekijöiden ja päätösten toimeenpanijoiden huomaama asia on se, että on lähes mahdotonta lisätä julkisen kulutuksen ja innovaatiopoli- 27 tiikan tehokkuutta priorisoimalla tulevaisuuden menestysaloja, kuten vihreää taloutta. Menestysalojen valitseminen etukäteen – elinkeinoelämän menes- tystä tavoitellen – sisältää valtavia riskejä ja suuri osa julkisista panostuksista todennäköisesti menetetään (ks. Gylfason et al. 2010). Kriiseihin liittyvien politiikkatoimien tehokkuutta voidaan arvioida yleensä vain jälkikäteen. Tässä suhteessa 1990-luvun laman opetukset Suomessa tarjoa- vat hyviä mahdollisuuksia arvioida politiikkatoimien vaikuttavuutta, koska ”ne sisältävät sekä erinomaisen hyviä että huonoja esimerkkejä politiikkatoimien vaikutuksista muuttuvissa olosuhteissa” (Honkapohja et al. 2009). Uudenmaan tapaustutkimuksen kenttätyön ajankohtana, syksyn 2012 ja kevään 2013 aikana, paikalliskehittäjät uskoivat, että 1980-luvun lopusta ja 1990-luvun alusta poiketen, valtiovallan politiikkatoimet olivat olleet oikean- suuntaisia. Haastatteluista myös välittyi mielikuva, että hallituksen ja koko kansakunnan valmiudet lamaan ja sen seurauksien hoitoon olivat aikaisem- pien opetusten johdosta parempia kuin 1990-luvulla (ks. Gylfason et al. 2010). Suomen suhteellisen hyvää menestystä resilienssin näkökulmasta tarkasteltu- na kuluvan laman aikana edelliseen 1990-luvun lamaan verrattuna on selitetty myös sillä, että maan hallitus on omaksunut siinä aikaisempaa aktiivisemman roolin (Gylfason et al. 2010). Resilienssin viitekehyksessä edellä esitetty ei ole kovin poikkeuksellista. Koke- mukset Uudenmaan maakunnan talouskriiseistä 1990-luvulla ja 2000-luvulla osoittavat, että laman tarmokas torjuminen voi vaikeuttaa siitä toipumista ja myös päinvastoin. Sekä empiirinen näyttö että analyyttinen päättely tukevat ajatusta siitä, että 1990-luvun laman voimaperäisyys ja nopea toipuminen siitä olivat yhteyksissä toisiinsa. Laman vaikutukset – kuten työvoiman vapautumi- nen tehottomien yritysten konkursseissa – loivat tavallaan edellytyksiä talou- den uudelleensuuntautumiselle ja toipumiselle. Tämä antaa aiheen olettaa, että Suomen aluetalouksien hyvä vastuskyky 2000-luvun lamassa hidastaisi siitä toipumista. 1980-luvun politiikka – niistä tärkeimpinä rahamarkkinoiden vapauttami- nen, korporatiivisen päätöksentekomallin rapautuminen ja myös 1990-luvun laman aikana tehdyt virheratkaisut – heikensivät talouden kykyä laman torju- miseen, mutta tukivat myöhempää talouden kasvua (ks. Ornston & Rehn 2006; Maliranta et al. 2010). Siksi Uudenmaan aluetalouden hyvää kykyä torjua laman vaikutuksia vuonna 2008 alkaneen talouskriisin aikana voidaan pitää eräänlai- sena varoitusmerkkinä mahdollisista myöhemmistä vaikeuksista. Nämä vaikeu- det voivat johtua esimerkiksi siitä, että laman torjuntaan on käytetty niin run- saasti voimavaroja, ettei toipumista tukeviin toimiin ole käytettävissä riittävästi resursseja. Tässä suhteessa myös pohjoismaisen hyvinvointimallin vaikutukset ovat ristiriitaisia, koska tasapainoisen kehityksen turvaaminen ja laman iskujen lieventäminen yleensä heikentävät talouden uudistumisen edellytyksiä. Siksi suomalaisessa yhteiskunnassa on yleistyvästi kaivattu lisää kriisitietoisuutta kansantaloutta (ja aluetalouksia) koskevien rakenteiden uudistamiseksi. 28 Lähteet Aiginger K., Okko P. & Ylä-Anttila P. (2009). Globalization and Business – Innova- tion in a Borderless World Economy. Evaluation of the Finnish National Innovation System – Full Report [Verkkodokumentti], 103–146. Saatavissa: http://www.tem.fi /fi les/24929/InnoEvalFi_FULL_Report_28_Oct_2009. pdf Ali-Yrkkö, J. (Eds.) (2010). Nokia and Finland in a Sea of Change. ETLA – The Research Institute of the Finnish Economy. Sarja B 244. Helsinki: Talous- tieto Oy. Andersen T.M., Holmström B., Honkapohja S., Korkman S., Söderström H.T., Vartiainen J. (2007). The Nordic Model. Embracing globalization and sharing risks. ETLA – The Research Institute of the Finnish Economy. Helsinki: Taloustieto Oy. Autio E. (2009). The Finnish Paradox: The curious absence of high-growth entre- preneurship in Finland. Keskusteluaiheita – Discussion Papers No. 1197. ETLA – The Research Institute of the Finnish Economy. Helsinki. Breznitz S. M. and Tahvanainen A-J. (2010). Cluster Sustainability in Peripheral Regions: A case study on Israel’s and Finland’s biotechnology industries. Keskusteluaiheita – Discussion Papers No. 1212. ETLA – The Research Institute of the Finnish Economy. Helsinki. Bristow G. (2010). Resilient regions: re-‘place’ing regional competitiveness. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society 3: 1, 153–167. Böckerman P. & Maliranta M. (2012). Outsourcing, Occupational Restructuring, and Employee Well-being. Is There a Silver Lining? Keskusteluaiheita – Discussion Papers. No 1271. ETLA – The Research Institute of the Finnish Economy. Helsinki. Christopherson S., Michie J. & Tyler P. (2010). Regional resilience: theoretical and empirical perspectives. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society 3 1, 3–10. Clark, J., Huang, H.I. & Walsh, J.P. (2010). ‘A typology of ‘innovation districts’: what it means for regional resilience’. