Toimitusriskin hallinta agenttiteorian näkökulmasta
Töyli, Jaakko (2008)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tämä tutkielma keskittyy toimitusketjun hallinnan riskiaspekteja käsittelevään osaan eli toimitusketjun riskinhallintaan. Tarkemmin käsitellään yrityksen toiminnassaan tarvitsemien tuotteiden ja palveluiden hankintaan liittyviä liiketoiminnallisia riskejä eli toimitusriskiä. Toimitusriski on kategorisoitavissa kolmeen luokkaan sen mukaan, johtuuko riski nimikkeen, markkinoiden vai toimittajan ominaisuuksista. Hankkivan organisaation toimitusriskin hallinnan keinot voidaan agenttiteorian näkökulmasta kategorisoida sen mukaan, perustuvatko ne käyttäytymiseen vai puskurointiin. Agenttiteoria tarjoaa toimitusriskin hallinnan käsittelyyn soveltuvan näkökulman, sillä siinä on kaksi osapuolta: päämiehenä hankkiva organisaatio sekä agenttina toimittaja.
Tapaustutkimuksessa pyrittiin selvittämään, minkä tyyppisiä keinoja kohdeyrityksessä käytettiin ja mistä lähteistä johtuvien riskien hallintaan. Tutkimusote oli operaatio-analyyttinen. Aineiston hankinta toteutettiin sisäisiä dokumentteja tutkimalla, toimintaa havainnoimalla sekä haastattelemalla avainhenkilöitä kohdeyrityksessä. Kohdeyrityksessä tietyn toimitusriskin hallintamenetelmän käytön ei todettu riippuvan ainoastaan riskin varsinaisesta lähteestä, vaan koettujen riskien yhteissummasta. Mitä korkeammaksi toimitusriski koettiin kokonaisuudessaan, sitä enemmän sen hallintaan käytettiin resursseja. Käyttäytymisperusteisen keinot olivat kohdeyrityksen ensisijainen keino toimitusriskin hallintaan, mutta puskurointia käytettiin, jos niiden koettiin olevan riittämättömiä, soveltumattomia tai kalliita.
Tapaustutkimuksessa pyrittiin selvittämään, minkä tyyppisiä keinoja kohdeyrityksessä käytettiin ja mistä lähteistä johtuvien riskien hallintaan. Tutkimusote oli operaatio-analyyttinen. Aineiston hankinta toteutettiin sisäisiä dokumentteja tutkimalla, toimintaa havainnoimalla sekä haastattelemalla avainhenkilöitä kohdeyrityksessä. Kohdeyrityksessä tietyn toimitusriskin hallintamenetelmän käytön ei todettu riippuvan ainoastaan riskin varsinaisesta lähteestä, vaan koettujen riskien yhteissummasta. Mitä korkeammaksi toimitusriski koettiin kokonaisuudessaan, sitä enemmän sen hallintaan käytettiin resursseja. Käyttäytymisperusteisen keinot olivat kohdeyrityksen ensisijainen keino toimitusriskin hallintaan, mutta puskurointia käytettiin, jos niiden koettiin olevan riittämättömiä, soveltumattomia tai kalliita.