VAASAN YLIOPISTO JOHTAMISEN YKSIKKÖ Heljä Kurunmäki ELÄINSUOJELUVALVONTA SUOMESSA Eläinsuojeluvalvonnan mahdollisuudet perustuslain 124 §:n valossa Julkisoikeuden pro gradu -tutkielma VAASA 2019 1 SISÄLLYS KUVIO- JA TAULUKKOLUETTELO 3 TIIVISTELMÄ 4 1 JOHDANTO 5 1.1 Tutkimuksen taustaa 5 1.2 Tutkimusongelma 8 1.2.1 Tutkimuskysymys 8 1.2.2 Tutkimuksen rajaukset 8 1.3 Keskeisimmät käsitteet 9 1.4 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksessa käytettävä aineisto 10 1.5 Eläimen asema Suomen lainsäädännössä 11 1.5.1 Epäsuora ja suora suojelu 11 1.5.2 Eläimen kärsimys, kipu ja tuska 12 1.5.3 Lyhyt filosofinen katsaus 13 2 ELÄINSUOJELU JA SEN VALVONTA SUOMESSA 16 2.1 Kuka eläintä edustaa? 16 2.1.1 Muutoksenhaku – Valitusoikeus 17 2.2 Eläinsuojeluviranomaiset 20 2.2.1 Virka-apu ja viranomaisten yhteistyö 24 2.3 Eläinsuojelusektorin muut toimijat 26 2.3.1 Aluehallintoviraston vapaaehtoiset eläinsuojeluvalvojat 26 2.3.2 SEY Suomen Eläinsuojelu ry:n vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat 27 2.4 Eläinsuojeluvalvonta käytännössä 28 2.5 Eläinsuojelutarkastus 29 2.5.1 Eläinsuojelutarkastuksen seuraukset 32 2.6 Asianosaisen oikeudet valvontatoimenpiteissä 36 2.7 Eläinsuojelurikkomus ja -rikos 39 2.7.1 Eläinsuojelurikkomusten ja -rikosten muut seuraamukset 40 2 3 ELÄINSUOJELUVALVONNAN MAHDOLLISUUDET 43 3.1 Julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle perustuslain 124 §:n mukaan: oikeudelliset reunaehdot ja vaatimukset 46 3.1.1 Julkinen hallintotehtävä 47 3.1.2 Julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle 47 3.1.3 Merkittävä julkinen valta 49 3.2 Perusoikeudet, oikeusturva ja hyvä hallinto 57 3.2.1 Kotirauha perusoikeutena 60 3.2.2 Merkittävä poikkeus sääntöön: asunto-osakeyhtiölain tarkastusoikeus 64 3.3 Perusoikeuksien, oikeusturvan sekä hyvän hallinnon takaaminen välillisessä julkishallinnossa 67 3.3.1 Virkavastuu 68 3.3.2 Asiantuntemus ja koulutus 68 3.3.3 Valvonta 70 3.4 Ruotsista mallia? 71 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 73 4.1 Jatkotutkimusehdotuksia 77 LÄHDELUETTELO 79 LIITTEET LIITE 1. Tarkastuskertomus/hallintopäätös eläinsuojeluasiassa. 90 LIITE 2. Valitusosoitus. Liite hallintopäätökseen eläinsuojeluasiassa. 96 3 KUVIO- JA TAULUKKOLUETTELO Kuvio 1. Epäilyyn perustuvat eläinsuojelutarkastukset 2007-2018 eläintyypeittäin (Ruokavirasto 2019). 6 Kuvio 2. Eläinsuojeluviranomaisten hierarkia. 27 4 VAASAN YLIOPISTO Johtamisen yksikkö VAASAN YLIOPISTO Johtamisen yksikkö Tekijä: Heljä Kurunmäki Pro gradu -tutkielma: Eläinsuojeluvalvonta Suomessa: Eläinsuojeluvalvonnan mahdollisuudet perustuslain 124 §:n valossa Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri Oppiaine: Julkisoikeus Työn ohjaaja: Niina Mäntylä Valmistumisvuosi: 2019 Sivumäärä: 96 TIIVISTELMÄ: Lemmikki- ja harrastuseläinten määrä on ollut viime vuosikymmeninä kovassa kasvussa. Samaan aikaan on myös eläinten arvostus kohonnut. Lemmikki- ja harrastuseläinten määrän ja arvostuksen kasvaessa eläinsuojeluilmoitusten ja -tarkastusten määrä on niin ikään kasvanut. Kansalaiset ovat yhä valveutuneem- pia eläinten hyvinvointiin liittyvissä asioissa ja myös media osoittaa yhä enemmän kiinnostusta eläinsuo- jeluasioihin. Eläinsuojeluilmoitusten sekä -tarkastusten määrän kasvaessa myös resursseja tarvitaan enem- män. Tällä hetkellä eläinsuojeluvalvontaa tekevät eläinsuojeluviranomaiset kuten kunnaneläinlääkäri, lää- nineläinlääkäri ja poliisi. Viranomaisten lisäksi eläinsuojelukentällä toimii muita tekijöitä kuten eläinsuo- jeluyhdistyksiä, SEY Suomen eläinsuojelu ry:n eläinsuojeluneuvojia sekä aluehallintoviraston valtuuttamia eläinsuojeluvalvojia. Tutkimusongelmana tässä työssä on, voitaisiinko kolmannen sektorin eläinsuojelutoi- mijoita, kuten yhdistyksiä sekä SEYn eläinsuojeluneuvojia, hyödyntää nykyistä enemmän eläinsuojeluval- vonnassa viranomaisten apuna. Tarkastelen asiaa perustuslain 124 §:n kannalta. Perustuslain 124 § koskee julkisen hallintotehtävän antamista viranomaiskoneiston ulkopuoliselle taholle. Tutkimus painottuu seura- ja harrastuseläinten, eli lemmikkieläinten, valvontaan. Yksityisihmisten seura- ja harrastuseläimiä valvo- taan oikeastaan vain epäilyyn perustuvien eläinsuojeluilmoitusten avulla, eli niihin ei kohdistu säännönmu- kaista valvontaa toisin kuin esimerkiksi isompiin tuotantoeläinlaitoksiin ja eläinkauppoihin. Tutkimus on rajattu koskemaan ainoastaan lemmikkieläimiä, sillä lemmikkieläinten suojelusta ei ole tehty Suomessa juurikaan tutkimusta. Enemmänkin Suomessa on tutkittu eläinsuojeluvalvontaa tuotanto- ja teu- raseläinten kohdalla. Tämä tutkielma on metodiltaan pääosin oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tiedon- intressi on kuvaileva, systematisoiva, sääntelyn vaikutuksia arvioiva ja sääntelyä kehittävä sekä joiltakin osin myös kriittinen. Tarkastelen näin ollen muun muassa sitä, miten oikeus on tosiasiallisesti toteutunut. Valtaosin työssä käytetään primaarista aineistoa. Koska työ on oikeusdogmaattinen, lähteenä on pääasiassa oikeuslähteistöä, joka koostuu muun muassa kansallisista säädöksistä, lain esitöistä, oikeuskäytännöstä sekä oikeuskirjallisuudesta. Hallinnolliselle toiminnalle ja julkisen vallan käytölle on määritelty hyvän hallinnon takeet. Kun julkisia hallintotehtäviä annetaan muulle kuin viranomaiselle, ulottuvat hyvän hallinnon vaateet myös kyseiselle taholle. Mutta miten varmistutaan siitä, että tämä viranomaiskoneiston ulkopuolinen taho myös toteuttaa hyvää hallintoa? Työssä käy ilmi, että eläinsuojeluvalvontatehtävien antaminen yhdistystoimijoille voisi jollain tavoin olla mahdollista. Tällöin pitäisi kiinnittää huomiota erityisesti siihen, että yhdistystoiminnassa taataan hyvä hallinto muun muassa virkavastuun sekä tarpeeksi kattavan koulutuksen kautta. Suurin este sille, että valvontatehtäviä voitaisiin tehdä myös yhdistysten kautta, on kotirauhan vankka suoja. Kotirauha on perustuslaissa taattu perusoikeus jokaiselle, eikä kyseessä olevan perusoikeuden ytimeen ole helppo vaikuttaa eikä sitä ole helppo kiertää. ______________________________________________________________________________ AVAINSANAT: eläinsuojelu, eläinten hyvinvointi, eläinten oikeudet, perusoikeudet, kotirauha, julkinen hallinto, kolmas sektori, hallintopakko 5 1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen taustaa Lemmikki- ja harrastuseläinten määrä on ollut viime vuosikymmeninä kasvussa. Kaksi suosituinta lemmikki-/harrastuseläintä ovat koira ja kissa. Keskimääräisesti Kennelliitto rekisteröi noin 50 000 koiraa vuosittain1. Rekisteröityjen koirien lisäksi Suomessa on re- kisteröimättömiä koiria, mutta niiden määrästä ei ole olemassa tilastotietoa. Tilastokeskus on tehnyt kaksi kulutustutkimusta lemmikkieläimien määrään liittyen. Ensimmäinen on tehty vuonna 2012 ja toinen vuonna 2016. Tilaston mukaan kissojen määrä on pysynyt tarkastelujakson aikana suurin piirtein samalla tasolla, kun taas koirien määrä on kasvanut noin 630 000:sta noin 800 000:een koiraan.2 Samaan aikaan on myös eläinten arvostus kohonnut. Sekä määrän että arvostuksen nouseminen selittävät omalta osaltaan myös eläinsuojeluilmoitusten kasvanutta määrää. Kansalaiset ovat yhä valveutuneempia eläin- ten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lisäksi Ruokaviraston mukaan epäilyyn perustuvien eläinsuojelutarkastusten määrään on vaikuttanut 2010-luvulla valvontaan keskittyvien virkaeläinlääkäreiden virkojen täyttäminen3. ps://www.kennelliitto.fi/koirat/rotujen-rekisterointimaarat- suo Ruokaviraston raportin mukaan lemmikkieläimiin kohdistuvia epäilyyn perustuvia eläin- suojelutarkastuksia on vuonna 2018 tehty 5380 kertaa. Koiria oli tarkastuksen kohteena 3200:lla kerralla, joka on noin 60 % kaikista tarkastuksista, ja kissoja 1550:lla kerralla, joka on kaikista tarkastuksista noin 29 %. Kaikkien kiireellisten toimenpiteiden määrästä suurin osa eli 80 % kohdistui lemmikkieläimiin. Tarkastusten määrästä kiireellisiin toi- menpiteisiin jouduttiin turvautumaan 12 %:ssa tarkastuksista. Kieltoja tai määräyksiä an- nettiin 28 %:ssa tarkastuksista.4 1 Kennelliitto 2018. 2 Tilastokeskus 2016. 3 Ruokaviraston raportti 2018: 8. 4 Ruokavirasto 2019. 6 Pidemmän aikavälin tarkastelujaksolla eläinsuojelutarkastuksia on tehty vuosittain yhä enenevä määrä. Vuonna 2007 niitä tehtiin noin 1500, joten määrän kasvu vuoteen 2018 nähden on ollut yli kolminkertainen (ks. kuvio 1). Kuvio 1. Epäilyyn perustuvat eläinsuojelutarkastukset 2007-2018 eläintyypeittäin (Ruo- kavirasto 2019). Eläinten määrän ja arvostuksen kasvu ei vaikuta ainoastaan viranomaisten toimintaan. Suomessa kentällä on myös kolmannen sektorin toimijoita, joista ehkä suurimpana voi- daan mainita SEY Suomen Eläinsuojelu ry, jolla on 40 jäsenyhdistystä ympäri Suomea. Vuonna 2018 SEY:n kouluttamat vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat tekivät neuvonta- käyntejä yli 1300 eläintenpitopaikkaan. Tämän lisäksi he antoivat puhelin- ja sähköpos- tineuvontaa kansalaisille yli 17 000 kertaa.5 Tällä hetkellä eläinsuojeluneuvojia on 5 Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry 2019: 15. 7 yhteensä noin 80. Uusia eläinsuojeluneuvojia koulutettiin viimeksi keväällä 2018. Eläin- suojeluneuvojia on kattava määrä eri puolilla Suomea. Eläinsuojelu ja sen valvonta on viime aikoina ollut paljon esillä niin mediassa kuin viran- omaisissakin. Tällä hetkellä voimassa oleva eläinsuojelulaki on kokonaisuudistuksen alla. Uudistuksen valmistelusta vastaa maa- ja metsätalousministeriö. Uudistuksen taustalla on muun muassa 1990-luvulla säädetyn lain saattaminen ajanmukaiseksi siten, että se vastaa nykyajan yhteiskunnallisia vaatimuksia. Lisäksi tarkoituksena on selkeyttää eläinsuoje- lulainsäädäntöä, luoda kieliasultaan ja rakenteeltaan selkeä sääntely, parantaa eläinten hyvinvointia, tehostaa eläinsuojeluvalvontaa sekä taata EU-lainsäädännön tehokas täy- täntöönpano kansallisessa lainsäädännössä.6 Hallituksen vaihtuessa uuden eläinsuojelu- lain säätäminen siirtyi uudelle hallituskaudelle. Uuteen hallitusohjelmaan on otettu yh- deksi päämääräksi eläinsuojelun parantaminen. Uusi hallitus on määritellyt tavoitteek- seen muun muassa, että tulevan eläinsuojelulain perusteissa tunnustetaan eläimen itseis- arvo. Lisäksi hallitus kaavailee uutta eläinsuojeluasiamiehen virkaa.7 Tällä hetkellä Suomi on muutoinkin ottamassa edistysaskeleita eläinsuojeluasioissaan. Esimerkiksi Helsingin poliisilaitos on ottanut mittavan askeleen eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi: Helsingin poliisilaitos perusti Suomen ensimmäisen eläimiin liittyvien ri- kosten tutkintaryhmän. Toimenkuvana on paitsi tapahtuneiden rikosten esitutkinta, myös rikosten ennaltaehkäiseminen, eläinsuojelutapauksiin liittyvien prosessien kehittäminen sekä eläinten hyvinvointiin vaikuttavista asioista tiedottaminen Helsingin alueella. Tut- kintaryhmän tavoitteena on tehdä tiivistä yhteistyötä valvontaeläinlääkäreiden sekä mui- den eläinsuojelutoimijoiden, kuten eläinsuojelujärjestöjen kanssa.8 Kesäkuussa 2019 eduskunta sai 31:n kansanedustajan allekirjoittaman toimenpidealoitteen TPA 5/2019 vp, jonka tavoitteena on saada eläinsuojelupoliisiyksiköiden perustaminen maanlaajuiseksi. Aloitteessa ehdotettiin, että ”hallitus ryhtyy toimenpiteisiin eläinsuojelutapauksiin eri- koistuneiden tutkintaryhmien toimintamallin laajentamiseksi koko Suomeen.”9 6 Eläinsuojelulain uudistamishanke, ohjausryhmä 2012. 7 Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelma 6.6.2019: 44–45. 8 Poliisi 2018. 9 TPA 5/2019 vp. 8 Oikeudenaloina tutkielmassa ovat pääosin hallinto-oikeus ja ympäristöoikeus. Eläinsuo- jeluoikeus kuuluu Hollon jaottelun mukaan ympäristöoikeuden alaan, ja vielä tarkemmin luonnonvara- ja maisemaoikeuteen10. Tosin eläinoikeutta voidaan Wahlbergin mukaan luonnehtia ihan uudeksi oikeustieteen alaksi, joka tutkii ihmisten ja eläinten oikeudellista suhdetta11. 1.2 Tutkimusongelma 1.2.1 Tutkimuskysymys Tutkimuskysymyksenä on, voitaisiinko kolmannen sektorin eläinsuojelutoimijoita, kuten yhdistyksiä sekä SEYn eläinsuojeluneuvojia, hyödyntää nykyistä enemmän eläinsuojelu- valvonnassa viranomaisten apuna. Tarkastelen asiaa perustuslain 124 §:n kannalta, joka koskee julkisen hallintotehtävän antamista viranomaiskoneiston ulkopuoliselle taholle. 