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society 3: 1, 121–137. Dahlman C. J., Routti J. & Ylä-Anttila P. (Eds.) (2006). Finland as a Knowledge Economy. Elements of Success and Lessons Learned. Washington DC: The World Bank. Davies S., Kah S. & Woods C. (2010). Regional Dimensions of the Financial and Economic Crisis. European Policy Research Paper, Number 70. Glasgow: European Policies Research Centre, University of Strathclyde. Eloranta E., Ranta J., Salmi P. & Ylä-Anttila P. (2010). Teollinen Suomi. Tuotannon uudistuminen kriisin jälkeen. Helsinki: Edita Publishing Oy. ESPON (2014). ECR2 Economic Crisis Resilience of Regions. Final Report, Version 31/03/2014. ETLA (2013). ETLAn alue-ennusteet / aluetietokanta. Gylfason T., Holmström B., Korkman S., Söderström H.T. & Vihriälä V. (2010). Nordics in Global Crisis. Vulnerability and resilience. ETLA – The Research Institute of the Finnish Economy. Helsinki: Taloustieto Oy. Hassink R. (2010). Regional resilience: a promising concept to explain differen- ces in regional economic adaptability? Cambridge Journal of Regions, Econonomy and Society, 3: 1, 45–58. 29 Hernesniemi H. & and Nikinmaa T. (Eds) (2009). Koneteollisuuden menestys tarttuu verkostoihin. Alihankkijoista kasvavia ja kansainvälistyviä sopi- musvalmistajia. Helsinki: Sitra ja Edita Publishing Oy. Hill, E., St.Clair, T., Wial, H., Wolman, H., Atkins, P., Blumenthal, P., Ficenec, S. & Friedhoff, A. (2011). Economic shocks and regional economic resilience. Working Paper 2011–13. Building Resilient Regions: Institute of Governmental Studies, University of California, Berkeley. Honkapohja S., Koskela, E.A., Leibfritz W. & Uusitalo R. (2009). Economic Prosperity Recaptured: The Finnish Path from Crisis to Rapid Growth. Cambridge, Massachusetts: The MIT Press. Hyvärinen J. (2011). Innovaatiotoiminta: Suomi globaalitaloudessa. Keskustelu- aiheita – Discussion Papers No 1263. ETLA – The Research Institute of the Finnish Economy. Helsinki. Jonung L., Söderström H. T. & Stymne J. (1996): Depression in the North – Boom and Bust in Sweden and Finland, 1985–93. Finnish Economic Papers 9: 1, 55–71. Korkman S. (2010). Kestääkö pohjoismainen malli? Teoksessa P. Rouvinen & P. Ylä-Anttila (Toim.) Kriisin jälkeen. Helsinki: Taloustieto Oy. 177–190. Korkman S. & Suni P. (2010). Finanssipolitiikka kriisissä ja sen jälkeen. Teoksessa P. Rouvinen & P. Ylä-Anttila (Toim.) Kriisin jälkeen. Helsinki: Taloustieto Oy. 71–81. Maliranta M., Rouvinen P. & Ylä-Anttila P. (2010). Finland’s Path to the Global Productivity Frontier through Creative Destruction. International Produc- tivity Monitor 20: Fall, 68–84. Martin R. (2012). Regional Economic Resilience, Hysteresis and Recessionary Shocks. Journal of Economic Geography 12, 1–32. Martin R. & Sunley P. (2007). Complexity thinking and evolutionary economic geography. Journal of Economic Geography 7: 5, 573–601. Murray G., Hyytinen A., & Maula M. (2009). Growth Entrepreneurship and Finance. Evaluation of the Finnish National Innovation System – Full Report [Verkkodokumentti], 147–201.Saatavissa: http://www.tem.fi / fi les/24929/InnoEvalFi_FULL_Report_28_Oct_2009.pdf Murray G. (2011). A Policy Response to ‘The Finnish Paradox’. In Kasvuyritys- katsaus. Helsinki: Ministry of Employment and the Economy. 38–45. Oinas P. (2005). Finland: A success story? European Planning Studies 13: 8, 1227–1244. Ornston D. & Rehn O. (2006). An Old Consensus in the “New” Economy? Institu- tional Adaptation, Technological Innovation and Economic Restructuring in Finland. In J. Zysman & A. Newman (Eds). How Revolutionary Was the Digital Revolution. National Responses, Market Transitions and Global technology. Stanford: Stanford Business Books. 78–100. Pajarinen M. & Ylä-Anttila P. (2008). Large corporations in the Finnish economy. Keskusteluaiheita – Discussion Papers No. 1138. ETLA – The Research Institute of the Finnish Economy. Helsinki. Pendall R. Foster K.A. & Cowell M. (2010). Resilience and regions: building under- standing of the metaphor. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society 3: 1, 59–70. Rose A. (2004). Defi ning and measuring economic resilience to disasters. Disas- ter Prevention and Management 13: 4, 307–314. 30 Rouvinen P. & Ylä-Anttila P. (2010). Mistä olikaan kysymys? Teoksessa P. Rouvi- nen & P. Ylä-Anttila (Toim.). Kriisin jälkeen. Helsinki: Taloustieto Oy. 1–24. Simmie J. & Martin R. (2010). The economic resilience of regions: towards an evolutionary approach. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society 3: 1, 27–43. Uusitalo, Hannu (1996): Economic Crisis and social policy in Finland in the 1990’s. Social Policy Research Centre Discussion Paper no 70. 31 Antti Mäenpää ja Seija Virkkala AMCER-hanke, EU:n tutkimus- ja kehittämispolitiikka ja älykäs erikoistuminen: esimerkkinä Pohjanmaan maakunta Johdanto Monet tahot kokevat talouskasvun aikaansaamisen ajankohtaisemmaksi kuin koskaan. Ongelmaksi on osoittautunut se, että tehokkaita keinoja ei ole onnis- tuttu löytämään. Viime vuosina Euroopan unionissa on selvitetty sen innovaa- tiopolitiikan vaikutuksia aluetalouksien toimintaan. Tätä tutkimussuuntausta edustaa AMCER-hanke (Advanced Monitoring and Coordination of EU R&D Poli- cies at Regional Level), jossa pyrittiin selvittämään EU:n tutkimus- ja kehitys- hankkeiden alueellisia vaikutuksia sekä kehittämään niiden vaikutusten arvioin- tiin uusia välineitä. Artikkelissa kuvataan ensin AMCER-hanketta ja sen kohdealueiden inno- vaatiotoimintaa taustatekijöineen, toiseksi luodaan katsaus alueellisten inno- vaatiojärjestelmien typologiaan, kolmanneksi tarkastellaan alueiden toimijoi- den osallistumista EU:n tutkimusohjelmiin, neljänneksi pohditaan hankkeen näkökulmia älykkään erikoistumisen kannalta ja lopuksi tehdään yhteenveto hankkeesta. AMCER-hankkeen tavoitteena oli tunnistaa ne hankkeet ja toimintatavat, joilla on ollut positiivisia vaikutuksia aluetalouteen, ja siten hankkia tietoa onnistuneiden hankkeiden piirteistä. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tavoitteita oli viisi: • Kohdealueiden tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) haasteiden sel- vittäminen; • EU:n tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitukseen liittyvä tiedon- keruu; • Päätoimipaikka-keskeiseen mittaamiseen liittyvien ongelmien ratkaise- minen; • T&K-toiminnan rahoituksen vaikutusten arviointi erikoistumisen ja yhteistyön kannalta; • Kohdealueiden talouksien ja niiden T&K-toimintojen vertailu. 32 AMCER-tutkimus toteutettiin vuosina 2011–2012 ja siihen osallistui yhdeksän Euroopan aluetta, jotka olivat: • Toscana, Italia • Andalusia ja Katalonia, Espanja • Itä-Englanti, Iso-Britannia • Flanderin alue, Belgia • Ala-Saksi, Saksa • Bretagne ja Provence-Alpes-Côte d’Azur, Ranska • Pohjanmaa, Suomi. Kohdealueet olivat erikokoisia: Itä-Englanti, Ala-Saksi ja Flanderin alue ovat NUTS1-alueita, mikä vastaa Suomen koko maan tasoa. Muut tutkimusalueet olivat Pohjanmaata lukuun ottamatta NUTS2-alueita. Pohjanmaa oli huomatta- vasti muita kohdealueita pienempi ja tutkimuksen ainoa NUTS3-alue. Tällä oli vaikutusta myös tutkimustuloksiin, sillä NUTS3-alueista oli saatavilla vähem- män tietoa. EU-hankkeiden vaikutuksia näillä alueilla arvioitiin esimerkiksi mittaa- malla T&K-työpaikkojen ja patenttien määriä. Sosiaalisen verkostoanalyysin avulla selvitettiin hankkeiden synnyttämää yhteistyötä. Lisäksi tutkimukses- sa hyödynnettiin muita aluetalouden mittareita; muun muassa Länsi-Suomen innovaatiolukuja verrattiin muun Suomen tuloksiin Pohjanmaan kansallisten erityispiirteiden selvittämiseksi. Näin pyrittiin osaltaan kompensoimaan eri- kokoisten alueiden aiheuttamaa epäsuhtaa tilastoissa. Kohdealueiden aluetalouden, työmarkkinoiden ja innovaatiotoiminnan vertailu Alueita analysoitiin ensin talouden rakenteellisten piirteiden avulla. Taloudelli- sen suorituskyvyn mittaamisessa käytettiin alueen bruttokansantuotetta (BKT) ja suhdetta väkilukuun, jota sitten verrattiin EU27 maiden keskiarvoon. Tulok- set ilmenevät taulukosta 1. 33 Taulukko 1. Tutkimusalueiden taloudellinen suorituskyky (Lähde: ESPON 2012a, 57). Alue BKT, miljardia euroa (2008) BKT per asukas (2008) BKT per asukas suhteutettuna EU-27 keskiarvoon (%) (2008) Ala-Saksi 211,8 26,6 106 Andalusia 149 18,4 73,3 Bretagne 83,7 26,5 106,6 Flanderin alue 199,3 32,2 128,3 Itä-Englanti 159,5 28 111,6 Katalonia 202,8 27,9 111,2 Pohjanmaa 5,9 32 127,7 Provence-Alpes-Côte d’Azur 140,3 28,6 113,9 Toscana 106,1 28,7 114,3 Taulukon 1 mukaan Pohjanmaa sijoittuu talouden suorituskyvyn osalta tut- kimusalueiden kärkijoukkoon, kun BKT suhteutetaan asukaslukuun ja EU-27 keskiarvoon. Ainoastaan Flanderin alueella on suurempi BKT asukasta kohden. Tutkimusalueiden työllisyyden piirteitä selvitettiin laskemalla alueiden työl- lisen työvoiman jakautuminen toimialoittain. Toimialoja oli kaiken kaikkiaan kolme: maatalous, teollisuus ja palvelut. Kaikilla tutkimusalueilla palveluala oli suurin ja maatalous marginaalinen. Teollisuuden merkitys toimialan koolla mitattuna vaihteli kohdealueilla jonkin verran, mutta suurimmat erot alueiden välillä olivat palvelualan osuuksissa, jotka vaihtelivat 60–80 prosentin välillä. Pohjanmaalla sekä teollisuuden että maatalouden merkitys työllistäjänä oli kohdealueiden toiseksi suurin, mutta palvelujen merkitys oli kohdealueista pie- nin. Alueiden työttömyysasteita sekä nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyttä on ver- tailtu taulukossa 2. Pohjanmaalla työttömyysaste oli alhainen verrattuna mui- hin alueisiin. Kuitenkin pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä oli melko suu- ri. Korkein työttömyysaste oli Espanjan Andalusiassa, jossa melkein kolmannes väestöstä oli työttöminä. Andalusian lukuja heikentää edelleen nuorisotyöttö- mien suuri osuus. Ala-Saksissa nuorisotyöttömyys oli vähäistä, mutta pitkä- aikaistyöttömyys yleistä. 