1.2.2 Tutkimuksen rajaukset Tutkimus painottuu seura- ja harrastuseläinten, eli lemmikkieläinten, valvontaan. Yksi- tyisihmisten seura- ja harrastuseläimiä valvotaan oikeastaan vain epäilyyn perustuvien eläinsuojeluilmoitusten avulla, eli niihin ei kohdistu säännönmukaista valvontaa toisin kuin esimerkiksi isompiin tuotantoeläinlaitoksiin ja eläinkauppoihin. Valvonnan toteutu- minen on eräällä lailla tavallisten kansalaisten käsissä. Toki ilmoituksia tulee myös muilta viranomaisilta, kuten sosiaaliviranomaisilta. Käsittelen lemmikkieläinten eläinsuojeluvalvontaa sekä varsinaista tutkimuskysymystä pääosin kansallisen lainsäädännön näkökulmasta. Mikäli pohtisin näitä lisäksi EU-lain- säädännön sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten näkökulmasta, tutkielmasta tulisi liian laaja. Koen, että kansallisen lainsäädännön näkökulma on riittävä. 10 Hollo 2009: 271–272. 11 Wahlberg 2015: 1. 9 Tarkastelen siis eläinsuojelualan yksityisten toimijoiden käyttömahdollisuuksia eläinsuo- jeluviranomaisen apuna ja matalamman kynnyksen ”puuttujina” epäkohtiin. Rajaan tästä pois yksityistoimintaa harjoittavat eläinlääkärit. Tarkastelu kohdistuu pikemminkin kol- manteen sektoriin eli yhdistyksiin. 1.3 Keskeisimmät käsitteet Eläinsuojelu käsitteenä voidaan määritellä esimerkiksi eläinsuojelulain (4.4.1996/247) avulla. Eläinsuojelulain mukaan eläinsuojelulla tarkoitetaan eläimien suojelua kärsimyk- seltä, kivulta ja tuskalta. Lisäksi käsite sisältää eläinsuojelulain perusteella eläinten hy- vinvoinnin ja hyvän kohtelun edistämisen. Eläinsuojelulainsäädäntöön sisältyvät eläinsuojelulaki sekä sen nojalla annetut säännök- set ja määräykset. Näitä ovat muun muassa eläinsuojeluasetus 7.6.1996/396, valtioneu- voston asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten suo- jelusta 8.7.2010/674 sekä valtioneuvoston asetus hevosen suojelusta 10.6.2010/588. Eläinsuojeluviranomaiset. Ylimpänä viranomaisena eläinsuojeluasioissa on maa- ja met- sätalousministeriö. Ruokavirasto12 on keskushallinnon viranomainen, jonka tehtävänä on muun muassa ohjata ja valvoa eläinsuojelulainsäädännön täytäntöönpanoa ja noudatta- mista. Alueellisina eläinsuojeluviranomaisina toimivat aluehallintovirastot, jotka niin ikään vastaavat toimialueillaan eläinsuojelulainsäädännön täytäntöönpanon ja noudatta- misen valvonnasta. Kunnan tasolla eläinsuojeluviranomaisia ovat kunnaneläinlääkärit, terveydensuojeluvalvonnan viranomainen sekä poliisit.13 Seura- ja harrastuseläimiin eli lemmikkieläimiin kuuluvat esimerkiksi koirat ja kissat sekä muut pienikokoiset eläimet kuten jyrsijät ja matelijat. Näitä eläimiä pidetään 12 Ennen 1.1.2019 Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. 13 Eläinsuojeluviranomaiset Suomessa 2013. 10 harrastuksen, seuran, kasvattamisen ja myymisen vuoksi. Myös hevoset voidaan laskea kuuluvaksi harrastuseläimiin14.15 Kolmatta sektoria voidaan luonnehtia julkisen ja yksityisen sektorin väliin jääväksi yh- teiskunnalliseksi sektoriksi, johon kuuluville ominaista on vapaaehtoisuus, taloudellisen voiton tavoittelemattomuus sekä kansalaistoiminta. Tähän sektoriin lukeutuvat muun mu- assa yhdistykset, säätiöt ja osuuskunnat.16 1.4 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksessa käytettävä aineisto Tämä tutkielma on metodiltaan pääosin oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tiedonin- tressi on kuvaileva, systematisoiva, sääntelyn vaikutuksia arvioiva ja sääntelyä kehittävä sekä lisäksi joiltakin osin myös kriittinen. Työssä ilmenevät myös oikeussosiologiset ja oikeusvertailevat näkökulmat. Tarkastelen näin ollen muun muassa sitä, miten oikeus on tosiasiallisesti toteutunut. Oikeusvertailua teen Suomen ja Ruotsin välillä.17 Valtaosin työssä käytetään primaarista aineistoa. Koska työ on oikeusdogmaattinen, läh- teenä on pääasiassa oikeuslähteistöä, joka koostuu muun muassa kansallisista säädök- sistä, lain esitöistä, oikeuskäytännöstä sekä oikeuskirjallisuudesta. Tukea antavana ei-oi- keudellisena lähteistönä käytetään viranomaisten asiakirjoja, kuten selvityksiä, suosituk- sia ja ohjeita. Lemmikkieläimistä ei ennestään juurikaan löydy oikeustieteellistä tutki- musaineistoa, mutta eläinsuojelusta yleisemmällä tasolla löytyy. Näistä merkittävimmät ovat Birgitta Wahlbergin väitöskirja ”Reglering och förvaltning av produktions- och slaktdjurs välbefinnande: en offentligrättslig undersökning”, Tarja Koskelan väitöskirja ”Optimaalinen eläinsuojelu rikosprosessissa ja julkishallinnossa” sekä Visa Kurjen oi- keustieteelliset artikkelit. Tutkimuksessa käytetään lähteenä myös esimerkiksi Marietta Keravuori-Rusasen väitöskirjaa ”Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä: valtiosääntöoi- keudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle”. 14 Muussa yhteydessä hevoset voivat kuulua myös tuotanto- ja teuraseläimiin. 15 Seura-, harrastus- ja lemmikkieläimet 2019. 16 Peda.net 2019. 17 Hirvonen 2011; Kolehmainen 2015. 11 1.5 Eläimen asema Suomen lainsäädännössä Suomessa eläinsuojelulainsäädäntö perustuu neljän tason normihierarkiaan: 1) EU-oikeu- den taso, 2) Suomen lainsäädännön taso, eli eduskunnan asettamat lait 3) asetusten taso eli valtioneuvoston tai ministeriöiden antamat säännökset sekä 4) muut viranomaisten an- tamat määräykset18. Suomessa eläin käsitetään oikeudellisessa mielessä esineeksi eli oi- keusobjektiksi. Oikeusobjekteja voivat olla myös muut kuin esineet: esimerkiksi imma- teriaalioikeudet ovat tällaisia oikeusobjekteja.19 Oikeusobjekteilla itsellään ei voi olla oi- keuksia, mutta ihmisille on luotu lailla tiettyjä velvollisuuksia niitä kohtaan. Oikeussub- jekteja taas ovat luonnolliset henkilöt eli ihmiset, sekä oikeushenkilöt kuten yritykset, kunnat ja Suomen valtio. Toisin kuin oikeusobjekteilla, oikeussubjekteilla on itsellään oikeuksia – mutta myös velvollisuuksia. Kurjen mukaan ”Oikeussubjektina oleminen merkitsee kykyä olla juridisten oikeuksien ja velvollisuuksien haltija.”20 Eläimet on Suomen lainsäädännössä ryhmitelty niiden käyttötavan ja myös lajien mukai- sesti. Eri käyttötaparyhmittelyjä ovat esimerkiksi lemmikkieläimet, koe-eläimet, tuo- tanto- ja teuraseläimet, riistaeläimet sekä turkiseläimet. Lajeittain eläimiä taas on ryhmi- telty esimerkiksi asetuksissa. Ihmiselle säädetyt velvoitteet eläimiä kohtaan koskevat muun muassa eläinten hoitoa, säilyttämistä, kuljetusta, metsästystä ja teurastamista. Eläinsuojelulaki koskee yhtä lailla kaikkia eläimiä ryhmästä tai lajista riippumatta. Eläin- ten luokittelu on kuitenkin apuna lainsäädännön systematisoinnissa ja hallitsemisessa.21 1.5.1 Epäsuora ja suora suojelu Suomen lainsäädännössä eläimiä suojellaan epäsuorasti ja suorasti. Perustuslain oikeus- periaatteiden 20 §:ssä on säädetty vastuusta ympäristöstä: ”Vastuu luonnosta, ja sen mo- nimuotoisuudesta ja ympäristöstä kuuluu kaikille”. Termi ympäristö kattaa sekä elotto- man että elollisen luonnon. Näin ollen myös vastuu eläimistä kuuluu kaikille. Tosin pe- rustuslain 20 §:n yhteydessä Wahlbergin mukaan kohteena voidaan pitää enemmänkin 18 Wahlberg 2011: 43. 19 Kurki 2012: 18. 20 Kurki 2017: 137–138. 21 Wahlberg 2011: 20. 12 luonnostaan eläviä eläimiä kuin jollain tavalla ihmisen tuottamia eläimiä. Niin perustus- lain kuin eläinsuojelulainsäädännönkään esitöiden perusteella ei kuitenkaan voida luoda selkeää rajaa, mitkä eläimet ovat kuuluvat ”luonnon” piiriin ja mitkä eivät.22 Perustuslain 20 §:n mukainen vastuu kuuluu siis kaikille: niin luonnollisille henkilöille kuin oikeushenkilöillekin. Eläinsuojelulainsäädäntö taas on eläinten suoraa suojelua. Kui- tenkaan eläinsuojelulain hallinnollisia toimenpiteitä ei voida käytännössä kohdistaa kuin eläimen omistajaan tai haltijaan. Näin ollen vain sellaiset eläimet, jotka ovat jonkun omis- tuksessa, kuuluvat eläinsuojelulainsäädännön piiriin, kun taas sellaiset eläimet, jotka ei- vät ole kenenkään omistuksessa, kuuluvat luontoon ja ovat näin ollen epäsuoran suojelun piirissä. Wahlbergin tavoin päädyn kuitenkin johtopäätökseen, jossa totean lainsäädännön kohteiden jaottelun olevan epäselvää ja tämän seurauksena eri eläimillä voi olla ”eriar- voinen” asema oikeusjärjestyksessämme. Koska ”luonnon eläimet” on suojattu Suomen perustuslaissa (vaikkakin epäsuorasti), niillä voidaan katsoa olevan normihierarkkisesti voimakkaampi suoja kuin eläinsuojelulainsäädännön suojelemilla eläimillä.23 1.5.2 Eläimen kärsimys, kipu ja tuska Eläinsuojelulain yleiset periaatteet kieltävät tarpeettoman kärsimyksen, kivun tai tuskan tuottamisen eläimelle. Mutta minkälainen ja -asteinen kärsimys ja kipu sitten katsotaan tarpeettomaksi? Mitä on tarpeellinen kärsimys ja kipu? Lainsäädännössä eikä lain esi- töissä mainita tarpeellisen kärsimyksen, kivun ja tuskan määrää. Eläinsuojelulainsäädän- nön on siis tarkoitus estää sellaista turhaa kärsimystä, jota voidaan käytännössä välttää tai ehkäistä. Samalla kuitenkin on kiinnitetty huomiota siihen, että esimerkiksi eläinten teu- rastus sisältää aina tekijöitä, jotka aiheuttavat eläimelle stressiä, pelkoa ja ahdistusta. Wahlberg tulkitsee lainsäätäjän tahtoa siten, että kärsimystä ja kipua, joita ei voida käy- tännössä välttää, voidaan pitää hyväksyttävinä, mikäli kärsimyksen ja kivun aiheutumi- nen on perusteltu oikeudellisesti hyvin. Näin ollen esimerkiksi toimenpiteet, jotka aiheut- tavat vain lievää kärsimystä, kipua, ahdistusta tai pelkoa, voidaan pitää normaaleina ja oikeudellisesti hyväksyttävinä, vaikka ne uhkaavat eläimen todellista hyvinvointia. 22 Wahlberg 2011: 34–35. 23 Wahlberg 2011: 34–35. 13 Wahlbergin mukaan eläimen oikeudellinen hyvinvointi ei tarkoita eläimen todellista hy- vinvointia. Usein laissa sallitaan sellaiset toimenpiteet, joiden seurauksena eläimen tosi- asiallinen hyvinvointi mitätöityy. Hyvinvoinnin tulisi lainsäädännössä painottua eläimen hyväksi, eikä ihmisen – kuten omistajan, hallitsijan, yrittäjän taikka kuljettajan – hy- väksi.24 Vaikka eläimiä suojellaan eläinsuojelulain nojalla, laki muodostaa nimenomaan ihmiselle velvollisuuksia, eikä oikeuksia eläimelle25. Laki koskee sananmukaisesti kaikkia eläimiä. Käytännössä eläinsuojelulaissa tarkoitetun eläimen tulee kuitenkin olla luonnollisen hen- kilön tai muun oikeushenkilön omistuksessa taikka hallitsema, jotta eläimeen liittyen voi- daan soveltaa hallinto- ja rikosoikeudellisia toimenpiteitä26. 1.5.3 Lyhyt filosofinen katsaus Itseisarvo tarkoittaa Tieteen termipankin mukaan sitä, että kyseessä oleva asia ”on itses- sään hyvä eikä hyvä jonkin muun vuoksi” 27. Eläinten kohdalla itseisarvo tarkoittaisi siis sitä, että eläin ei ole arvokas vain sen takia, että eläin on arvokas ihmiselle, vaan eläimet itsessään ovat arvokkaita. Rinteen hallitusohjelmaan on otettu yhdeksi tavoitteeksi muun muassa se, että tulevan eläinsuojelulain perusteissa tunnustetaan eläimen itseisarvo28. Joissakin muissa EU-maissa eläimelle on jo jollain tavoin kirjattu lakiin itseisarvo. Täl- laisia maita ovat esimerkiksi Norja, Sveitsi ja Alankomaat29. Usein eläimen oikeuksia punnittaessa tulee esille tahtoteoria sekä intressiteoria. Tahto- teorian peruslähtökohtana on oikeudenhaltijan vapaa tahto (toisin sanoen valinnanva- paus) ja rationaalisuus. Oikeuden funktiona on täten mahdollistaa oikeudenhaltijan auto- nomia, eli itsemääräämisoikeus ja hallintakyky. Teorian mukaan oikeudet luovat joissa- kin asioissa oikeudenhaltijalle valtaa myös muihin nähden. Jos esimerkiksi x solmii so- pimuksen y:n kanssa, x:n tahto vaikuttaa myös y:n käytökseen. Tiivistettynä voidaan 24 Wahlberg 2011: 28–32. 25 Kurki 2017:137–138. 26 Wahlberg 2011: 20. 27 Tieteen termipankki 2018. 28 Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelma 6.6.2019: 44–45. 29 Aarbakke 2012: 7. 14 sanoa, että vain sellaisilla olennoilla voi olla oikeuksia, jotka ovat vapaita tekemään so- pimuksia ja lupauksia, ja jotka myös ovat kykeneväisiä hyödyntämään tätä vapauttaan ja vapauden mahdollistamaa valtaa. Teorian mukaan oikeudenhaltijan välttämättömiin omi- naisuuksiin siis kuuluvat vapaus sekä kognitiiviset taidot30.31 Näin ollen eläimillä ei voisi olla oikeuksia. Intressiteorian mukaan oikeuksien tarkoituksena on turvata ja edistää oikeudenhaltijan intressejä ja etuja, eli yksilön hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Tällainen toiminta voidaan perustella esimerkiksi velvollisuuksien kautta: oikeudenhaltijan intressin tai edun mukai- nen oikeus luo yleensä velvollisuuden jollekin toiselle32. Intressiteorian oikeudet koske- vat siis oikeudenhaltijan hyvinvointia, ja näin ollen oikeuksia voi olla vain sellaisilla olen- noilla, joiden hyvinvoinnista on edes mielekästä puhua. Toisaalta teorian mukaan taas oikeuksia voi olla vain sellaisilla olennoilla, joilla on itseisarvo. Eläimillä ei teorian mu- kaan lähtökohtaisesti tätä ole. Esimerkiksi lemmikkikissa ei ole itsessään arvokas, vaan sen arvo perustuu kissan luomasta hyvinvoinnista sen omistajalle. Loppupäätelmänä sekä intressi- että tahtoteoriaa koskien voidaan todeta, että vaikka eläimille myönnettäisiinkin oikeuksia, eläimet eivät pysty tekemään oikeuksillaan mitään ilman että rationaaliseen ajatteluun ja toimintaan pystyvä olento – eli ihminen – pitää näistä oikeuksista huolta niiden puolesta.33 Kurki on tarkasteluissaan päätynyt siihen, että eläimille on jo luotu Suomen lainsäädän- nössä juridisia oikeuksia. Tämä siitä huolimatta, että oikeudet on muotoiltu ihmiseen koh- distuvien velvoitteiden muotoon. Ihmisten velvoitteista muodostuu intressiteorian mukai- sesti oikeuksia eläimille. Kurki määritteleekin eläinten aseman tiivistävästi niin, että oi- keusjärjestelmässämme eläinten status on ”erityisen suojelun kohteena oleva esine”, joi- hin kohdistetaan oikeuksia ja velvoitteita. Eläimillä oikeusobjekteina voidaan katsoa ole- van tällainen erityinen asema siksi, koska niiden suojelemiseksi on säädetty erityislaki (eläinsuojelulaki), jota tehostetaan kriminalisoinnein. Näin ollen eläinten hyvinvointi on 30 Tahtoteorian yksi näkyvimmistä kiistoista koskeekin sitä, että voiko oikeuksia olla lapsilla taikka sellai- silla aikuisilla, joilta puuttuvat normaalit kognitiiviset kyvyt. Ks. lisää Aalto-Heinilä (2009). 31 Aalto-Heinilä 2009: 139, 143. 32 Tosin Razin teorian mukaan vain riittävän painavat intressit luovat velvollisuuksia toisille. Ks. lisää- Aalto-Heinilä (2009). 33 Aalto-Heinilä 2009: 146–151, 155. 15 mahdollista määritellä oikeushyväksi, eli oikeusjärjestyksen tunnustamaksi intressiksi, jota on suojeltava.34 Vaikka eläimet alettaisiin juridisesti mieltämään ei-esineiksi ja vaikka niille myönnettäi- siin itseisarvo, ei tämä vielä tarkoita sitä, että eläimet olisivat oikeussubjekteja. Kurki muistuttaa, että eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi on kuitenkin monenlaisia juridisia keinoja. Oikeuksien myöntäminen eläimille ei välttämättä viime kädessä ole paras keino edistää eläinten hyvinvointia. Näin ollen on laajasti ja kauaskantoisesti harkittava, mikä paras keino sitten olisi. Kurki on määritellyt seitsemän eri keinoa, joilla eläimiä voidaan oikeudellisesti suojella: ”1. kiellot ja muut toimintanormit, 2. eläinten juridiset oikeudet, 3. oikeudelliset periaatteet tai muut tavoitenormit, 4. kieltoja ja oikeuksia tehostavat oi- keudelliset normit, 5. oikeussuojakeinot, 6. eläinsuojeluoikeuden toteutumista valvovat viranomaiset tai muut elimet, 7. eläinten omistajilta/haltijoilta tai eläinten kanssa työs- kenteleviltä edellytettävät pätevyysvaatimukset.” 35 Myös Wahlberg ottaa väitöskirjassaan kantaa siihen, miten eläinten oikeuksiin ja oi- keusasemaan tulisi suhtautua. Wahlberg puhuu eläimen instrumentaalisesta, epäsuorasta sekä sisäisestä arvosta. Instrumentaalinen arvo tarkoittaa sitä, miten ihminen arvottaa eläimen merkityksen erilaisten tavoitteiden ja tarpeiden saavuttamisen kautta. Toisin sa- noen eläimen arvo muodostuu siitä, mitä hyötyä ja miten paljon hyötyä eläin voi tuoda ihmiselle. Epäsuora arvo taas tarkoittaa ihmisen moraalia kohdella eläimiä hyvin. Eläi- men sisäinen arvo terminä lähenee eläimen itseisarvoa. Eli sisäisen arvon mukaan eläi- mellä on olemassa arvo, joka on riippumaton eläimen merkityksestä ihmiselle. Vaikka eläimelle tunnustettaisiin lain tasolla sisäinen arvo, se ei Wahlbergin mukaan estä sitä mahdollisuutta, että ihminen voi omistaa eläimen ja käyttää sitä hyödykseen. Lainsäädän- nössä määritelty sisäinen arvo lähinnä vaikuttaisi lakien tulkintaan ja soveltamiseen.36 34 Kurki 2017: 144–145; 2013: 439. 35 Kurki 2017: 148–150; 2013: 440. 36 Wahlberg 2011: 22–24. 16 2 ELÄINSUOJELU JA SEN VALVONTA SUOMESSA 2.1 Kuka eläintä edustaa? Ympäristönsuojelulain (27.6.2014/527) 191 §:n mukaan valitusoikeus ympäristöasioissa on muun muassa ”rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ym- päristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistämi- nen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät”. Sen sijaan eläinsuojeluasioissa valitusoikeutta muille kuin asianosaiselle ja viranomai- selle ei ole myönnetty. Tässä kohtaa voidaan pohtia, miksi näin on. Miksei esimerkiksi eläinsuojeluyhdistyksellä ole valitusoikeutta? Valitusoikeuden laajuus on selkeästi epä- suhdassa verrattuna ympäristönsuojeluasioiden valitusoikeuteen. Puhevalta voidaan oikeudellisessa kontekstissa määritellä eri tavoin. Yleisesti ottaen pu- hevalta voidaan Mäntylän mukaan määritellä kolmen eri funktion kautta. Puhevaltaa käy- tetään: 1) asiaa vireillepantaessa, 2) itseä puolustettaessa ja asioita selvitettäessä sekä 3) muutosta haettaessa.37 Eläin ei pysty edustamaan itseään yhteiskunnallisessa toiminnassa. Näin ollen on oltava jokin taho, joka edustaa eläintä ja käyttää puhevaltaa eläimen puo- lesta. Lemmikkieläintä edustaa lähtökohtaisesti sen omistaja/hallussapitäjä. Eläintä voi kuitenkin edustaa myös muu yksityinen taho: tavallisen kansalaisen voidaan katsoa edus- tavan eläintä esimerkiksi silloin, kun henkilö tekee naapurinsa koirasta eläinsuojeluilmoi- tuksen huomattuaan, että sen hoito ei vastaa eläimen tarpeita. Tämän jälkeen eläimen edustajuus siirtyy viranomaiselle taikka esimerkiksi yhdistyksen eläinsuojeluneuvojalle (joista tarkemmin myöhemmin tässä luvussa). Viranomaisen edustuskeinoja ovat neuvot, kiellot, määräykset sekä hallintopakkokeinot, tai jos eläimen hoitoon liittyen on tehty ri- kosilmoitus, eläintä edustavat esitutkintaviranomaiset sekä viime kädessä mahdollisesti syyttäjä ja tuomioistuin. Näin ollen julkinen organisaatio on sellainen ulkopuolinen taho, joka pystyy tehokkaimmin edustamaan eläintä. Eläinsuojeluviranomaisten hoitaman ”edustuksen” voi jakaa kahteen eri tehtävään: laillisuustehtävään sekä edunvalvontateh- tävään. Laillisuusvalvonnaksi kutsutaan sellaista valvontaa, jolla varmistetaan 37 Mäntylä 2010: 35–36. 17 lainsäädännön toteutuminen. Edunvalvontatehtävään taas sisältyy jonkin tietyn laissa sää- detyn edun edustaminen.38 2.1.1 Muutoksenhaku – Valitusoikeus Millainen on eläinten edustettavuus hallinnollisessa muutoksenhakuprosessissa? Eläin- suojelulain mukaan valitusoikeus on ainoastaan asianosaisella taikka viranomaisella. Ympäristönsuojelulakiin vertailtaessa valitusoikeuden rajaamisessa on merkittävä ero, sillä valitusoikeus on mahdollistettu ympäristönsuojelulaissa myös yhdistyksille. Yhdis- tyksen valitusoikeuden voidaan katsoa pohjautuvan perustuslain 20 pykälään sisältyvään niin sanottuun ympäristöperusoikeuteen, jossa luodaan kansalaisille mahdollisuus vaikut- taa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon sekä julkiselle vallalle taas velvollisuus turvata nämä vaikutusmahdollisuudet.39 Yhdistyksen lakisääteinen valitusoikeus erityislain nojalla Ympäristönsuojelulain 191 §:n mukaan valitusoikeus ympäristöasioissa on muun mu- assa ”rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, ter- veyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät”. Valitusoikeus voi olla siis tehtäväperustainen taikka sijaintiperustainen. Tehtäväperustaisen valitusoi- keuden mukaan yhdistyksen valitusoikeuden edellytyksenä on ensinnäkin se, että kysei- sen ympäristölain toteuttamisen edistäminen on määriteltynä yhdistyksen säännöissä. Si- jaintiperustaisen valitusoikeuden mukaan päätöksen ympäristövaikutusten taas on ilmen- nyttävä yhdistyksen toiminta-alueella, joka niin ikään on oltava kirjattuna yhdistyksen säännöissä. Tehtäväperustaista valitusoikeutta ei yleisesti ottaen ole lainsäädännössä kui- tenkaan tiukasti sidottu yhdistysmuotoon. Näin ollen esimerkiksi osuuskunnalle tai sääti- ölle on voitu antaa (tehtäväperustainen) valitusoikeus samankaltaisissa tilanteissa.40 38 Mäntylä 2010: 134. 39 Ekroos ym. 2010: 57. 40 Mäenpää 2007: 291–292. 18 Yhdistysten ympäristönsuojelulain mukainen valitusoikeus yltää sekä lupa- että jälkival- vonta-asioihin – kuten asianosaisasemassa olevienkin valitusoikeus. Tämä tarkoittaa näin ollen sitä, että järjestön on mahdollista valittaa viranomaisen toiminnasta sekä toimimat- tomuudesta. Käytännössä toimintaan kohdistuva valitus voi koskea esimerkiksi viran- omaisen päätöstä tai sen myöntämää lupaa. Toimimattomuuteen kohdistuvassa valituk- sessa kohteena taas on viranomaisen sellainen päätös, jonka mukaan lupaa ei ole syytä vaatia haettavaksi taikka jälkivalvontakeinoa sovellettavaksi.41 Toisaalta yhdistyksen lakisääteistä valitusoikeutta ja sen edellytyksiä on Mäenpään mu- kaan tulkittu suhteellisen rajoittavasti niin yhdistyksen toiminnan tarkoituksen kuin toi- minta-alueen määrittelynkin osalta42. Esimerkiksi Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisussa 02.05.2016 16/0096/2 yhdistyksellä ei ollut oikeutta valittaa ympäristönsuojelulain no- jalla tehdystä päätöksestä, sillä yhdistyksen säännöissä ei ollut määritelty yhdistyksen toi- minta-aluetta. Lisäksi yhdistyksen valituskirjelmästä ei ollut käynyt ilmi miten kyseinen päätös vaarantaisi yhdistyksen tavoitteiden toteutumisen. Valitus jätettiin tutkimatta. Vaasan HaO teki ratkaisun asiassa 02.05.2016 16/0096/2, koskien sitä, että oliko yhdistyk- sellä oikeus valittaa päätöksestä, jolla oli annettu lupa rikastamon toiminnan olennaiseksi muuttamiseksi. Päätös oli tehty ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla. Yhdistyksellä on ympäristölupa-asiassa valitusoikeus, mikäli toiminnasta aiheutuvat ympäristölliset haitat ilmenevät yhdistyksen toiminta-alueella, ja ovat ristiriidassa yhteisön säännöissä kerrotun yhdistyksen tavoitteen kanssa. Arvioitaessa yhdistyksen valitusoikeutta, tarkasteltiin yh- distyksen säännöissä ilmenevää yhdistyksen toiminnan tarkoitusta sekä toiminta-aluetta. Rikastamon toiminnan muutoksessa vaikutukset olisivat paikallisia. Yhdistyksen sään- nöissä ei ollut yksilöity sen toiminta-aluetta. Yhdistyksen valituskirjelmässäkään ei ollut käynyt ilmi miten kyseinen päätös vaarantaisi yhdistyksen tavoitteiden toteutumisen. Yh- distystä ei voitu näin ollen pitää sellaisena yhdistyksenä, jolla olisi asiassa valitusoikeus. Vaikka eläinsuojeluyhdistyksillä olisi vastaavanlainen valitusoikeus eläinsuojeluasioissa, valitusoikeutta todennäköisesti rajoitettaisiin ja tulkittaisiin samankaltaisesti. Tämä tar- koittaisi sitä, että alueelliset eläinsuojeluyhdistykset eivät saisi valittaa muiden kuin oman alueensa eläinsuojeluasioista. Yhdistysten toiminta-alueiden olisi käytävä ilmi niiden säännöistä. Tämä sinänsä ei ole ongelma, sillä jo nykyisellään useimmilla eläinsuojelu- yhdistyksillä on määriteltynä säännöissään toimialue. Lisäksi säännöissä määritellyn 41 Ekroos ym. 2010t: 57. 42 Mäenpää 2007: 292. 