34 Taulukko 2. Työttömyys eri alueilla (Lähde: ESPON 2012a, 57). Alue Työttömien osuus väestöstä (%) (2010) Pitkäaikais- työttömien osuus työttömistä (%) (2009) Nuorisotyöttömien (15-24 v.) osuus työttömistä (%) (2009) Ala-Saksi 6,5 46,7 10,3 Andalusia 28 24,9 45 Bretagne 7,2 25,4 15,5 Flanderin alue 5,1 30,4 15,7 Itä-Englanti 6,6 22,3 16,5 Katalonia 17,8 23,8 37,1 Pohjanmaa 5,9* 28 15,9 Provence-Alpes-Côte d’Azur 10,2 36,1 24,8 Toscana 6,1 34,3 17,8 *käyttää vuoden 2009-tilastoa Aluetalouden ja työllisyyden rakenteen kuvaukset (taulukot 1 ja 2) muodosti- vat pohjan AMCER-hankkeen T&K-toiminnan tarkastelulle. Varsinaista tutki- mus- ja kehitystoimintaa selvitettiin kolmella tavalla: ensinnäkin taloudellisilla panostuksilla tutkimukseen sekä niiden suhteellisella merkityksellä, toiseksi T&K-toiminnan henkilöstön työvoimaosuuksilla ja kolmanneksi yritysten T&K-henkilöstön merkityksellä. Taulukon 3 mukaan Pohjanmaa oli alueiden kärkipäässä tutkimukseen sijoitetun taloudellisen panoksen ja sen BKT-osuu- den suhteen. Myös tutkimushenkilöstöä oli paljon – sen mukaisesti vertailtuna Pohjanmaa ohittaa monia NUTS2-alueita ja häviää tutkimushenkilöstön työ- voimaosuudessa vain Itä-Englannille. Yrityksissä työskentelevien tutkijoiden osuuksilla mitattuna (taulukko 3) Pohjanmaa sijoittuu tutkimusalueiden kärkeen. Pohjanmaalla alle viidennes tutkimushenkilöstöstä toimi perinteisten yliopistojen tms. palveluksessa ja suurin osa tutkijoista työskenteli yrityksissä. Tämä heijastuu myös T&K-rahoi- tuksessa, sillä peräti 90 prosenttia alueen kansallisista T&K-rahoista tulee yri- tyksiltä. Siten Pohjanmaa nojaa kohdealueista eniten yritysvetoiseen innovoin- tiin, eli sen T&K-henkilöstö sijaitsee pitkälti yrityksissä, jotka myös panostavat tutkimukseen merkittävästi. Itä-Englanti sijoittaa T&K-toimintaan kohdealueista suhteellisesti eniten. Sen tutkimushenkilöstöstä työskenteli kaksi kolmasosaa yrityksissä. Suhteel- lisesti vähiten tutkimushenkilökuntaa oli Espanjan Andalusiassa, jossa myös valtaosa T&K-henkilöstöstä työskenteli muualla kuin yrityksissä. 35 Taulukko 3. Tutkimusalueiden T&K-toiminnan lukuja (Lähde: ESPON 2012a, 58). Alue T&K -panos- tus henkilöä kohden (eur.) (2007) T&K -panos- tuksen osuus BKT:sta (%) (2007) T&K -henkilöstön osuus 1000 työntekijää  kohti (2007) Yrityksissä työsken- televän T&K -henkilöstön osuus kai- kista koko- aikaisista tutkijoista (%) (2007) Yritysten osuus kansallisista T&K -panos- tuksista (%) (2007) Ala-Saksi 644,6 2,5 11,5 61,9 69 Andalusia 186,7 1 6,9 26 37,1 Bretagne 427,9 1,7 12 58,5 63,6 Flanderin alue 631,2 2 13,3 60,8 68,9 Itä-Englanti 1417,8 4,4 18,1 65,7 82,3 Katalonia 410,5 1,5 12,3 52,9 62,8 Pohjanmaa 934,0* 2,55* 16,7** >80,0** 90,0* Provence- Alpes-Côte d’Azur 536,8 1,9 14,1 50,1 58 Toscana 288,2 1 9,2 33,3 40,5 *käyttää vuoden 2008-tilastoa **käyttää vuoden 2009-tilastoa Inhimillisen pääoman mittaamisessa käytettiin indikaattoreina muun muassa opiskelijamäärää sekä T&K-alojen henkilöstön osuuksia muusta työvoimasta. Näissä mittauksissa Pohjanmaan tiedot on korvattu osittain Länsi-Suomen tie- doilla ja sen johdosta lukuja ei voida pitää aluetta ajatellen täysin totuuden- mukaisina. Taulukosta 4 ilmenee esimerkiksi, että Länsi-Suomessa oli suhteellisen run- saasti tutkimuksen ja teknologian parissa työskenteleviä henkilöitä. Ainoastaan Flanderin alueella tieteen ja teknologian parissa työskentelevien osuus työlli- sestä työvoimasta oli suurempi kuin Länsi-Suomessa. Korkean teknologian ja laajan osaamisen aloilla työskentelevien osuus ei Länsi-Suomessa yllä kolmen kärkeen, vaan tällainen keskittyminen on suurempaa Itä-Englannissa, Flande- rissa ja Kataloniassa. 36 Taulukko 4. Inhimillisen pääoman indikaattorit alueilla (Lähde: ESPON 2012a, 58). Alue Tieteen ja teknolo- gian henki- löstön osuus työllisestä työvoimas- ta (%) (2009) Työllisten- osuus korkean tekno- logian ja laajan osaamisen aloilla (%) (2009) Toisen asteen opiskelijoi- den osuus 1000 asukasta kohti (2010) Korkea- kouluopis- kelijoiden osuus 1000 asukasta kohti (2010) Koulunsa kesken jättäneiden (18–24 v.) osuus vas- taavasta ikä- ryhmästä (%) (2010) Koulutusta saavien aikuisten (25–65 v.) osuus vas- taavasta ikä- ryhmästä (%) (2010) Ala-Saksi 14,4 2,6 110,1 22,8 13,9 6,7 Andalusia 14,5 2,4 75,6 35,4 34,9** 10,2 Bretagne 18,2 3 91,9 31,6 9,8** 5,6 Flanderin alue 21,7 4,4 116 33,6 9,6 8,2 Itä-Englanti 16,3 5,7 92,9 30 16,2 19,6 Katalonia 16,6 3,7 60,8 34,4 29,8** 9,9 Pohjanmaa 20,8* 3,6* 67,6*** 69,5*** 10,3** 21,7* Provence- Alpes-Côte d’Azur 16 3 90,3 30,6 17,2** 4,4 Toscana 12 2,3 65,5 39 14,8** 7,2 *Tietoja saatavilla vain koko Länsi-Suomen alueelta (NUTS2) **Tietoja saatavilla vain NUTS1-alueelta ***Tietoja saatavilla vuodelta 2009 Opiskelijoiden määristä voidaan todeta, että Pohjanmaalla oli suhteessa muihin alueisiin vähemmän toisen asteen opiskelijoita, mutta tutkimusalueista eniten korkeakouluopiskelijoita. Koulunsa keskeyttäneiden määrä oli Pohjanmaal- la pieni verrattuna muihin alueisiin, joskin tässä yhteydessä useiden muiden alueiden tunnusluvut perustuvat NUTS1-alueen tietoihin ja siten niitä on vai- keaa verrata keskenään. Innovaatiotoiminnan alueellisia eroja tarkasteltiin AMCER-hankkeessa myös selvittämällä työntekijöiden määrän jakautumista korkean, keskitasoisen ja matalan teknologian aloille. Teknologia- ja osaamisalojen luokittelu perus- tuu Eurostatin ja OECD:n suosituksiin ja käytäntöihin. Taulukossa 5 esitetään näiden luokkien työvoimamäärän kehitys vuosien 2004 ja 2009 välisenä aika- na. Erikoistuminen mittaa kunkin osaamisen luokan työntekijämäärän osuutta verrattuna Euroopan unionin keskiarvoon. Yli yhden suuruiset erikoistumisen lukuarvot osoittavat alueella olevan keskivertoa enemmän tietyn osaamistason edustajia. 