19 toiminnan tarkoituksen olisi syytä olla kirjattuna niin laajasti, ettei valitusoikeus kaatuisi myöskään siihen, että asian ei katsottaisi olevan sellainen, joka vaarantaa yhdistyksen tavoitteen. Myös muualla ympäristölainsäädännössä on taattu rekisteröidyille yhdistyksille valitus- oikeus. Näitä lakeja ovat muun muassa luonnonsuojelulaki (20.12.1996/1096), vesilaki (27.5.2011/587) sekä maankäyttö- ja rakennuslaki (5.2.1999/132). Yhdistysten valitusoi- keutta perustellaan muun muassa sillä, että niillä on alalta jopa viranomaisasiantuntemuk- seen verrattavissa olevaa asiantuntemusta, joka/mikä on avuksi asian käsittelyssä päätök- sentekoelimessä.43 Sen sijaan eläinsuojeluasioissa valitusoikeutta muille kuin asianosaiselle ja viranomai- selle ei ole myönnetty lainkaan. Miksei eläinsuojeluyhdistyksellä ole samankaltaista la- kisääteistä valitusoikeutta? Mäntylä tulkitsee, että eläinsuojelujärjestöjen valitusoikeus (puhevalta) puuttuu siksi, koska verrattuna ympäristönsuojelujärjestöihin, eläinsuojelu- järjestöille ei ole samalla tavalla tarvetta alansa asiantuntijoina. Intressinä eläinten etu on yhtenäisempi kuin ympäristöetu ja näin ollen se on voitu määritellä lainsäädännössä tar- kemmin. Päätöksentekijä tai päätöksenteossa mukana oleva terveystarkastaja taikka eläinlääkäri edustaa jo riittävällä tavalla eläimen etua. Esimerkiksi eläinlääkäri arvioi ti- lanteen ja mitoittaa mahdolliset toimenpiteet ammattitaitonsa perusteella. Olisi todennä- köistä, että vaikka eläinsuojelujärjestöillä olisi asiassa puhevalta, järjestön ja päätöksen- tekijän näkemykset päätöksen lainmukaisuudesta eivät juurikaan poikkeaisi toisistaan, sillä molempien näkemykset pohjautuvat samaan – eli aiemmin määriteltyyn yhtenäisem- pään ja tarkempaan – säädökseen.44 Ympäristöasiassa käsiteltävänä oleva päätös taas kos- kee pikemminkin yleisempää intressiä Yhdistyksen valitusoikeus asianosaisperusteella hallintolainkäyttölain nojalla Muutoksenhaku sekä valitusoikeus perustuvat erityislakien jälkeen hallintolainkäyttöla- kiin (26.7.1996/586). Niissä tapauksissa, joissa yhdistykselle ei ole myönnetty jonkin 43 Hollo 2009: 110. 44 Mäntylä 2006: 25–26. 20 erityislain nojalla valitusoikeutta, ainoa muu valitusperuste voi olla asianosaisperustai- nen. Asianosaisperustainen valitusoikeus koskee siis myös eläinsuojeluyhdistysten ai- noaa mahdollista valituskeinoa nykyisellään. Yhdistyksen valitusoikeutta yleisessä mie- lessä ei ole erikseen määritelty hallintolainkäyttölaissa, vaan valitusoikeus on muotoutu- nut asianosaisen valitusoikeutta koskevan oikeuskäytännön myötä. Hallintolainkäyttölain 6.1 §:n mukaan päätöksestä saa valittaa sellainen taho, johon päätös on kohdistettu taikka jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös vaikuttaa välittömästi. Mäenpään mu- kaan yhdistyksellä ei lähtökohtaisesti ole asianosaisperusteella valitusoikeutta sellaisista päätöksistä, jotka koskevat yhdistyksen sääntömääräisiä tehtäviä. Näin ollen yhdistyk- sellä ei olisi valitusoikeutta sellaisiin hallintopäätöksiin, jotka merkittävästikin vaikuttai- sivat sellaisiin asioihin, jotka sisältyvät yhdistyksen keskeiseen toimialaan ja tarkoituk- seen taikka edunvalvonnan piiriin kuuluviin asioihin. Toisaalta oikeuskäytäntö ei yhdis- tyksen valitusoikeutta harkittaessa ole ollut täysin yhteneväinen, ja valitusoikeuden on joissakin tapauksissa tulkittu koskevan myös yhdistyksen sääntömääräiseen tehtävään ja toimialaan liittyvää päätöstä. Mäenpään mukaan yhdistyksen valitusoikeuden tulkinnassa on kuitenkin nähtävissä trendi, jonka mukaan valitusoikeus on laajenemaan päin.45 2.2 Eläinsuojeluviranomaiset Eläinsuojeluviranomaiset on määritelty eläinsuojelulain 3 luvussa. Valtionhallinnon eläinsuojeluviranomaisina toimivat maa- ja metsätalousministeriö, Ruokavirasto sekä aluehallintovirastot. Ylimpänä viranomaisena eläinsuojeluasioissa toimii maa- ja metsä- talousministeriö, joka valvoo ja ohjaa eläinsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännös- ten ja määräysten sekä lopetusasetuksen noudattamista ja täytäntöönpanoa. Vuonna 2006 perustettiin Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, johon siirtyi joitakin maa- ja metsäta- lousministeriön tehtäviä, kuten eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat, joita ovat muun mu- assa eläintenpitokiellot, koe-eläintoiminta, eläinkuljetukset sekä eläintautien torjuntaan ja rajatarkastuksiin liittyvät tehtävät. Lisäksi Eviraan siirtyi eläinlääkärien laillistamiseen ja ammatinharjoittamiseen sekä eläinten ja eläimistä saatavien tuotteiden vientiin ja tuontiin 45 Mäenpää 2007: 289–290. 21 liittyvät asiat.46 Eviran varsinaisena laissa määriteltynä tehtävänkuvana on keskushallin- non viranomaisena valvoa ja ohjata eläinsuojelulainsäädännön noudattamista ja täytän- töönpanoa. 1.1.2019 Evira, Maaseutuvirasto sekä osa Maanmittauslaitoksen tietoteknii- kan palvelukeskusta yhdistettiin uudeksi Ruokavirastoksi. Ruokavirasto on määritellyt tehtäväkseen muun muassa edistää, valvoa ja tutkia eläinten terveyttä ja hyvinvointia. Uusien tehtävien ohella Ruokavirasto jatkaa vanhoja Eviran tehtäviään.47 Aluehallintovirastot omilla toimialueillaan huolehtivat eläinsuojelulainsäädännön nou- dattamisen valvonnasta ja täytäntöönpanosta. Aluehallintovirastoille kuuluu toimivaltaa esimerkiksi joissakin eläimiin liittyvissä ilmoitus-, lupa- ja rekisteröintiasioissa. Virasto- jen tehtävänä on myös ohjata alueellaan toimivien kuntien eläinsuojeluvalvontaa. Alue- hallintovirastoilla on myös omia läänineläinlääkäreitä, jotka tekevät eläinsuojelutarkas- tuksia.48 Aluehallintovirastoilla on lisäksi mahdollisuus määräämillään ehdoilla myöntää yksityiselle henkilölle oikeus toimia eläinsuojeluvalvojana. Aluehallintoviraston eläin- suojeluvalvojaan perehdytään tarkemmin kappaleessa 2.3. Maa- ja metsätalousministeriön alaisuuteen perustettiin vuonna 2013 ensimmäisen eläin- suojeluasiamiehen määräaikainen tehtävä. Tehtävä perustui Jyrki Kataisen hallitusohjel- maan. Eläinsuojeluasiamiehen tehtäväksi määriteltiin eläinten hyvinvoinnin edistäminen ja parantaminen yhteiskunnan eri osa-alueilla. Asiamiehen päämääränä oli edistää sekä tukea yhteistyötä eri eläinten hyvinvointiin liittyvien toimijoiden välillä eläinten hyvin- voinnin parantamiseksi. Lisäksi tehtäväalueeseen kuului osallistuminen eri neuvottelu- kuntien ja työryhmien toimintaan eläinsuojeluasioissa.49 Eläinsuojeluasiamiehen määrä- aikainen virka loppui 31.12.2015, eikä virkaa julkisten varojen säästämiseksi tuolloin jat- kettu50. Kuitenkin hallituksen vaihtuessa 2019 Antti Rinteen hallitus otti hallitusohjel- maansa uudestaan eläinsuojeluasiamiehen viran perustamisen51. Tämän työn tekohetkellä eläinsuojeluasiamiehen virkaan ei ole vielä valittu ketään. 46 Maa- ja metsätalousministeriön historiaa 2016. 47 Mikä on Ruokavirasto? 2019. 48 Aluehallintovirasto 2013. 49 Eläinsuojeluasiamiehen tehtävä perustettu maa- ja metsätalousministeriöön 2013. 50 Eläinsuojeluasiamies 2015. 51 Antti Rinteen hallitusohjelma 6.6.2019: 45. 22 Paikallisen tason eläinsuojeluviranomaisina toimivat eläinsuojelulain mukaan kunnan- eläinlääkäri, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitava viranhaltija sekä poliisi. Heidän tehtävänään on valvoa kuntansa alueella eläinsuojelulainsäädännön noudattamista. Li- säksi on olemassa toimipaikkakohtaisia eläinsuojeluvalvontaviranomaisia. Eläinsuojelu- lain 37 §:n mukaan teurastamoissa ja poroteurastamoissa eläinsuojelulainsäädännön nou- dattamista valvovat tarkastuseläinlääkäri sekä lihantarkastaja. Rajaeläinlääkäri taas val- voo lain noudattamista eläinlääkinnällisen rajatarkastusaseman sekä rajanylitys- ja maas- tapoistumispaikan alueella. On huomattava, että eläinsuojelulaissa valvontatehtäviä ei ole määrätty kunnan tehtäväksi vaan kunnaneläinlääkärin tehtäväksi. Tämä tarkoittaa sitä, että eläinsuojeluvalvonta ei ole varsinaisesti kunnallista toimintaa vaan valtio ostaa eläinsuojeluvalvonnan kunnilta toi- meksiantotehtävinä. Valvontaeläinlääkärin virkojen perustamista kuntiin ohjaavat Evira, nyttemmin Ruokavirasto, sekä aluehallintovirastot. Nykyään kunnissa pääsääntöisesti on erityisiä valvontaeläinlääkäreitä, jotka eivät lähtökohtaisesti osallistu eläinlääkäripalve- lujen tuottamiseen. Valtion alaisten valvontatehtävien lisäksi monet valvontaeläinlääkärit kuitenkin suorittavat myös kunnille kuuluvia valvontatehtäviä, kuten elintarvikevalvon- taa ja alkutuotannon valvontaa. Vaikka kunnat saavat aluehallintovirastojen kautta valti- olta korvauksen valvontaeläinlääkärin suorittaman eläinsuojeluvalvonnan välittömistä kustannuksista, on kunnan huolehdittava ja kustannettava eläinlääkintähuoltolain mukaan tälle toimitilat sekä työvälineet ja niiden käytön ohjaus.52 Poliisilla on kaksitasoinen toimivalta eläinsuojeluasioissa. Ensinnäkin poliisilla on vel- vollisuus antaa tarkastustoimenpiteiden suorittamiseksi virka-apua. Toiseksi poliisille muodostuu myös toimimisvelvollisuus silloin, jos on syytä epäillä eläinsuojelurikosta taikka -rikkomusta.53 Mikäli kunnan eläinlääkäripäivystystä ei hoida kunnaneläinlääkäri, ainoana toimivaltaisena eläinsuojeluviranomaisena kunnassa on virka-ajan ulkopuolella tällöin poliisi54. Eduskunnan oikeusasiamies on kuitenkin todennut ratkaisussaan 1035/4/01, että poliisin rooli tulisi eläinsuojeluasioissa olla lähinnä avustava siitä 52 Nurminen 2014: 7, 12, 15. 53 Helminen et al 2012: 466. 54 Nurminen 2014: 14. 23 huolimatta, että poliisilla onkin toimivaltaa tehdä merkittäviä päätöksiä esimerkiksi eläin- suojelulain 44 §:n nojalla55. Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisussa 1035/4/01 A oli tehnyt oikeusasiamiehelle kan- telun, jossa hän arvosteli poliisin menettelytapoja eläinsuojeluasiassa. A:n mukaan poliisi oli lainvastaisesti ottanut häneltä kahdeksan koiraa huostaansa, vaikka näin jyrkkiä toimia ei hänen mukaansa ollut aihetta käyttää. Kaksi Helsingin poliisilaitoksen poliisia olivat 5.2.2001 tehneet A:n luokse eläinsuojelutarkastuksen. Tarkastuspöytäkirjassa todettiin ”viisi koiraa kytkettyinä ulos -23 asteen pakkasessa liian lyhyissä naruissa ja ilman asian- mukaisia suojia”. Poliisi oli konsultoinut asiassa puhelimitse eläinlääkäriä, joka ohjeisti, että koirat tai ainakin osa niistä oli otettava kiireesti huostaan eläinsuojelulain 44 §:n no- jalla. Poliisipartio oli samana päivänä palannut eläinsuojeluyhdistyksen eläinsuojeluvalvo- jan sekä eläintenhoitajan kanssa paikalle, ja viisi koiraa otettiin huostaan. A halusi luopua myös lopuista kolmesta koirasta, jotka näin ollen otettiin myös mukaan. Perusteiksi kiireel- liselle toimenpiteelle oli pöytäkirjaan merkitty ”huostaanotto eläinsuojelullisista syistä (mm. paleltumisen estämiseksi). Toistuvien rikkeiden ja annettujen kieltojen ja määräysten laiminlyömisen vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista palauttaa eläimiä omistajalleen.” A oli valittanut päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen, joka määräsi koirat palautettavaksi A:lle. Helsingin HaO oli katsonut, että 5.2.2001 oli kyllä ollut sellaiset olosuhteet, joiden seurauksena koirat piti kiireellisenä toimenpiteenä ottaa huostaan, mutta sittemmin sään lauhtuessa edellytyksiä ei enää ollut. Sinänsä Helsingin HaO eikä eduskunnan oi- keusasiamies katsoneet, että päätöksen tehnyt ylikonstaapeli olisi ylittänyt harkintaval- taansa taikka käyttänyt sitä väärin, tehdessään päätöksen kiireellisestä toimenpiteestä.56 Oikeusasiamies perustelee kantaansa siten, että eläinlääkäreillä on alan erityisammattilai- sina merkittävästi paremmat valmiudet eläimen tilanteen sekä tarvittavien toimenpiteiden arvioimiseen. Mikäli poliisi ei saa tilanteessa eläinlääkäriä paikan päälle, on useimmiten eläinlääkäri saatavissa puhelimeen konsultoitavaksi. Jos poliisin on kuitenkin itsenäisesti tehtävä kiireellisessä eläinsuojeluasiassa päätös, tulisi sen oikeusasiamiehen mukaan ra- joittaa päätökset vain välttämättömiin sekä välittömästi vaadittaviin toimiin eläimen hy- vinvoinnin turvaamiseksi.57 55 EOAK 1035/4/01. 56 EOAK 1035/4/01. 57 EOAK 1035/4/01: 6. 24 Kuvio 2. Eläinsuojeluviranomaisten hierarkia. 2.2.1 Virka-apu ja viranomaisten yhteistyö Koska tavalliselta hallintoviranomaiselta puuttuu toimivalta välittömien voimakeino- jen/hallintopakkokeinojen käyttämiseen, tarvitaan toisinaan virka-apua, jotta hallintopää- tökset pystytään täytäntöönpanemaan58. Virka-avulla tarkoitetaan sitä, että virka-apua 58 Mäenpää 2003: 420–421. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ (MMM) RUOKAVIRASTO - Rajaeläinlääkärit - Tarkastuseläinlääkärit ALUEHALLINTOVIRASTOT (AVI) - Läänineläinlääkärit - Tarkastuseläinlääkärit - Eläinsuojeluvalvojat PAIKALLISET VIRANOMAISET - Kunnaneläinlääkärit - Valvontaeläinlääkärit - Terveystarkastajat - Poliisi 25 antava viranomainen käyttää toisen viranomaisen tehtäväpiirissä omaa toimivaltaansa, jotta virka-apua tarvitseva viranomainen voisi toteuttaa jonkin sille suoritettavaksi anne- tun tehtävän. Virka-avun antamisessa on useimmiten siis kyse tosiasiallisen julkisen val- lan käytöstä ja käytännössä keskeisin virka-apua antava viranomainen on poliisi.59 Hallintolain (6.6.2003/434) 10.2 §:n johdosta viranomaisten välinen virka-apu perustuu aina erityissäännöksiin, joten eläinsuojelulakiin on otettu oma säännöksensä virka-avun antamisesta. Lain 50 §:n mukaan poliisi on tarvittaessa velvollinen antamaan valvontavi- ranomaisille sekä eläinsuojeluvalvojalle virka-apua eläinsuojelulain sekä sen nojalla an- nettujen määräysten ja säännösten sekä lopetusasetuksen valvontaan liittyen. Tilanne vel- voittaa poliisin antamaan virka-apua silloin, jos valvontaviranomaisia tai eläinsuojeluval- vojaa estetään suorittamasta valvontatehtäväänsä ja esteen poistamiseksi tarvitaan polii- sin välittömien hallintopakkokeinojen käyttämisen toimivaltuuksia. Poliisin antamaan virka-apuun voi siis sisältyä myös voimakeinojen käyttämistä60. Vastaavasti kunnaneläin- lääkärin on annettava poliisille virka-apua, mikäli sitä eläimeen kohdistuvan menettämis- seuraamuksen täytäntöönpanossa tarvitaan. Edellisten ohella Tullin on annettava virka- apua rajaeläinlääkärille tämän pyynnöstä. Virka-avun lisäksi voidaan eläinsuojeluvalvonnassa tarvita viranomaisten yhteistyötä. Hallintolain 10.1 §:n mukaan ”Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa ja asian vaati- massa laajuudessa avustettava toista viranomaista tämän pyynnöstä hallintotehtävän hoi- tamisessa sekä muutoinkin pyrittävä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä.” Sään- nös on luonteeltaan yleinen ja sen päämääränä on vahvistaa rakenteellisesti viranomaisten yhteistyötä. Tehokkaalla ja asianmukaisella viranomaisten yhteistyöllä kohennetaan hal- lintotoiminnan tehokkuutta ja laatua.61 Käytännön eläinsuojeluvalvontatyössä viran- omaisten yhteistyötä tapahtuu esimerkiksi silloin, kun sosiaaliviranomaiset tai kotihoito- palvelu huomaa asiakkaansa laiminlyövän eläintensä hoidon ja hän ilmoittaa siitä eläin- suojeluviranomaiselle. Viranomaiset voivat yhdessä sitten eräänlaisena moniammatilli- sena tiiminä harkita, mitä toimenpiteitä kohde vaatii. 59 Mäenpää 2011: 106; Mäenpää 2013: 421. 60 Mäenpää 2011: 106. 61 Mäenpää 2011: 104. 26 2.3 Eläinsuojelusektorin muut toimijat 2.3.1 Aluehallintoviraston vapaaehtoiset eläinsuojeluvalvojat Eläinsuojelulain 38 §:n mukaan aluehallintovirastoilla62 on oikeus määräämillään eh- doilla myöntää oikeus eläinsuojeluvalvojana suorittaa tarkastuksia. Ehdoissa voidaan esi- merkiksi rajata eläinsuojeluvalvojan toimialuetta sekä eläimiä, joita valvonta koskee. Li- säksi oikeus toimia eläinsuojeluvalvojana voidaan ehdoissa määrätä kestämään vain tie- tyn määräajan.63 Henkilöllä on oltavat koulutuksen sekä käytännön kokemuksen kautta hankittuna riittävä perehtyneisyys tarkastuksen kohteena olevaan eläinlajiin sekä eläin- suojeluvaatimuksiin, jotka on kyseiselle eläinlajille asetettu. Henkilön on myös tullut suo- rittaa Ruokaviraston64 järjestämä eläinsuojeluvalvojakurssi. Lain mukaan eläinsuojelu- valvojan tarkastusoikeus voi valvojan pätevyyden perusteella koskea joko yksittäistä taikka useampaa eläinlajia. Kotirauhan piiriin ulottuva tarkastus rajataan pois eläinsuoje- luvalvojan tarkastusoikeuksista siten, ettei hänellä ole oikeutta yksin tarkastaa kohdetta, joka on kotirauhan piirissä. Eläinsuojelulain 39 § antaa kuitenkin eläinsuojeluvalvojalle oikeuden tarvittaessa avustaa eläinsuojeluviranomaista kotirauhan piiriin kohdistuvassa eläinsuojelutarkastuksessa, kunhan aluehallintoviraston hänelle määräämät ehdot ja eläinsuojelulain määrittämät eläinsuojeluvalvojan oikeudet eivät ylity. Aluehallintoviraston myöntämään eläinsuojeluvalvojaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Eläinsuojeluvalvojan vahingonkorvausvelvollisuus tarkastuksessa mahdollisesti aiheuttamastaan vahingosta määräytyy vahingonkorvauslain perusteella. Mikäli eläinsuojeluvalvoja laiminlyö aluehallintovirastojen määrittämien eh- tojen noudattamista tai muutoin rikkoo olennaisella tavalla tarkastusta koskevia velvoit- teitaan, on aluehallintovirastolla oikeus peruuttaa myöntämänsä oikeus. Myönnetty oi- keus eläinsuojeluvalvojana suorittaa tarkastuksia on mahdollista peruuttaa myös muusta perustellusta syystä. Hallituksen esityksen mukaan eläinsuojeluvalvojan oikeus voidaan peruuttaa esimerkiksi siinä tapauksessa, jos eläinsuojeluvalvoja on osoittanut valvontaa 62 aiemmin lääninhallituksilla 63 HE 36/1995 vp: 32. 64 ennen 1.1.2019 Elintarviketurvallisuusvirasto Evira 27 suorittaessaan, ettei hän ansaitse tehtävän hoitamiseksi edellytettyä luottamusta taikka hänellä ei muutoin voida katsoa olevan tehtävän hoitamiseen tarvittavaa soveltuvuutta65. Ruokaviraston uusimman raportin ”Eläinten hyvinvoinnin valvonta 2018” mukaan alue- hallintovirastojen oikeuttamia eläinsuojeluvalvojia toimii koko Suomessa yhteensä 18 henkilöä, kussakin aluehallintovirastossa 1–4 henkilöä (Lounais-Suomen aluehallintovi- rastoa lukuun ottamatta). Eläinsuojeluvalvojat ovat suorittaneet tarkastuksia raportin mu- kaan lähinnä yhdessä virkaeläinlääkärin tai poliisin kanssa.66 Eläinsuojeluvalvojat tekevät siis vähenevässä määrin itsenäisiä tarkastuksia. 2.3.2 SEY Suomen Eläinsuojelu ry:n vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat SEY Suomen eläinsuojelu ry67 kouluttaa vapaaehtoisia kansalaisia eläinsuojeluneuvo- jiksi. SEY:n eläinsuojeluneuvojia kutsuttiin aiemmin eläinsuojeluvalvojiksi, mutta jotta SEY:n valvojat eivät sekoittuisi aluehallintovirastojen valtuuttamiin eläinsuojeluvalvo- jiin, SEY muutti nimen neuvojaksi. Eläinsuojeluneuvojien toimenkuvaan kuuluu neu- vonta puhelimitse ja sähköpostitse sekä ilmoitusten perusteella tehtävät eläinsuojeluneu- vontakäynnit eläinten pitopaikkoihin. Tavallisesti ilmoitusten perusteella neuvojille ilmi tulleet eläinsuojelulliset epäkohdat selviävät neuvonnalla ja yhteistyöllä eläimen omista- jan kanssa. Mikäli tapaus on vakavampi eikä neuvonta riitä, eläinsuojeluneuvoja tekee asiasta ilmoituksen eläinsuojeluviranomaiselle. SEY:n neuvojilla ei siis ole oikeuksia an- taa eläinsuojelukohteelle määräyksiä tai varoituksia – ainoastaan neuvoja.68 Neuvoja ei myöskään viranomaisten tavoin voi astua kotirauhan piiriin, vaan tähän tarvitaan aina asukkaan suostumus. Tämän johdosta käyntiä eläimen pitopaikkaan ei pidetäkään oikeu- dellisessa mielessä tarkastuksena. Tällä hetkellä eläinsuojeluneuvojia on yhteensä noin 80. Uusia eläinsuojeluneuvojia kou- lutettiin viimeksi keväällä 2018. Eläinsuojeluneuvojia on siis kattava määrä eri puolilla Suomea. Vuosittain neuvojat tekevät neuvontakäyntejä noin 2000:een eläinten 65 HE 36/1995 vp: 32. 66 Ruokaviraston raportti 2018: 8. 67 ennen 19.5.2019 Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitto ry. 68 SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry 2016. 28 pitopaikkaan ja neuvoja annetaan noin 20 000 kertaa.69 Eli määrä on kieltämättä suuri ja potentiaalia eläinsuojeluneuvojien hyödyntämiseen olisi. Jo nyt esimerkiksi Helsingin yliopiston kliinisen eläinlääketieteen laitoksen professori Outi Vainio on todennut SEY:n eläinsuojeluneuvojien koko maan kattavan verkoston toimivan virkaeläinlääkereiden toi- mintaa muistuttavalla tavalla. Hänen kuvailunsa mukaan eläinsuojeluneuvojien tekemät neuvontakäynnit ovat ”viranomaiselle kuuluvaa työtä, jota vapaaehtoiset tekevät pal- katta”.70 Eläinsuojelulakia ollaan parhaillaan uudistamassa. SEY:llä on kirjattuna omat tavoit- teensa, joita se pyrkii lakiin saamaan. Yksi näistä tavoitteista koskee eläinsuojelun val- vontaa. Uudessa laissa olisi muun muassa turvattava valvontaresurssien riittävyys. Niinpä SEY nimenomaisesti tarjoaa valvontaviranomaisten avuksi ”eläinsuojelutyöhön koulut- tamiaan ja valvomiaan vapaaehtoisia henkilöstöresursseja”. SEYn tavoitteen mukaisesti lailla olisi mahdollistettava se, että viranomaiset saavat käyttää valvontatehtävissään hy- väksi ulkoisia asiantuntijoita, mukaan lukien kolmannen sektorin vapaaehtoiset, eli esi- merkiksi SEYn eläinsuojeluneuvojat. SEY perustelee tätä muun muassa sillä, että jos tar- kastusta tekevä valvontaeläinlääkäri saisi ottaa käynnille parikseen ulkopuolisen toimi- jan, tämä lisäisi tilanteen työturvallisuutta. Lisäksi tarkastuksen kohteen oikeusturvan to- teutumiseksi olisi hyvä, että tarkastuskäynnillä olisi läsnä vähintään kaksi jäävitöntä hen- kilöä. Tämä lisäisi viranomaisen tekemien havaintojen ja kirjausten luotettavuutta.71 2.4 Eläinsuojeluvalvonta käytännössä Keskeisimpänä eläinsuojelun valvontatoimenpiteenä on eläinsuojelutarkastus. Eläinsuo- jelutarkastuksen seurauksena voi olla neuvojen antaminen, ilmoituksen tekeminen, kiel- lot ja määräykset, uhkasakko ja teettämisuhka, kiireelliset toimenpiteet, takavarikko sekä rikosilmoitus. Valvontaan kuuluu myös asianosaisen oikeusturvasta huolehtiminen. 69 SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry 2016. 70 Vainio 2006. 71 SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry 2018. 29 Maininnan arvoista eläinsuojeluvalvontaan liittyen on se, että eläinten kohtelun laimin- lyönti voi vaikuttaa myös kyseessä olevan henkilön muihin elämän osa-alueisiin. Esimer- kiksi KHO:n ratkaisussa 10.5.2016/1955 henkilöä ei katsottu sopivaksi hankkimaan tai pitämään hallussaan ampuma-aseita siksi, koska tämä oli laiminlyönyt tuotantoeläinten hoidon sekä niihin liittyvät eläinsuojelumääräykset72. KHO:n ratkaisussa 10.5.2016/1955 poliisilaitos oli peruuttanut henkilön A ampuma-asei- den hallussapitoluvat. A oli vuosien ajan laiminlyönyt tilallaan eläinsuojelumääräyksiä ja aiheuttanut eläimille tarpeetonta kärsimystä, joten A:n ei katsottu olevan sellainen henkilö, joka olisi kykenevä pitämään ampuma-aseita hallussaan. A valitti poliisilaitoksen päätök- sestä hallinto-oikeuteen, mikä hylkäsi valituksen. KHO ei tehnyt muutoksia HaO:n päätök- seen. HaO:n päätöksen mukaan ampuma-aselain 67 §:n 2 momentin 4 kohdan yksityiskoh- taisissa perusteluissa on kerrottu, mitä luvan peruuttaminen edellyttää: ampuma-aseluvan hallussapitäjän elämäntapa taikka käyttäytyminen olisi luvanhaltijan oman tai toisten hen- kilöiden turvallisuutta vaarantavaa. Harkintavaltaa ei ollut kuitenkaan rajattu edellä mai- nittuihin ehtoihin, vaan sopimattomuus hankkia tai pitää hallussa ampuma-aseita sekä teon kokonaisarvio olivat myös ratkaisevia tekijöitä. A:n vuosia kestänyt piittaamaton suhtau- tuminen muun muassa eläinsuojelumääräyksiin ja viranomaisten antamiin kieltoihin ja määräyksiin osoitti A:n yleistä elämänhallinnan puutetta. Lisäksi A oli vielä jatkanut eläin- ten kaltoinkohtelua senkin jälkeen kun poliisi oli ottanut A:n aseet väliaikaisesti haltuunsa, ja kun häntä oli kuultu ampuma-aselain mukaisessa tutkinnassa. Näiden syiden perusteella A:ta oli pidettävä ampuma-aselain 67 §:n 2 momentin 4 kohdan perusteluissa ilmenevin edellytyksin epäsoveliaana pitämään ampuma-aseita hallussaan. Kokonaisarviossa oli otettu huomioon myös se, että A oli maatalouden ammattilainen, jolta edellytetään hyväta- soista eläintenhoitoa.73 Ratkaisussa ei mainita, että A olisi tuomittu eläinsuojelurikkomukseen taikka -rikokseen, eli ampuma-aseluvan peruuttamiseen riitti jo se, että A oli osoittanut vakavaa piittaamat- tomuutta eläinten hyvinvoinnista sekä eläinlääkäreiden toistuvasti antamista kielloista ja määräyksistä. Tässä tapauksessa kyseessä olivat tuotantoeläimet, mutta ratkaisun loppu- tuloksen kannalta kyseessä voisi yhtä hyvin olla lemmikkieläin. 2.5 Eläinsuojelutarkastus Eläinsuojelulain 39 §:n mukaan eläinsuojeluviranomaiset saavat suorittaa kohteeseen tar- kastuksen, mikäli on aihetta epäillä, että eläintä kohdellaan, hoidetaan tai käytetään eläin- suojelulain taikka sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai lopetusasetuksen 72 KHO 10.5.2016/1955. 73 KHO 10.5.2016/1955. 