37 Taulukko 5. Työvoiman osaamistasojen muutokset ja erikoistuminen suhteessa Euroo- pan keskiarvoon (Lähde: ESPON2012a, 34). Työvoiman teknologian ja osaamisen taso Alue   Korkea Keskitaso Matala Ala-Saksi Muutos 2004–2009 (%) 2,23 1,49 8,37 Erikoistuminen 1,01 1,12 0,68 Andalusia Muutos 2004–2009 (%) * * * Erikoistuminen 0,74 0,92 1,39 Bretagne Muutos 2004–2009 (%) 21,48 6,86 4,48 Erikoistuminen 1,01 1,11 0,72 Flanderin alue Muutos 2004–2009 (%) 0,87 0,93 -1,8 Erikoistuminen 0,92 1,1 0,79 Itä-Englanti Muutos 2004–2009 (%) -3,28 3,93 -0,38 Erikoistuminen 1,31 1,03 0,7 Katalonia Muutos 2004–2009 (%) * * * Erikoistuminen 0,99 1 1,01 Pohjanmaa Muutos 2004–2009 (%) 27,6 15,98 11,23 Erikoistuminen 0,52 1,11 1,05 Provence-Alpes- Côte d’Azur Muutos 2004–2009 (%) 11,95 11,66 9,34 Erikoistuminen 1,47 0,9 0,92 Toscana Muutos 2004–2009 (%) 6,61 1,94 -2,27 Erikoistuminen 0,58 0,87 1,63 Euroopan työlliset yht. (%) 16,5 60 23,5 * Ei saatavilla Pohjanmaalla korkean teknologian ja osaamisen henkilöstön osuus oli kasva- nut liki kolmanneksen viiden vuoden aikana, mikä on tutkimusalueiden suurin kasvu. Tästä huolimatta muuhun Eurooppaan verrattuna Pohjanmaalla ei ollut selkeää profi ilia korkean osaamisen alueena. Korkeaan teknologiaan erikoistu- nein kohdealue oli Provence-Alpes-Côte d’Azur, jonka erikoistuminen on mil- tei puolitoistakertainen suhteessa EU:n keskiarvoon. Itä-Englannissa korkean osaamisen kategorian henkilöstömäärä laski tarkastellun ajanjakson aikana. Innovaatiotoiminnan potentiaalia kartoitettiin patenttien määrien avul- la (taulukko 6). Tarkastelussa olivat vain ne patenttihakemukset, jotka olivat tulleet Euroopan patenttivirastoon. Pohjanmaan osalta hankkeessa käytet- tiin Länsi-Suomen lukuja. Sieltä jätettiin asukaslukuun suhteutettuna eniten patenttihakemuksia sekä kokonaisuutena että korkean teknologian patent- tien määrällä mitattuna. Tutkimuksen tuottavuutta mitattiin tarkastelemalla 38 patenttihakemusten määriä suhteessa sijoitettuihin T&K-panoksiin. Tälläkin mittarilla Pohjanmaa lukeutuu AMCER-hankkeen kohdealueiden kärkikaartiin. Taulukko 6. Euroopan patenttivirastoon tulleet patenttihakemukset alueilta (Lähde: ESPON 2012a, 58). Alue Euroopan patentti- virastoon lähetetyt patentti- hakemukset (2004–2007) Euroopan patentti- viraston patentti- hakemusten määrä per miljoona asukasta (2004–2007) Tutkimuksen tuottavuus (Euroopan patentti- virastoon lähetettyjen hakemusten määrä suh- teessa T&K- toiminnan panoksiin, milj.) (2005) Euroopan patentti- virastoon lähetetyt korkean teknologian patentti- hakemukset (2004–2007) Euroopan patentti- viraston korkean teknologian patentti- hakemusten määrä per miljoona asukasta (2004–2007) Ala-Saksi 4957 620 0,32 708 89 Andalusia 202 26 0,06 31 4 Bretagne 1382 448 0,35** 784 255 Flanderin alue 3492 576 0,27 903 149 Itä-Englanti 2947 531 0,14 878 158 Katalonia 1816 265 0,21 174 25 Pohjanmaa 1195* 897* 0,26* 506* 380* Provence- Alpes-Côte d’Azur 1739 362 0,22** 710 148 Toscana 999 277 0,26 69 19 *Tietoja saatavilla vain koko Länsi-Suomen alueelta (NUTS2) **Tietoja saatavilla ainoastaan vuodelta 2004 Huom: patenttihakemuksia koskevat luvut on pyöristetty Vuosien 2002 ja 2007 väliltä selvitettiin patenttien määriä ja jakautumista teknologia-aloittain käyttämällä OECD:n REGPAT-tietokantaa (taulukko 7). Sen perusteella voidaan tarkastella sitä, miten eri alueiden patenttitoiminta on eri- koistunut, eli kuinka suuresta koko maan patenttien osuudesta alue vastasi. 39 Taulukko 7. Patenttien määrät ja erikoistuminen alueilla vuosina 2002–2007 (Lähde: ESPON 2012a, 35). Alue   Sähkö- tekniikka Instru- mentit Kemia Meka- niikka Muut Ala-Saksi Patenttien määrä 314 164 389 337 57 Erikoistuminen* (%) 0,76 1,78 0,72 0,64 0 Andalusia Patenttien määrä 7 15 40 16 5 Erikoistuminen* (%) 1,22 3,76 0,63 0,23 0 Bretagne Patenttien määrä 373 18 41 21 7 Erikoistuminen* (%) 0,33 0,57 0,14 0,14 0 Flanderin alue Patenttien määrä 637 196 542 371 109 Erikoistuminen* (%) 1 0,94 0,73 0,87 0 Itä-Englanti Patenttien määrä 189 96 102 89 22 Erikoistuminen* (%) 1,31 1,86 0,77 0,31 0 Katalonia Patenttien määrä 112 159 380 172 55 Erikoistuminen* (%) 1,05 3,39 0,62 0,27 0 Pohjanmaa Patenttien määrä 2 4 1 2 0 Erikoistuminen* (%) 3,01 1,55 0,46 0 0 Provence- Alpes-Côte d’Azur Patenttien määrä 360 58 93 41 24 Erikoistuminen* (%) 0,7 0,97 0,21 0,37 0 Toscana Patenttien määrä 91 78 71 248 35 Erikoistuminen* (%) 0,72 1,08 0,99 1,42 0 * Verrattu oman maan lukuihin Taulukosta 7 selviää ensinnäkin se, että näiden teknologia-alojen patenttien määrissä Pohjanmaa jäi muista alueista jälkeen. Jos kuitenkin tarkastellaan Pohjanmaan patenttien osuuksia suhteessa muuhun Suomeen ja vertaam- me tätä lukua muiden alueiden vastaaviin osuuksiin, niin Pohjanmaa erottuu edukseen. Ainoastaan Andalusia ja Katalonia saavat korkeamman erikoistumis- prosentin. AMCER-hankkeen aineistolla Pohjanmaan innovaatioympäristön vertailu muihin alueisiin ei välttämättä ole kovin mielekästä. Syynä tähän on se, että valtaosa tutkimusaineistosta sisältää Länsi-Suomen