30 vastaisesti. Tarkastuksen saa suorittaa myös ilman epäilyä, jos kyseessä on esimerkiksi sirkus, eläintarha tai eläinkilpailu. Ilman epäilyä tarkastuksen voi kaikissa teurastamon tai poroteurastamon eläintiloissa tehdä tarkastuseläinlääkäri tai lihantarkastaja. Tarkas- tuksen sisältöön kuuluu oikeus päästä tiloihin, joissa eläintä pidetään, ottaa tarpeenmu- kaisia näytteitä ja tarkastaa eläin ja sen pitopaikka sekä sitä varten tarkoitetut juotava, ravinto, välineet ja varusteet. Myös esimerkiksi tuotantoeläimiä koskeva kirjanpito on oltava mahdollista tarkistaa. Tarkastusta suunniteltaessa ja itse tarkastuksessa on otettava huomioon perustuslaissa pe- rusoikeudeksi määritelty yksityiselämän suoja, jolla on turvattu jokaisen kotirauha, yksi- tyiselämä sekä kunnia. Yksityiselämän suojaa määrittelevään pykälään on kuitenkin sää- detty lakivaraus, jonka mukaan kotirauhan piiriin ulottuvista välttämättömistä toimenpi- teistä voidaan säätää lailla perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi. Ri- kosepäilyn on kuitenkin oltava aina konkreettinen ja yksilöity eikä yleinen rikostorjunta- tarkoitus täytä kyseistä vaatimusta.74 Eläinsuojelulain mukaan kotirauhan piirissä viranomainen saa suorittaa tarkastuksen vain silloin, jos se on tarkastuksen kohteena olevien tekijöiden selvittämistä varten välttämä- töntä ja jos eläimen omistajan tai haltijan on aihetta epäillä syyllistyvän eläinsuojelulain vastaiseen ja rangaistavaksi säädettyyn menettelyyn. Kotirauhan suoja ei siis estä teke- mästä tarkastuksia, vaan ainoastaan rajoittaa tilanteita, joissa tarkastus voidaan suorittaa. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa koskien hallituksen esitystä laiksi eläintunnistusjär- jestelmästä ja eläintautilain muuttamisesta (HE 188/2009 vp) perustuslakivaliokunnan kanta kotirauhan piiriin oli kuitenkin rajoitetumpi: kannan mukaan esimerkiksi pelkkä eläimen hyvinvoinnin vaarantamisen estäminen ei oikeuta tarkastukseen kotirauhan pii- rissä75. Maa- ja metsätalousministeriö kuitenkin katsoi omassa lausunnossaan samaan esi- tykseen, että eläinten kohtelua ja eläinten hyvinvoinnin turvaamista koskevan eläinsuoje- lulain nojalla tarkastuksia saadaan tehdä kotirauhan piiriin ja varmistaa eläinten asianmu- kainen kohtelu76. Niinpä tarkastusoikeus kotirauhan piiriin jätettiin kyseiseen lakiin. 74 Viljanen 2001: 202. 75 PeVL 34/2008 vp: 3. 76 MmVM 1/2010 vp: 4. 31 Eläinsuojelutarkastuksen kannalta olennaisesti määriteltynä kotirauhan suojan piiriin kuuluu rikoslain (19.12.1889/39) 24 luvun 11 §:n mukaan asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat sekä asuintalojen porraskäytävät. Lisäksi pihat ja niihin välittömästi liit- tyvät rakennukset ovat asukkaan kotirauhan piirissä. Huomionarvoista on, että vaikka asi- anomainen antaisi tarkastukselle suostumuksensa, ei tämä perustuslakivaliokunnan tul- kinnan mukaan automaattisesti laajenna tarkastuksen tekijää ulottamaan toimivaltaansa kotirauhan piiriin. Tarkastus kotirauhan piirissä siis lähtökohtaisesti edellyttää nimen- omaista laissa säädettyä toimivaltaa.77 Aluehallintoviraston vapaaehtoinen eläinsuojelu- valvoja ei saa eläinsuojelulain 38 §:n mukaan suorittaa tarkastuksia kotirauhan piirissä. Eläinsuojeluvalvoja voi kuitenkin 39 §:n perusteella tarvittaessa avustaa eläinsuojeluvi- ranomaista kotirauhan piiriin ulottuvan tarkastuksen suorittamisessa tarkastusoikeutensa rajoissa. Tarkastuksen menettelylliset säännökset löytyvät hallintolaista. Hallituksen esityksen hallintolaiksi ja laiksi hallintolainkäyttölain muuttamisesta (HE 72/2002 vp) mukaan asi- anosaisen oikeusturva edellyttää sitä, että hänelle taataan oikeus olla tarkastuksessa läsnä. Asianosaisella on myös oltava oikeus esittää tarkastuksen tekijälle mielipiteensä sekä ky- symyksiä tarkastukseen liittyvistä asioista. Tarkastuksesta on sen jälkeen viipymättä laa- dittava tarkastuskertomus, joka annetaan tiedoksi asianosaiselle.78 Tarkastuskertomuk- sesta on käytävä ilmi tarkastuksen kulku sekä sen aikana tehdyt oleelliset havainnot. On huomattava, että tarkastuskertomus on laadittava myös silloin, kun tarkastuksessa ei ole havaittu puutteita eläintenhoidossa. Tämä on tärkeää esimerkiksi kohteen oikeussuojan kannalta.79 (Ks. liitteenä 1 on Ruokaviraston tarkastuskertomus-/hallintopäätöslomake eläinsuojeluasiassa.) 77 PeVL 19/2000 vp: 9; PeVL 40/2006: 2. 78 HE 72/2002 vp: 94. 79 Wahlberg 2011: 2. 32 2.5.1 Eläinsuojelutarkastuksen seuraukset Neuvot ja ilmoitukset Eläinsuojelulain 40 § on tarkoitettu lievittämään vähäisiä epäkohtia eläintenpidossa. Lain mukaan eläinsuojelutarkastuksen tekijän on ensisijaisesti neuvoen eläimen omistajaa tai haltijaa pyrittävä edistämään eläimen hyvinvointia. Neuvonnan avulla pyritään tarkastuk- sessa ilmenneiden lievien eläinsuojelullisten epäkohtien korjaamiseen. Jotta tilanteessa voitaisiin turvautua pelkästään neuvontaan, tulisi tilanteen hallituksen esityksen mukaan olla sellainen, jossa ei vielä varsinaisesti ole kyseessä eläinsuojelulain tai sen nojalla an- nettujen määräysten ja säännösten taikka lopetusasetuksen rikkominen. Käytännössä neu- voilla voidaan pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi eläimen ruokintaan taikka eläimen lii- kunnan tarpeen tyydyttämiseen. Jos tarkastustilanteessa kuitenkin huomataan tapahtu- neen edellä mainittujen lakien rikkomista tai aiemmin annetulla neuvonnalla ei ole ollut vaikutuksia, tulisi tarkastuksen tekijän ryhtyä heti pykälissä 41–42 taikka 44 tarkoitettui- hin toimenpiteisiin, jotta eläinsuojelulliset epäkohdat voidaan korjata.80 41 § sisältää vel- voitteen tehdä ilmoitus ylemmän asteiselle hallintoelimelle. Wahlberg on tehnyt empiirisen tutkimuksen pykälien 40 ja 42 (ks. tarkemmin myöhem- min tässä kappaleessa) käytännön soveltamisesta. Tutkimus koskee tuotantoeläimiä, mutta tuloksia voidaan mielestäni yleistää myös muita eläimiä koskevaan valvontaan. Tutkimuksen mukaan viranomaisissa on edellä mainittujen pykälien soveltamisessa epä- selvyyttä. Viranomaisen voi olla esimerkiksi tarkoitus vain neuvoa lievissä epäkohdissa, mutta joidenkin neuvojen sanamuodot kuulostavat kuitenkin siltä, että ne olisivat tosiasi- assa kieltoja tai määräyksiä. Walberg on tulkinnut tutkimustulokset niin, että tällaisia 40 §:n ”tuella” tehtyjä 42 §:n määräyksiä pidetään lievempinä sääntely- ja kieltomuotoina. Oikeudellisessa mielessä pykälien 40 ja 42 ero on siinä, että 40 §:n mukaiset neuvot eivät velvoita neuvonnan kohdetta mihinkään toimenpiteeseen, mutta 42 § velvoittaa sitovasti. Mikäli edellä kerrottua pykälien ”sekoituksen” soveltamista ilmenee, on lakia sovellettu virheellisesti. Tällä voi olla kauaskantoisiakin negatiivisia vaikutuksia sekä eläimen omistajalle/hallitsijalle että eläimelle. Omistajalle/hallitsijalle voi jäädä epäselväksi mitkä 80 HE 36/1995 vp. 33 määräykset ovat sitovia ja mitkä taas on annettu vain neuvonnan muodossa. Tällainen pykälien tehoton käyttö voi johtaa siihen, että eläimen olot pysyvät muuttumattomina taikka jopa huononevat entisestään.81 Aluehallintoviraston oikeuttaman eläinsuojeluvalvojan tarkastukseen liittyvä toimivalta taas ulottuu ainoastaan neuvonnan antamiseen tai ilmoituksen tekemiseen82. Mikäli eläin- suojeluvalvoja havaitsee tekemänsä tarkastuksen perusteella, että eläinsuojelulakia tai sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä taikka lopetusasetusta on rikottu, hänen on teh- tävä asiasta ilmoitus varsinaiselle eläinsuojeluviranomaiselle. Kyseisen viranomaisen on ilmoituksen johdosta tarvittaessa annettava eläinsuojelulain 42–43 §:ssä tarkoitettu kielto, määräys, uhkasakko tai teettämisuhka tai hänen on ryhdyttävä 44 §:ssä säädettyihin kii- reellisiin toimenpiteisiin. Jos taas tarkastuksen kohteena on teuraseläimiä toimittava eläintenpitoyksikkö ja tarkastuksen tekijänä tarkastuseläinlääkäri, on hänen tehtävä il- moitus kyseisen alueen aluehallintovirastolle. Kiellot ja määräykset Eläinsuojelulain 42 §:n mukaan eläinsuojeluviranomainen voi kieltää jatkamasta taikka toistamasta eläinsuojelulain tai sen nojalla annettujen määräysten tai säännösten tai lope- tusasetuksen vastaista menettelyä. Käytännössä kieltomääräykset voivat koskea muun muassa eläimen hoitoa ja ruokintaa tai eläinten pitopaikan puhdistamista tai kunnosta- mista83. Viranomaisen on myös määrättävä eläimen pitäjä riittävässä määräajassa asian laatuun nähden täyttämään lainmukaiset velvollisuutensa. Kun määräaika on kulunut um- peen, on viranomaisen hallituksen esityksen mukaan varmistettava, että annettuja kieltoja tai määräyksiä on noudatettu84. Mikäli uusintatarkastuksia ei toteuteta, eläinsuojelun val- vonta voi menettää uskottavuuttaan sekä määräykset ja kiellot merkittävyyttään85. 81 Wahlberg 2011: 93–94. 82 HE 36/1995. 83 HE 36/1995 vp. 84 HE 36/1995 vp. 85 Rauatmaa 2010. 34 Uhkasakko ja teettämisuhka Aluehallintovirastolla on eläinsuojelulain 43 §:n perusteella oikeus joko omasta aloittees- taan taikka eläinsuojeluviranomaisen pyynnön johdosta tehostaa uhkasakolla tai teettä- misuhalla eläinsuojelulain 42 §:n nojalla annettua kieltoa tai määräystä. Teettämisuhka tarkoittaa uhkaa siitä, että eläinsuojelulainsäädännön luoma tekemättä jätetty velvollisuus teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Oikeus päättää uhkasakon tai teettämisuhan aset- tamisesta on vain aluehallintovirastolla, sillä hallituksen esityksen eläinsuojelulaiksi86 mukaan se, että kyseisten pakkokeinojen käytöstä voisi päättää yksittäinen virkamies, ei olisi asianosaisen oikeusturvan kannalta tarkoituksenmukaista. Yleisinä säännöksinä uh- kasakkoon ja teettämisuhkaan sovelletaan uhkasakkolakia. Hallintopakkokeinon käyttäminen vaatii aina siihen oikeuttavaa säännöstä, jossa asian- mukaisesti määritellään viranomaisen toimivallan laajuus ja perusteet. Kun hallintopa- kolla ensisijaisesti vain uhataan asianosaista, on kyseessä välillinen hallintopakko. Välil- lisen hallintopakon päämääränä on saada uhkan kohde täyttämään esimerkiksi eläinsuo- jelulainsäädännöstä johtuva velvoitteensa. Tällöin varsinaista pakkoa ei vielä jouduta käyttämään. Jos välillinen hallintopakko ei kuitenkaan tehoa, otetaan käyttöön välitön hallintopakko. Tällöin viranomainen voi tarvittaessa voimakeinoin puuttumalla esimer- kiksi asianosaisen vapauteen tai omaisuuteen toteuttaa velvollisuuden taikka palauttaa lainmukaisen tilan. Yleensä tällainen välittömän hallintopakon käyttämisen toimivalta on poliisilla.87 Eläinsuojeluasioissa kyseeseen tulee siis poliisin virka-avun käyttäminen. Kiireelliset toimenpiteet Eläinsuojelulain 44 § sääntelee kiireellisiä toimenpiteitä. Pykälä luo eläinsuojeluviran- omaisille oikeuden poiketa 42 §:n mukaisista kielto- ja määräyksenantotoimenpiteistä ja ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin turvatakseen eläimen hyvinvoinnin. 42 §:stä saa sään- nöksen mukaan poiketa vain, mikäli eläinsuojelulliset syyt sitä vaativat. Tällainen eläin- suojelullinen syy on kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun eläin kärsii ehdottoman 86 HE 36/1995 vp. 87 Mäenpää 2003: 132–133. 35 välttämättömän hoidon puutteesta. Myös silloin voi 44 §:n kiireellinen toimenpide tulla sovellettavaksi, jos eläimen hoidosta vastaava henkilö on kykenemätön hoitamaan eläintä tai hän on tavoittamattomissa ja on oletettavaa, että eläimen hyvinvointi tämän johdosta pikaisesti vaarantuu.88 Kun kiireellisiin toimenpiteisiin ryhdytään, on eläimelle mahdol- lista hankkia hoitoa tai hoitaja muualta sekä eläimen hyvinvoinnin vuoksi ehdottoman tarpeellisia aineita. Jos tämä ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista, on eläin mahdollista lopettaa tai toimittaa teurastettavaksi. Myös myyminen huutokaupalla tai muutoin käyvällä hinnalla on mahdollista. Määräysvalta eläimestä siirtyy 44 §:ää so- vellettaessa kokonaan viranomaiselle89. Hallituksen esityksen mukaan eläimen lopettaminen on viimesijainen toimenpide. Lopet- taminen on mahdollista silloin, jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen olisi ilmeistä julmuutta sitä kohtaan.90 Suhteellisuusperiaatteen mukaan kuitenkin aina ensin tulisi käyttää lievempää keinoa. Eli mikäli ajaudutaan 44 §:n tarkoittamiin toimen- piteisiin, voidaan eläimen lopettamisen katsoa olevan viimeinen vaihtoehto, ellei eläimen lopettaminen ole välttämätöntä sen kärsimyksen vuoksi eläinsuojelullisista syistä.91 Lain 44 §:n tarkoittamiin kiireellisiin toimenpiteisiin voidaan ajautua myös sellaisessa tilanteessa, jossa eläimen omistajalle on useita kertoja annettu 42 §:n mukaisia määräyk- siä tai kieltoja, eivätkä ne ole johtaneet eläimen olosuhteiden parantumiseen. Tällöin eläinsuojeluviranomainen voi oman harkintansa mukaan katsoa, että eläimen hyvinvoin- tia ei voida näillä lievemmillä menetelmillä turvata, ja kiireellisiin toimenpiteisiin on ryh- dyttävä. 