lukuja, jotka vääristävät Pohjanmaan tuloksia merkittävästi. Erityisesti Pirkanmaan ja etenkin Tampe- reen vaikutus innovaatiotoimintaan Länsi-Suomessa on suuri. Siksi Pohjan- maan sijasta tutkimus tarjoaa havaintoja lähinnä Länsi-Suomen innovaatio- toiminnasta, joskin senkin osalta päätelmien tekoa vaikeuttavat tutkimuksessa ajoittain käytetyt Pohjanmaata koskevat tiedot. Siksi AMCER-tutkimus on tältä osin kiinnostava lähinnä menetelmien kannalta. Tämän aineistojen puutteen 40 toteaa myös AMCER-tutkimusryhmä: NUTS3-tason tietoja ei rekisteröidä EU:n tilastoissa riittävästi, joten eurooppalaisissa vertailuissa käytetyt tiedot perus- tuvat usein kansallisiin tilastolähteisiin. Alueellisten innovaatiojärjestelmien typologia AMCER-hankkeessa käytettiin myös Cooken ym. (2004) kehittämää alueellisen innovaatiojärjestelmän typologiaa. Innovaatiojärjestelmä on tutkijoiden luo- ma teoreettinen ja empiirinen käsite, jolla pyritään kuvaamaan innovaatiotoi- minnan eroja ja edellytyksiä. Aluetasoa pidetään keskeisenä innovaatioiden tapahtumakenttänä ja alueet ovatkin Cooken ym. (2004) mukaan innovaatiotoi- minnan kehityslaboratorioita. Innovaatiojärjestelmä vaikuttaa alueellisiin toi- mijoihin, mutta toimijat myös vaikuttavat järjestelmään, luovat ja muokkaavat sitä. AMCER-hankkeessa pyrittiin kuvaamaan alueiden piirteitä sekä etsimään tutkimus- ja kehittämistoiminnan, innovaatioiden ja aluetalouksien kehityksen välisiä yhteyksiä. Innovaatioita tarkastellaan nykyisin systeemisinä eli vuorovaikutteisina. Innovaatiojärjestelmän toimijat jaetaan niiden toiminnallisen funktion mukaan tiedon tuottajiin, tiedon välittäjiin ja tiedon hyödyntäjiin. Tiedon tuottajia ovat esimerkiksi yliopistot, tutkimuslaitokset ja yritysten tutkimus- ja kehittämis- yksiköt. Tiedon välittäjiä ovat teknologiakeskukset, kehittämiskeskukset ja muut välittäjäorganisaatiot, jotka tulkitsevat yleistä geneeristä ja teknologis- ta tietoa yrityksille hyödynnettävään muotoon. Innovaatioprosessit tapahtuvat yrityksissä tai eri toimijoiden muodostamissa verkostoissa. Yritykset tarvitsevat usein innovaatioprosesseissaan muiden toimijoiden tukea. Mitä monimutkai- semmasta innovaatiosta on kyse, sitä enemmän siihen tarvittava tieto on hajal- laan ja haettava innovaatioverkostojen avulla. Cooken ym. (2004) kehittämä alueellisten innovaatiojärjestelmien typologia perustuu kahteen ulottuvuuteen: hallinnan muotoon ja alueen yritysten inno- vaatiotoiminnan piirteisiin. Hallinnalla viitataan innovaatiotoimintaa tukeviin instituutioihin, tietoinfrastruktuuriin ja julkisen sektorin politiikkaan, jotka ovat enemmän tai vähemmän alueelle sijoittuneita ja edistävät alueen yritys- ten innovaatioprosesseja. Hallinnan muodon perusteella tunnistettiin kolme alueellisen innovaatiojärjestelmän tyyppiä: ruohonjuuri, verkostomainen ja keskusjohtoinen (”dirigiste”). Taulukosta 8 ilmenevät eri hallinnan muotojen erot. 41 Taulukko 8. Alueellisen innovaatiojärjestelmän tyypit hallinnan mukaan (Lähde: Cooke 2004; ESPON 2012b, 130). Alueellisen innovaatio- järjestelmän tyypit Aloitteiden pääasiallinen lähde Rahoituksen pääasiallinen lähde Vallitseva osaaminen Koordinaation laajuus Ruohon- juuri Paikallinen Paikallisesti hajallaan Soveltava tutkimus Alueen ulkopuoli- nen koordinaatio vähäistä Verkosto- mainen Monitasoinen: Paikallinen ja Alueen ulkopuolinen Pankkien, hallinnon ja yritysten väliset sopimukset Perustutkimus, Soveltava tutkimus Monta toimijaa ja paljon koordi- naatiota Keskus- johtoinen (Dirigiste) Alueen ulkopuolelta ja yläpuolelta Keskitetty: Keskushallinnolla alueellisia yksiköitä Perustutkimus usein suurten yritysten tarpeiden mukaan Suuri / tiivis koordinaatio Ruohonjuuritason innovaatiojärjestelmää luodaan ja organisoidaan alueelli- sella tasolla (taulukko 8). Innovaatiotoiminnan ja sen organisoinnin aloitteet lähtevät alueelta. Alueen innovaatiotoiminta on sisäsyntyistä eli endogeenis- ta. Innovaatiotoiminnan rahoitus voi olla monipuolista: sitä tukevat paikalli- set pankit, paikallishallinto ja muut paikalliset rahoittajat. Innovaatiotoimintaa tukeva tutkimus- ja kehittämistoiminta on alueellista; kyseessä on pääasiassa soveltava tutkimus, joka on keskittynyt teknologisiin kysymyksiin ja asiantun- tijuuteen pikemmin kuin yleisiä ratkaisuja tuottavaan geneeriseen tutkimuk- seen. Aluekehitysorganisaatioilla ja välittäjillä sekä muilla institutionaalisilla toimijoilla on keskeinen rooli innovaatiotoiminnassa (Cooke & Morgan 1998). Ruohonjuuritason innovaatiojärjestelmää ei koordinoida ylikansallisesti eikä juurikaan kansallisesti. AMCER-projektiin osallistuneista alueista Toscanan alue, Andalusia ja Kata- lonia ovat esimerkkejä ruohonjuuritason innovaatiojärjestelmästä (ESPON 2012b, 20). Toscanan alueella yritysten innovaatiojärjestelmä oli paikallisen aloitteellisuuden tulosta, paikallisesti rahoitettua ja koordinoitua sekä paikal- liseen tutkimustoimintaan nojaavaa. Alueella oli erityyppisiä paikallistuneita hallinnan ja yritysten välisen yhteistyön muotoja. Yritysten innovaatiot olivat paikallisia, mutta Toscanan alue pyrkii kohti verkostoituneempaa innovaatio- toiminnan hallinnan muotoa. (Cooke 2004). Verkostomainen