92 Wahlberg on havainnut empiirisessä tutkimuksessaan, että 43 §:n ja 44 §:n käyttökynnys viranomaisilla on korkea. Tämä voi johtua siitä, että tarkastuksen tekevällä viranomai- sella on korkea kynnys sen suhteen, mitä hän pitää eläimelle tarpeettomana kärsimyksenä tai kipuna. Näin ollen, vaikka 43 §:n tai 44 §:n vaatimukset olisivat käytännössä täytty- neet, viranomainen soveltaa kuitenkin alemman asteisia toimenpiteitä. Tällainen 88 HE 36/1995 vp. 89 Oikeusministeriö 2009: 17. 90 HE 36/1995 vp. 91 Koskela 2013: 12. 92 Rauatmaa 2010. 36 käyttötapa heikentää eläimen suojaa ja pykälien käytön laajuutta. Pykälien korkea käyt- tökynnys voi johtaa siihen, että kohteeseen tehdään toistuvia tarkastuksia, jolloin sovel- letaan 40 §:ää ja 42 §:ää. Tämä omalta osaltaan luo tehottomuutta eläinsuojeluvalvon- taan.93 2.6 Asianosaisen oikeudet valvontatoimenpiteissä Valvontatoimenpiteiden aikana ja päätöksiä tehtäessä on muistettava ottaa huomioon asi- anosaisen oikeusturva. Tähän sisältyy muun muassa asiakkaan kuuleminen, muutoksen- hakumahdollisuus sekä hyvä hallinto. Oikeusturvaa ja hyvää hallintoa käsitellään tarkem- min luvussa 3. Oikeusturva ja hyvä hallinto ovat yleisiä periaatteita, mutta esimerkiksi asianosaisen kuulemisesta ja muutoksenhausta on maininta eläinsuojelulaissa. Asianosaisen kuuleminen Eläinsuojelulaissa on säädetty myös eläimen omistajan tai haltijan kuulemisesta. 45 §:n mukaan edellä mainitulle asianosaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen 42– 43 §:ssä tarkoitettuja kiellosta, määräyksestä, uhkasakosta tai teettämisuhasta tehtävää päätöstä. Mikäli kyseessä on lain 44 §:ssä tarkoitettu kiireellinen toimenpide, on asian- osaiselle varattava tilaisuus tulla kuulluksi vain siinä tapauksessa, jos tämä on/nämä ovat viivytyksettä tavattavissa. Asianosainen voi olla myös passiivinen kuulemisoikeuttaan kohtaan, eikä hän ole velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin kuulemisen toteutta- miseksi94. Asiassa tehdystä päätöksestä on aina ilmoitettava eläimen omistajalle tai halti- jalle. Omistajaa voidaan kuulla joko suullisesti taikka kirjallisesti. Suullinen kuuleminen ta- pahtuu käytännössä yleensä tarkastuksen yhteydessä, ja lyhyimmillään se voi sisältää esi- merkiksi vain toteamuksen siitä, onko eläimen omistajalla huomauttamista tarkastajan kirjaamiin havaintoihin taikka annettuihin määräyksiin. Usein monimutkaisemmissa 93 Wahlberg 2011: 95–97. 94 Mäenpää 2011: 189; Huom. jos kuulemiseen oikeutettu on itse asian vireillepanija, on hänellä hallinto- lain 31.1 §:n nojalla velvollisuus myötävaikuttaa asiansa selvittämiseen. 37 tapauksissa asianosaiselta voidaan pyytää tai hänelle voidaan antaa mahdollisuus antaa kirjallinen vastine eläinsuojeluviranomaisen tekemään päätösehdotukseen sekä mahdol- linen selvitys siitä, miten omistaja aikoo korjata tarkastuksessa havaitut epäkohdat.95 Jos kuultava osapuoli on läsnä tarkastuksessa antaen samassa yhteydessä lausuntonsa tai se- lityksensä, se on dokumentoitava. Muutoin menettely ei täytä vaatimusta osapuolen kuu- lemisesta eläinsuojelulain 45 §:n eikä hallintolain 34 §:n mukaisesti, jolloin kuultavalla osapuolella olisi mahdollisuus pyytää kuulemista uudestaan.96 Hallintolain 37 §:n perusteella kuuleminen olisi toteutettava lähtökohtaisesti kirjallisena. Kuitenkin jos kirjallisesta menettelystä aiheutuu asianosaiselle kohtuuttomia vaikeuksia, voidaan asianosaiselle tämän pyynnöstä varata tilaisuus tulla kuulluksi suullisesti, mikäli se on tarpeen asian selvittämiseksi. KHO:n ratkaisun 2015:88 tulkinnan mukaan eläin- suojelutarkastukset toimenpiteineen ovat usein sellaisia tilanteita, joissa suullinen kuule- minen asianosaisen oikeusturvan kannalta on riittävä ja tarkoituksenmukainen97.98 KHO:n ratkaisu 2015:89 koskee asianosaisen kuulemista eläinsuojeluasian päätöksente- ossa. Poliisi teki ilmoituksen perusteella tarkastuksen A:n asuntoon 21.5.2015. A tavattiin päihtyneenä vuoteestaan. Asunnossa oli myös kaksi koiraa, joista toinen oli selkeästi huo- nokuntoinen. Asunnosta löytyi koirien jätöksiä lattialta. Poliisit veivät molemmat koirat Turun eläinhoitolaan 21.5.2014, jossa valvontaeläinlääkäri tarkasti koirat. Valvontaeläin- lääkäri päätyi lopettamaan toisen koiran, mihin poliisi oli saanut A:lta suullisen luvan, ja toinen otettiin hoitoon, jotta sen hyvinvointi voitiin taata. Turun ympäristöterveydenhuol- lon valvontaeläinlääkäri oli tehnyt 28.5.2014 eläinsuojelulain 44 §:n nojalla päätöksen, ettei hoidossa olevaa koiraa palauteta A:lle. A vaati valituksessaan Turun hallinto-oikeu- delle, että päätös kumotaan, ja että koira palautetaan hänelle. A oli ollut puhelimitse yhtey- dessä valvontaeläinlääkäriin 27.5.2014. Lisäksi A toimitti 31.5.2014 kirjallisen selvityksen eläinhoitolaan. Valvontaeläinlääkärin asiakirjoista ei kuitenkaan käy ilmi, että A:lle olisi annettu mahdollisuus selityksen antamiseen. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen menettely- virheen johdosta. HaO:n mukaan A:ta ei ollut kuunneltu eläinsuojelulain ja hallintolain mukaisesti. Valvontaeläinlääkäri valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaati, että hal- linto-oikeuden päätös kumotaan.99 Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä todettiin, että valvontaeläinlääkärin päätös- pöytäkirjaan oli kirjattu A:n puhelimitse tapahtunut kuuleminen. Sittemmin A:n toimittama kirjallinen selitys vastasi sisällöltään ko. puhelinkeskustelua. A:ta oli kuultu eläinsuojelu- lain ja hallintolain edellyttämillä tavoilla. Eläinsuojelulain 44 §:n mukaan eläimen omista- jaa tai haltijaa on kuultava vain, mikäli tämä on viivytyksettä tavattavissa. KHO katsoi, että 95 Rauatmaa 2010. 96 Wahlberg 2011: 90–91. 97 KHO 2015:89. 98 Ks. kuulemisen osalta samansuuntainen ratkaisu KHO:2015:88. Ks. 44 §:n mukaisesta kuulemisvelvol- lisuudesta myös ratkaisussa KHO:2013:150. 99 KHO 2015:89. 38 puhelimitse tapahtunut keskustelu oli täyttänyt kuulemisen edellytykset. KHO perusteli rat- kaisuaan sillä, ettei eläinsuojelulaissa viitata asianosaisen kuulemista koskeviin hallintolain tai sitä edeltäneen hallintomenettelylain säännöksiin, ja että eläinsuojelulain kuulemista koskevia säännöksiä arvioidaan suhteessa hallintolain vastaaviin. Hallintolain 5 §:n mu- kaan ”Jos muussa laissa on tästä laista poikkeavia säännöksiä, niitä sovelletaan tämän lain asemesta”. Hallituksen esityksen (72/2002 vp) mukaan on arvioitava säännöskohtaisesti, syrjäyttääkö erityissäännös hallintolain vastaavan tai sovelletaanko hallintolakia ja erityis- säännöstä rinnakkain. Eläinsuojelulain määräykset on usein tarpeen antaa välittömästi tar- kastuksen jälkeen, jotta pystytään eläinsuojelulain 1 §:n mukaisesti suojelemaan eläimiä tehokkaasti kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta, sekä edistämään eläinten hyvinvointia ja hy- vää kohtelua. Eläinsuojelulain mukaan sen 44 §:ää voidaan soveltaa ilman kuulemista. Tä- hän nähden ja määräyksien antamisen välittömyyden vuoksi, suullinen kuuleminen puhe- limitse 27.5.2014 oli riittävä, eikä asianosaista ollut ollut tarpeen kuulla kirjallisesti. KHO kumosi HaO:n päätöksen.100 Päätöksen perustelu Hallintolain 45 §:n mukaan viranomaisen on perusteltava päätöksensä. Viranomaisen on ilmoitettava perusteluissa huolellisesti ja kattavasti ne olosuhteet, tosiseikat, selvitykset ja määräykset, jotka ovat olleet perusteena päätökselle. Päätös on perusteltava myös oi- keudellisesti, eli päätöksessä on kerrottava ne lakien ja asetusten säännökset sekä mah- dollisesti asiaa koskevat yleiset oikeusperiaatteet, jotka ovat päätöksen perusteena. Pe- rustelut on päätöksessä kerrottava siten, että osapuoli ne pystyy ymmärtämään.101 Muutoksenhaku Muutoksenhausta eläinsuojelulaissa säädetään 51 §:ssä. Eläinsuojeluviranomaisen eläin- suojelulain nojalla tekemään päätökseen haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallin- tolainkäyttölaki (26.7.1996/586) säätää hallinto-oikeuteen. Ohjeet muutoksenhakuun toi- mitetaan asianosaiselle päätösasiakirjan liitteenä. Kyseiset valitukset käsitellään kiireel- lisinä. Muilta osin muutoksenhakuun sovelletaan hallintolainkäyttölakia. (Ks. liite 2 Ruo- kaviraston valitusosoituslomake.) 100 KHO 2015:89. 101 Wahlberg 2011: 91–92. 39 2.7 Eläinsuojelurikkomus ja -rikos Eläinsuojelulain 63 § luo viranomaiselle ilmoitusvelvollisuuden. Pykälän mukaan val- vontaviranomaisen on viipymättä tehtävä ilmoitus suoraan poliisille, mikäli on aihetta epäillä, että eläinsuojelulakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä tai säännöksiä tai lope- tusasetusta on rikottu102. Eläinsuojelurikoksen esitutkinta voi tulla vireille joko eläinsuo- jelutarkastuksen seurauksena tai rikosilmoituksen perusteella. Rikosilmoitus eläinsuoje- lurikoksesta voi tulla poliisin tietoon yksityisen ihmisen, toisen eläinsuojeluviranomai- sen, muun viranomaisen tai poliisiviranomaisen itsensä toimesta. Käytännössä esimer- kiksi lemmikkieläimiin kohdistuvien rikosten ilmituleminen on sattumanvaraisempaa kuin tuotantoeläimiin kohdistuvien rikosten, sillä lemmikkieläimiin ei suunnata saman- kaltaista ja -laajuista valvontaa. Sattumanvaraisuutta aiheuttavat myös eläinsuojeluviran- omaisten vaihtelevat käytännöt. Koskelan tutkimuksen mukaan samaan eläimeen kohdis- tuvia eläinsuojelutarkastuksia voidaan tehdä jopa useita, ennen kuin asia viedään polii- sille.103 Eläinsuojelurikkomuksesta säädetään eläinsuojelulain 54 §:ssä. Sen mukaan: ”Joka tahallaan tai huolimattomuudesta 1) kohtelee eläintä tämän lain -- taikka sen nojalla annettujen säännösten tai mää- räysten taikka lopetusasetuksen 3, 4 tai 15 artiklan vastaisesti 2) käyttää sellaista 12 §:ssä tarkoitettua välinettä, laitetta tai ainetta, jonka käyttö on kielletty, 3) suorittaa vastoin 7 tai 9–11 §:n säännöksiä niissä tarkoitetun toimenpiteen taikka -- on tuomittava, jollei teko ole rikoslain -- nojalla rangaistava tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, eläinsuojelurikkomuksesta sakkoon. Eläinsuojelurikkomuksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai huolimattomuu- desta 1) rikkoo 12 §:ssä tarkoitettua valmistus-, maahantuonti-, myynti- tai luovutuskiel- toa taikka mainittujen säännösten nojalla annettua kieltoa, 2) rikkoo eläintenpitokieltoa tai toimii toisen välikätenä eläintenpitokiellon kiertä- miseksi, 3) laiminlyö tässä laissa -- tarkoitettujen tai mainittujen säännösten nojalla asete- tun velvollisuuden--” 102 Wahlberg havaitsi empiirisessä tutkimuksessaan, että tarkastusviranomainen ei aina täyttänyt 63 §:n ilmoitusvelvollisuuttaan, vaikka ilmoituksen tekeminen poliisille olisi ollut perusteltua. Väikkäri suomen- nos s. 6. 103 Koskela 2013: 4–5, 9. 40 Eläinsuojelurikoksista säädetään rikoslain 17 luvun 14 §:ssä. Rikoslain mukaan rikoksen- tekijä tuomitaan sakkoon lievästä eläinsuojelurikoksesta silloin, jos eläinsuojelurikos on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Kokonaisuudessa otetaan huomioon eläimelle ai- heutetun kivun, tuskan tai kärsimyksen vähäisyys taikka muut rikokseen mahdollisesti liittyvät seikat. Varsinaisesta eläinsuojelurikoksesta on mahdollista tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuu- desta jättämällä tarpeellista hoitoa tai ravintoa vaille, pahoinpitelemällä taikka liiallisesti rasittamalla kohtelee eläinsuojelulainsäädännön vastaisesti eläintä julmasti tai tarpeetonta kipua, tuskaa tai kärsimystä aiheuttaen. Eläinsuojelurikos katsotaan törkeäksi silloin, jos rikoksen kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä, rikos tehdään erityisen julmalla tai raa’alla tavalla taikka rikoksessa tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Li- säksi rikoksen on oltava kokonaisuutena arvostellen törkeä, jotta rikoksentekijä voidaan tuomita törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Tuomiona on vankeutta vähintään neljäksi kuu- kaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. 2.7.1 Eläinsuojelurikkomusten ja -rikosten muut seuraamukset Eläintenpitokielto Rikoslain 17 luvun 23 §:n nojalla henkilö, joka tuomioistuimessa tuomitaan törkeästä eläinsuojelurikoksesta, määrätään samalla myös eläintenpitokieltoon. Erityisen paina- vista syistä kiellon voi kuitenkin jättää määräämättä. Eläintenpitokielto on mahdollista tuomioistuimessa määrätä myös sellaiselle, joka tuomitaan eläinsuojelurikoksesta taikka lievästä eläinsuojelurikoksesta. Eläintenpitokieltoon voidaan määrätä myös eläinsuojelu- lain 54.1 §:ssä tarkoitetun eläinsuojelurikkomuksen tai eläinten kuljetuksesta annetun lain 39 §:n mukaisen eläinkuljetusrikkomuksen seurauksena. Henkilö on tällöin myös katsot- tava sellaiseksi, jota voidaan pitää kykenemättömänä tai soveltumattomana huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista. Myös sellainen henkilö, joka jätetään rangaistukseen tuomitse- matta rikoslain 3 luvun 4.2 §:n eli syyntakeettomuuden nojalla, voidaan edellä mainitun kykenemättömyyden ja soveltumattomuuden seurauksena määrätä eläintenpitokieltoon. 41 Eläintenpitokiellon määrääminen on yksittäistapauksittain tuomioistuimen harkintaval- lassa104. Kun henkilölle määrätään eläintenpitokielto, tämä ei saa pitää, hoitaa eikä omistaa eläi- miä eikä muutoinkaan vastata eläinten hyvinvoinnista. Kielto voi olla määräaikainen taikka pysyvä, ja se voi koskea tiettyjä eläinlajeja tai eläinten pitoa yleensä. Yhden lajin vahingoittaminen voi johtaa kaikkien eläinten eläintenpitokieltoon. Helsingin hovioikeuden ratkaisussa 16/119931 A oli kohdellut luonnonvaraisia lokinpoi- kasia huonosti niitä vahingoittamalla ja pelottelemalla. mukaan A oli kiistattomasti vahin- goittanut rikkalapiolla lentokyvyttömiä lokinpoikasia, jotka ovat rauhoitettuja metsästys- asetuksen 25a §:n perusteella. Tekovälineen mukaan ottaminen ja sen käyttäminen osoitti, ettei A ollut syyllistynyt tekoon pikaistuksissaan tai harkintakyvyttömyyttään. A:n syyksi luettiin eläinsuojelurikos, josta hän sai 40 päiväsakkoa. Rikoslain 17 luvun 23 § 1 momen- tin mukaan sellainen henkilö, joka tuomitaan eläinsuojelurikoksesta, voidaan samalla tuo- mita eläintenpitokieltoon. A tuomittiin eläintenpitokieltoon, joka koski kaikkia eläimiä, ja kiellon pituus oli puolitoista vuotta. A katsottiin menettelynsä vuoksi soveltumattomaksi ja kyvyttömäksi huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista. Hovioikeuden mukaan ”asiaa ei ole aihetta arvioida toisin sen vuoksi, että teko on kohdistunut yksittäisiin luonnonvaraisiin eläimiin”.105 Tapauksessa kyseessä olivat siis luonnonvaraiset linnut. Vaikka teko oli kohdistunut vain tiettyyn lajiin, A tuomittiin kaikkia eläimiä koskevaan eläintenpitokieltoon. A ei voisi esimerkiksi hankkia itselleen puoleentoista vuoteen koiraa. Mikäli hänen hallussaan olisi tapauksen tuomion aikaan jo ollut jokin lemmikkieläin, pitokielto olisi koskenut myös sitä. On huomioitava, etteivät rikkomuksiksi luokiteltavat teot välttämättä aina ole sellaisia, joiden seurauksena asianosainen tulisi määrätä eläintenpitokieltoon. Kaikkien eläinsuo- jelurikkomuksena pidettävien laiminlyöntien kohteena ei nimittäin aina ole eläin, vaan kyseessä voi olla esimerkiksi jonkin eläinsuojelulaissa määritellyn ilmoitusvelvollisuu- den laiminlyömisestä.106 104 Oikeusministeriö 2009: 19. 105 HelHO 16/119931. 106 Oikeusministeriö 2009: 19. 42 Menettämisseuraamus Rikoslain 17 luvun 23 a §:ssä on säädetty nimenomaisesti eläinsuojelurikokseen liitty- västä menettämisseuraamuksesta. Menettämisseuraamus liittyy tuomioistuimen määrää- mään eläintenpitokieltoon. Pykälän mukaan eläimet, jotka omistaa tai joita pitää eläimen- pitokieltoon määrättävä, on tuomittava valtiolle menetetyiksi. Koskela-Laineen tutki- muksen perusteella menettämisseuraamus on kuitenkin harvinainen seuraamus eläinsuo- jelurikoksesta annettavan tuomion yhteydessä. Useimmiten eläin on luultavasti otettu ri- koksentekijältä pois jo aikaisemmassa vaiheessa esimerkiksi takavarikolla tai kiireellisillä toimenpiteillä.107 Takavarikko Eläin on mahdollista takavarikoida eläinsuojelulain 47 §:n nojalla. Jos eläimen arvo on vähäinen tai jos sen hoidon järjestäminen ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista, on eläin mahdollista heti joko lopettaa, myydä taikka muutoin luovuttaa. Muilta osin eläimen takavarikkoon sovelletaan mitä pakkokeinolaissa (22.7.2011/806) säädetään. Pakkokei- nolain 7 luvun 1 §:n mukaan omaisuus (myös eläin katsotaan omaisuudeksi) on mahdol- lista takavarikoida silloin, jos on syytä olettaa, että sitä voidaan käyttää todisteena rikos- asiassa, se on rikoksella viety joltakulta taikka se tuomitaan menetetyksi. Takavarikoimi- seen liittyvien päätösten tekemiseen on toimivaltainen ainoastaan pidättämiseen oikeu- tettu virkamies tai tuomioistuin syytettä käsitellessään. Takavarikkoa edeltävänä pakko- keinona voi olla tarpeen suorittaa kotietsintä. Kotietsintä on mahdollista vain rikoslaissa tarkoitetun eläinsuojelurikoksen ja törkeän eläinsuojelurikoksen kohdalla.108 Arkikielessä eläinten takavarikointia kutsutaan usein huostaanotoksi, vaikka termi juridisesti tarkoit- taakin muuta (ihmislasten huostaanottoa lastensuojelulain mukaan). 107 Koskela-Laine 2012: 22. 108 Oikeusministeriö 2009: 18. 43 3 ELÄINSUOJELUVALVONNAN MAHDOLLISUUDET Viime vuosikymmenien aikana julkisen ja yksityisen sektorin rajat ovat hämärtyneet kun yksityisoikeudellisia organisaatioita on auktorisoitu julkista valtaa käyttäviksi organisaa- tioiksi109. Julkisten ja yksityisten toimintatapojen yhteensovittaminen ja rajojen hämärty- minen luovat haasteita: kun julkinen hallinto on perinteisesti nähty jäykäksi ja oikeustur- vaa korostavaksi, on yksityinen toimita taas mielletty luonteeltaan joustavaksi ja tarkoi- tuksenmukaisuuteen pyrkiväksi110. Hallinnolliselle toiminnalle ja julkisen vallan käytölle on määritelty hyvän hallinnon takeet. Kun julkisia hallintotehtäviä annetaan muulle kuin viranomaiselle, ulottuvat hyvän hallinnon vaateet myös kyseiselle taholle. Mutta miten varmistutaan siitä, että tämä viranomaiskoneiston ulkopuolinen taho myös toteuttaa hy- vää hallintoa? Eläinsuojelulaki on ollut kokonaisuudistuksen alla vuodesta 2011 lähtien. Tarkoitus oli saada laki voimaan vuoden 2021 alussa111. Hallituksen esitys laiksi eläinten hyvinvoin- nista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 154/2018) annettiin eduskunnalle 27.9.2018, jonka jälkeen se eteni valiokuntakäsittelyyn. Lakiehdotusta ei kuitenkaan ehditty käsitellä eduskunnassa loppuun vaalikaudella 2015–2018, ja vaalikauden päätyttyä ehdotus rau- kesi.112 Lakiluonnoksen rauettua otetaan eläinsuojelulain uudistus uudelleen käsittelyyn nykyisellä vaalikaudella. Hallituksen esityksessä 154/2018 olisi kuitenkin ollut tämän tut- kimuksen näkökulmasta positiivisia uudistuksia. Esityksen 81 §:ssä oltaisiin luotu uusi oikeus valvontaviranomaiselle käyttää valvontaa ja tarkastusta tehtäessä apunaan virka- mieskoneiston ulkopuolista asiantuntijaa ja avustajaa. Toki avustajana tai asiantuntijana saisi edelleen käyttää myös viranhaltijan asemassa olevaa henkilöä. Asiantuntija tai avus- taja olisi voinut siis osallistua eläinsuojeluvalvontaviranomaisen kanssa tarkastukselle ja tehdä esimerkiksi tarkastusta avustavia tehtäviä taikka antaa asiantuntija-apua. Itsenäistä tarkastus- ja ratkaisutoimivaltaa tällä ei kuitenkaan olisi ollut ja asiantuntijan ja avustajan käyttämiselle olisi ollut oltava asiallinen peruste.113 109 Husa & Pohjolainen 2014: 70–72. 110 Muukkonen 2012: 2–3. 111 SEY Suomen eläinsuojelu ry 2019. 112 Eduskunta 2019. 113 HE 154/2018 vp. 44 Jotta esimerkiksi perusoikeus kotirauha saadaan taattua, sen turvaamiseksi hallituksen esityksessä ehdotettiin, että nimenomaisesti säädettäisiin siitä, etteivät avustaja ja asian- tuntija saisi mennä kotirauhan piiriin yksinään, vaan ainoastaan valvontaviranomaisen kanssa. Lakiluonnoksen mukaan avustajalta ja asiantuntijalta olisi myös vaadittu riittävä pätevyys. Pätevyysvaatimus olisi riippunut tehtävän luonteesta ja pätevyyttä arvioitaessa arvioitavana olisi ollut henkilön käytännön kokemus sekä koulutus. Lakiluonnoksessa oli maininnat myös henkilön salassapitovelvollisuudesta, rikos- ja vahingonkorvausoikeu- dellisesta vastuusta sekä oikeudesta saada salassa pidettävää tietoa.114 Käytännössä avus- tajina ja asiantuntijoina oltaisiin voitu ainakin osittain käyttää eläinsuojeluyhdistyksen toimijoita sekä eläinsuojeluneuvojia. Esityksen 108 §:ssä ehdotettiin, että asiantuntijoille ja avustajille oltaisiin maksettu tehtävistään palkkio ja matkakorvaukset115. Eli palkatta tätä työtä ei yhdistystoimijoidenkaan olisi tarvinnut tehdä. Olisi askel positiiviseen suuntaan, mikäli edellä mainitut lakiluonnoksen kohdat pysyisi- vät lakiuudistuksessa ja aikanaan toteutuisivat. Tässä tutkielmassa menen kuitenkin pi- demmälle tarkastellen sitä, olisiko mahdollista antaa yksityishenkilöille ja yhdistystoimi- joille itsenäistä valtaa tehdä esimerkiksi tarkastuksia kotirauhan piiriin ja tarvittaessa an- taa huomautus tai takavarikoida laittomia välineitä. Kyseessä olevassa lakiluonnoksessa luotaisiin viranomaiskoneiston ulkopuoliselle vain mahdollisuus toimia yhdessä viran- omaisen kanssa, ei itsenäisesti. Koskela on kuvannut väitöskirjassaan, mitä hyvä eläinsuojeluvalvonta – tai ylipäänsä vi- ranomaisvalvonta – on. Hänen mukaansa lähtökohtana on pidettävä sitä, että valvontatoi- minnassa noudatetaan hallintolain oikeusperiaatteita sekä niiden aiheuttamia viranomai- sen harkintavaltaa rajoittavia tekijöitä. Myös perustuslaissa määritellyt perusoikeudet ja niiden vaikutus kaikkeen laintulkintaan on muistettava ottaa huomioon.116 Hyvän viran- omaisvalvonnan osatekijöitä ovat määritelleet myös muut tahot, kuten Baldwin, Cave ja Lodge, sekä OECD. Heidän yleisesti viranomaisvalvontaa käsittelevät määritelmänsä so- veltuvat hyvin myös eläinsuojeluvalvontaan. Näiden tahojen mukaan viranomaisen on 114 HE 154/2018 vp :150–151. 115 HE 154/2018 vp: 238. 116 Koskela 2017: 41. 45 suorittamassaan valvonnassa havaittava säännösten vastainen toiminta, ja toisaalta heillä taas on oltava tehokkaat keinot puuttua niihin. Myös itsearviointi on tärkeää: viranhalti- joiden on pystyttävä arvioimaan oman toimintansa tehokkuutta, sekä tarvittaessa kehittä- mään omia toimintatapojaan. Muita kriteereitä ovat muun muassa eri viranomaisten kit- katon ja sujuva yhteistyö, eri eläinsuojeluviranomaisten selkeästi määritellyt ja rajatut tehtävät sekä ammattimaisuus sisältäen niin eläinlääketieteellisen osaamisen kuin hallin- nollisen ja oikeudellisen osaamisenkin.117 Kupsalan tulkinnan mukaan Wahlbergin väitöskirjassa118, joka koski tuotanto- ja teura- seläinten hyvinvoinnin sääntelyä ja hallintoa, olevan tutkimuksen perusteella eläinsuoje- lun valvonnan resursseja on jo pitkään pidetty vähäisinä. Wahlbergin tutkimuksessa oli esimerkiksi tuotu esiin, että valvontaviranomaisten eläinsuojelulain soveltaminen työs- sään vaikutti vaihtelevan kunnittain ja puuttumiskynnys eläinsuojeluasioihin oli korkea. Viime vuosina eläinsuojeluvalvontajärjestelmää onkin maassamme uusittu. Esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran perustaminen vuonna 2006 lisäsi eläinsuojeluval- vontaan käytettäviä ohjausresursseja.119 Jotta eläinsuojeluvalvonnan resursseja pystyttäisiin lisäämään ja valvonta olisi kattavaa, yhtenä vaihtoehtona tulisi pohtia sitä, voitaisiinko julkisia hallintotehtäviä siirtää perus- tuslain 124 §:n nojalla muille toimijoille. Tällä hetkellä eläinsuojelun muita toimijoita ovat esimerkiksi aluehallintovirastojen eläinsuojeluvalvojat, joille jo osittain on siirretty julkisia hallintotehtäviä, sekä SEY Suomen eläinsuojelu ry:n eläinsuojeluneuvojat. Tässä yhteydessä on tarkasteltava, millä ehdoilla sekä millä rajoituksilla julkisia hallintotehtä- viä olisi mahdollistaa siirtää näille toimijoille. Tässä luvussa tarkastelen perustuslain (11.6.1999/731) 124 §:n tarkoittamaa julkisen hallintotehtävän antamista muulle kuin vi- ranomaiselle. 117 Baldwin, Cave, Lodge 2012: 228–233; OECD 2014: 41–57, 63–64. 118 Wahlberg 2011. 119 Kupsala 2011: 48. 46 3.1 Julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle perustuslain 124 §:n mukaan: oikeudelliset reunaehdot ja vaatimukset Suomen perustuslain 124 §:n mukaan: ”Julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.” Pykälä siis luo mahdollisuuden harjoittaa julkista hallintoa viranomaisten lisäksi myös viranomaiskoneiston ulkopuolisten