alueellinen innovaatiojärjestelmä muodostuu, kun alueen innovaatiotoimintaa tuetaan paitsi paikallisesti myös kansallisesti ja ylikansalli- sesti. Lisäksi rahoitusta ohjataan sopimuksilla pankkien, kehittäjäorganisaatioi- 42 den ja muiden julkisten organisaatioiden sekä yritysten kesken (taulukko 8). Innovaatiotoiminnan aloitteet voivat tulla alueelta tai sen ulkopuolelta ja teknologia voi siirtyä eri suuntiin alueen ulkopuolelta ja ulkopuolelle. Innovaa- tioihin johtava tutkimustoiminta on yhdistelmä sekä teoreettista tutkimusta että tutkimusta, jota yritykset pystyvät helposti soveltamaan. Alueella sekä luo- daan uutta tietoperustaa että hyödynnetään jo olemassa olevaa tietoperustaa. Innovaatiojärjestelmä edellyttää tiivistä koordinaatiota, sillä verkostomaisessa järjestelmässä on monia erilaisia toimijoita yrityksistä yhdistyksiin ja erilaisiin foorumeihin. Erikoistumisen aste on joustava, sillä verkostomaisessa innovaa- tiojärjestelmässä on monen kokoisia ja tyyppisiä yrityksiä. Alueella toimii sekä globaaleja yrityksiä että paikallisiin markkinoihin keskittyviä pk-yrityksiä. AMCER-hankkeen tutkimusalueista Ala-Saksin ja Flanderin alueen inno- vaatiojärjestelmän hallintaa voidaan pitää verkostomaisena. Molemmat alueet kuuluvat vahvaan liittovaltioon, mutta niillä on toimivaltaa suunnitella oman alueensa innovaatiojärjestelmää ja päättää alueensa innovaatiopoliittisista toi- menpiteistä. (ESPON 2012b, 20). Myös Andalusialla ja Katalonialla on joitakin verkostomaisia piirteitä innovaatiojärjestelmässään. (emt., 21) Keskusjohtoisessa alueellisessa innovaatiojärjestelmässä teknologia- ja innovaatiotoiminnan aloitteet tulevat alueen ulkopuolelta ja yläpuolelta, useimmiten keskushallinnosta. Rahoitus määritellään keskitetysti, vaikka kes- kushallinnon yksiköitä onkin voitu hajasijoittaa alueille. Innovaatioita tukeva tutkimustoiminta on keskitetysti johdettua ja koordinoitua valtion ylläpitä- mää perustutkimusta, joka on usein korkeatasoista. Tutkimustoiminta on eri- koistunutta. Valtion keskushallinto ohjaa ja koordinoi innovaatiojärjestelmää. Koordinaatio on tiivistä ja alueet ja niiden innovaatiojärjestelmät ovat erikois- tuneita. (Cooke 2004). AMCER-hankkeen alueista keskusjohtoisia ovat Ranskan alueet Bretagne ja PACA, Itä-Englanti sekä Pohjanmaa. Kyseisillä alueilla on joi- tain verkostomaisia piirteitä, mutta alueiden innovaatiojärjestelmiä luonnehtii kansallisvaltion organisaatioiden ja instituutioiden vaikutus alueiden innovaa- tiopolitiikan muotoilussa ja toteuttamisessa. Hallinnan muotojen lisäksi alueellisia innovaatiojärjestelmiä tyypitellään niiden yritystoiminnan piirteiden perusteella: alueen yritysten kokorakenteen, johtavien yritysten markkinoiden laajuuden ja yritysverkostojen, rahoitusmuo- tojen, tutkimustoiminnan organisoinnin sekä alueen innovaatioympäristön luonteen mukaisesti. Cooke (2004) erottaa kolme alueellisen innovaatiojärjes- telmän muotoa: paikallisen, vuorovaikutteisen ja globalisoituneen. Taulukko 9 esittää näiden muotojen erot. 43 Taulukko 9. Alueellisen innovaatiojärjestelmän tyypit yritystoiminnan piirteiden mukaan (Lähde: Cooke 2004; ESPON 2012b, 130). Alueellisen innovaatio- järjestelmän tyyppi Yritys- rakenne Tutkimus- ympäristö Yhteisöllisyys Paikallistunut Ei dominoivia suuria yrityksiä tai isoja toimipaikkoja Yritysten innovointi ei ole kovin kehittynyttä, vaikka alueella voi olla paikallisia tutkimusorganisaatioita Kohtuullisen hyvät kontaktit yrittäjien ja paikallisten päättä- jien välillä     Voi omata muutaman suuren T&K -resurssin, mutta yksityistä rahoitusta on vähän Vuoro- vaikutteinen Isoja ja pieniä yrityk- siä on yhtä paljon Alueelliset resurssit vaihtelevat Keskimääräistä parempi Julkisia ja yksityisiä tutkimusorganisaatioita sijaitsee rinnakkain Globalisoitunut Kansainväliset yhtiöt keskiössä ja mukana on itsenäisistä pien- yrityksistä muodos- tuvia tuotantoketjuja Paljon yksityistä tutkimus- ta julkisen tutkimuksen sijaan, julkiset toimijat voi- vat tukea pieniä yrityksiä Yleensä suurten yritysten johdolla ja vetovastuulla toteutuvaa Paikallistunutta innovaatiojärjestelmää luonnehtivat pienet yritykset ja niiden muodostama yritysyhteisö, jonka vuorovaikutuksessa muodostuu sosiaalis- ta pääomaa (taulukko 9). Yhteisöllisyys ulottuu myös paikallishallinnon sekä paikallisten politiikan toimijoiden keskuuteen. Paikallistuneessa innovaatiojär- jestelmässä voi esiintyä myös suuria yrityksiä tai suurten yritysten toimipaik- koja, mutta ne eivät dominoi paikallistalouden toimintaa. Innovaatiojärjestel- mään voi kuulua paikallisia tutkimusorganisaatioita, jotka pystyvät toimimaan alueen teollisen klusterin yhteydessä, mutta kaiken kaikkiaan tämän aluetyy- pin yrityksillä on vain vähän tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Cooken (2004) mukaan Toscanan alueen tiedon tuotannon, välittämisen ja hyödyntämisen jär- jestelmää voidaan luonnehtia paikallistuneeksi innovaatiojärjestelmäksi. Vuorovaikutteisen alueellisen innovaatiojärjestelmän yritysrakenne on monipuolinen: alueella on sekä suuria että pieniä yrityksiä eikä kumpikaan yrityskokotyyppi dominoi (taulukko 9). Alueelle sijoittuneet suuret yritykset ja niiden pääkonttorit kehittävät yhdessä aluehallinnon toimijoiden kanssa alueen talouden innovaatioperustaa. Vuorovaikutteisessa alueellisessa inno- vaatiojärjestelmässä tutkimus- ja kehittämistoimintaa voi olla sekä julkisissa tutkimuslaitoksissa että yrityksissä. Suurten yritysten kautta voidaan hyödyn- tää alueellisten tutkimusresurssien lisäksi tarvittaessa myös alueen ulkoisia 44 innovaatiolähteitä. Aluetyypin toimijat ovat verkostoituneita sekä horisontaa- lisesti (alueen sisäisesti) että vertikaalisesti (alueen ulkopuolelle kansalliselle ja ylikansalliselle tasolle). Aluetyypille ovat ominaisia monenlaiset verkostot ja niihin liittyvät foorumit, klubit ja instituutiot. Toimijoiden yhteisöllisyys on kes- kimääräistä suurempaa. Cooke (2004) pitää Kataloniaa esimerkkinä vuorovai- kutteisesta innovaatiojärjestelmästä. Globalisoituneessa innovaatiojärjestelmässä suuret yritykset ja niiden arvo- ketjuihin kytkeytyvät klusterit dominoivat aluetaloutta (taulukko 9). Pienet ja keskisuuret yritykset ovat arvoketjujen toimittajia, ja ne vastaavat suurten pai- kallisten tai monikansallisten yritysten tarpeisiin kehittyen niiden mukana. Tut- kimus- ja kehittämistoiminta on pikemminkin yksityistä kuin julkista. Julkinen valta pyrkii kuitenkin usein edistämään pk-yritysten tutkimus- ja kehittämis- toimintaa. Yritysyhteistyö on yhteisöllistä, mutta perustuu suurten yritysten tarpeille ja sitä toteutetaan niiden edellyttämässä laajuudessa. (Cooke 2004). Pohjanmaan innovaatiojärjestelmässä on globalisoituneen innovaatiojärjestel- män piirteitä. Alueiden toimijoiden osallistuminen tutkimusohjelmiin AMCER-hankkeessa selvitettiin tutkimusalueiden osallistumista vuosina 2007–2013 toteutettuun EU:n tutkimuksen seitsemänteen puiteohjelmaan (Framework Programme 7). Tässä yhteydessä selvitettiin myös hankkeiden ns. päätoimipaikkavaikutus (headquarter effect), jonka avulla pyrittiin osoit- tamaan, että pelkkää päätoimipaikkaa tarkastelemalla menetetään tilastoissa tietoa hankkeiden alueellisista kokonaisvaikutuksista (taulukko 10). Päätoimi- paikkavaikutuksella tarkoitetaan käytännössä sitä, että esimerkiksi Åbo Akade- min Vaasan yksikön osallistuminen EU:n tutkimuksen puiteohjelman hankkee- seen rekisteröidään Åbo Akademin Turussa sijaitsevalle päätoimipaikalle. 45 Taulukko 10. Alueiden osallistuminen EU:n ohjelmakauden 2007–2013 seitsemännen puiteohjelman hankkeisiin perustuen yhteistyösopimus-tietokantaan (Lähde: ESPON 2012a, 29). Alue Odotettu päätoimi- piste- vaikutus Läsnäolot hankkeissa perustuen päätoimipisteen sijaintiin alueella Läsnäolot hankkeissa perustuen alueen sijoittumiseen hankealueella Päätoimipiste- vaikutus (%) (Ei ole varmistettu osallisilta) Ala-Saksi Vahva 542 656 17,4 Andalusia Vahva 238 309 22,9 Bretagne Vahva 135 209 34 Flanderin alue Lievä 1340 1408 4,8 Itä-Englanti Lievä 962 1030 7 Katalonia Vahva 1351 1439 6,1 Pohjanmaa Lievä 171* 212* 19,3* Provence- Alpes-Côte d’Azur Vahva 321 413 22,2 Toscana Vahva 591 645 8,3 * Vain Länsi-Suomen luvut käytössä Alueellisen innovaatiojärjestelmän luokittelun avulla alueille asetettiin oletus päätoimipaikkavaikutuksen suuruudesta. Pohjanmaalla, Flanderin alueella ja Itä-Englannissa päätoimipaikkavaikutuksen oletettiin olevan vähäistä, sillä näillä alueilla sijaitsee yritysten ja tutkimusorganisaatioiden päätoimipisteitä, minkä johdosta niiden hankkeilla on pienempi riski jäädä huomaamatta tilas- toissa. Taulukon 10 tulosten perusteella ei ole mahdollista tehdä kovin pitkälle mene- viä päätelmiä alueellisen innovaatioympäristön luokittelun ja päätoimipaikka- vaikutuksen välisestä suhteesta. Esimerkiksi Pohjanmaan osalta taulukossa käytetään Länsi-Suomen lukuja, vaikka päätoimipaikkavaikutus on arvioitu Pohjanmaan analyysiin perustuen. Tämä vaikeuttaa tulosten vertailua ja hei- kentää vertailun mielekkyyttä. Alueellista erikoistumista tarkasteltiin ohjelmakaudella 2007–2013 toteutu- neiden seitsemännen puiteohjelman hankkeiden teemojen, saadun rahoituksen ja projektien määrän perusteella. Teeman painoarvo määriteltiin suhteuttamal- la siihen suunnattu EU:n kokonaisrahoitus väkilukuun. Pohjanmaan tärkeimpiä teemoja olivat nanoteknologia, materiaalit ja uudet tuotantoteknologiat, ener- gia, yhteiskuntatieteet ja avaruus (ESPON 2012a, 32). Taulukossa 11 on esitetty 46 ne teemat, joissa Pohjanmaalla on ollut eniten hankkeita ja suurimmat rahal- liset osuudet. Pohjanmaalla kuljetushankkeisiin on käytetty eniten rahoitusta sekä absoluuttisesti että asukaslukuun suhteutettuna, vaikka kansallisesti ja EU:n tasolla tätä teemaa ei ole pidetty kovin tärkeänä. Taulukko 11. Pohjanmaan suurimmat EU:n seitsemännen puiteohjelman hankkeet ohjelmakaudella 2007–2013 (pohjautuu ESPON 2012c, 12). Teema Pohjan- maan pro- jektien määrä Pohjan- maan saaman rahoi- tuksen suuruus (€) Pohjanmaan osuus (€) EU:n teemasta suhteutettuna alueen väkilukuun Suomen osuus (€) EU:n teemasta suhteutettuna maan väkilukuun EU:n kokonais- rahoitus (€) teemalle suhteutettuna Euroopan väkilukuun Kuljetus (mukaan lukien lentoliikenne) 5 1 704 310 9,57 0,89 1,08 Nanoteknologiat, materiaalit ja uudet tuotanto- menetelmät 5 971 980 5,42 0,61 2,04 Informaatio- ja kommunikaatio- teknologiat