Eurooppaoikeuden vaikutuksista Suomen oikeusjärjestelmässä
Hietala, Anna (2010)
Hietala, Anna
2010
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Suomalaisten tuomioistuinten toimintaympäristö on ylikansallistunut ja kansainvälistynyt Suomen liittyessä Euroopan unioniin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Tämä on altistanut myös oikeusjärjestelmän ylikansallisille ja kansainvälisille vaikutuksille, mikä näkyy sekä sovellettavassa normipohjassa että laajentuvassa ja muuttuvassa oikeuslähdepohjassa sekä näihin liittyvässä tuomarin laintulkintaopissa.
Oikeuslähdeoppi sisältää sen aineiston, jota oikeudellinen ratkaisuaineisto ja tulkinta edellyttävät. Tämän lisäksi oikeuslähdeoppi määrittelee, mitä oikeuslähteillä käsitteinä tarkoitetaan ja mikä on niiden keskinäinen järjestys ja sitovuus. EU-oikeus ja erityisesti EU:n tuomioistuin ovat kuitenkin muuttaneet näitä oikeuslähdeopin sääntöjä. EU:n tuomioistuin on luonut ratkaisutoiminnassaan tiettyjä valtionsisäisiä vaikutusmekanismeja (periaatteita), joilla annetaan oikeuksia myös kansallisen oikeusjärjestelmän sisällä yksilöille ja yhteisöille. EU:n tuomioistuin ei ole lakia säätävä toimielin, mutta antamissaan ratkaisuissa se on esimerkiksi vahvistanut EU-oikeuden etusijan kaikissa suhteissa jäsenvaltioiden lainsäädäntöön.
Oikeuslähteillä on tietty hyväksyttävyys, joka voidaan johtaa eduskunnan muodollisesta oikeudesta säätää lakia: laeilla on laillinen oikeutus. Suomessa on vakiintunut myös oikeuslähteiden hierarkia, joka kertoo tuomareille mikä oikeuslähde on keskeisin ja mitä tulee noudattaa jopa virkarikoksen uhalla. Oikeuslähteiden hierarkia voidaan johtaa jopa sellaisiin Montesquieulaisiin käsitteisiin, kuten vallan kolmijako-oppi, demokratiaperiaate ja oikeusvaltio. Laki ylimpänä saa oikeutuksensa ja sisällöllisen hyväksyttävyytensä näistä periaatteista. Lakia on noudatettava, koska se takaa objektiivisuuden, ennakoitavuuden sekä riittävät yksilön oikeudet ja oikeusturvan.
Tutkimukseni keskittyy siihen, mitä vaikutuksia EU-oikeudesta on seurannut oikeusjärjestelmäämme ja kenelle oikeastaan kuuluu lainsäädäntövalta. Selvitän myös sitä voitaisiinko oikeuslähdeoppia jotenkin muuttaa, jotta EU:n tuomioistuimen päätökset ja EU-oikeuden normit sopisivat sujuvammin kansallisten oikeuslähteiden normihierarkiaan.
Tutkielmassa olen käyttänyt hyödykseni oikeusdogmatiikkaa sekä oikeusteoriaa. Peruskäsitteinä olen määritellyt EU-oikeuden. Aineistona minulla olen käyttänyt oikeuskirjallisuutta ja keskeisintä oikeuskäytäntöä.
Tuloksina havaitsin, ettei EU-oikeuteen kansallisen oikeuden rinnalla sovi perinteinen oikeuspositivistinen oikeuslähteiden hierarkiaa, vaan koko oikeuslähteiden systeemi tulisi pohtia uudelleen. Esitän myös kolme vaihtoehtoista ratkaisumallia nykyiselle oikeuslähdeopillemme, joista jokaisella on hyvät ja huonot puolensa. Yllättävänäkin tuloksena huomasin, ettei ratkaisu ehkäpä olekaan pelkässä oikeuslähteen muuttamisessa, vaan sen tosiasian tunnustamisessa, etteivät monet vallanjakoon liittyvät kysymykset ole enää muotoiltavissa vallan kolmijako-opin käsitteillä, mistä juontuu lopulta ongelmia myös oikeuslähdeoppiin. Mahdollisuutena olisikin kehitellä uusi, nykyisen yhteiskuntatodellisuuteen soveltuva vallanjako-oppi ja vasta tämän jälkeen kehitellä siihen sopiva oikeuslähdeoppi.
Oikeuslähdeoppi sisältää sen aineiston, jota oikeudellinen ratkaisuaineisto ja tulkinta edellyttävät. Tämän lisäksi oikeuslähdeoppi määrittelee, mitä oikeuslähteillä käsitteinä tarkoitetaan ja mikä on niiden keskinäinen järjestys ja sitovuus. EU-oikeus ja erityisesti EU:n tuomioistuin ovat kuitenkin muuttaneet näitä oikeuslähdeopin sääntöjä. EU:n tuomioistuin on luonut ratkaisutoiminnassaan tiettyjä valtionsisäisiä vaikutusmekanismeja (periaatteita), joilla annetaan oikeuksia myös kansallisen oikeusjärjestelmän sisällä yksilöille ja yhteisöille. EU:n tuomioistuin ei ole lakia säätävä toimielin, mutta antamissaan ratkaisuissa se on esimerkiksi vahvistanut EU-oikeuden etusijan kaikissa suhteissa jäsenvaltioiden lainsäädäntöön.
Oikeuslähteillä on tietty hyväksyttävyys, joka voidaan johtaa eduskunnan muodollisesta oikeudesta säätää lakia: laeilla on laillinen oikeutus. Suomessa on vakiintunut myös oikeuslähteiden hierarkia, joka kertoo tuomareille mikä oikeuslähde on keskeisin ja mitä tulee noudattaa jopa virkarikoksen uhalla. Oikeuslähteiden hierarkia voidaan johtaa jopa sellaisiin Montesquieulaisiin käsitteisiin, kuten vallan kolmijako-oppi, demokratiaperiaate ja oikeusvaltio. Laki ylimpänä saa oikeutuksensa ja sisällöllisen hyväksyttävyytensä näistä periaatteista. Lakia on noudatettava, koska se takaa objektiivisuuden, ennakoitavuuden sekä riittävät yksilön oikeudet ja oikeusturvan.
Tutkimukseni keskittyy siihen, mitä vaikutuksia EU-oikeudesta on seurannut oikeusjärjestelmäämme ja kenelle oikeastaan kuuluu lainsäädäntövalta. Selvitän myös sitä voitaisiinko oikeuslähdeoppia jotenkin muuttaa, jotta EU:n tuomioistuimen päätökset ja EU-oikeuden normit sopisivat sujuvammin kansallisten oikeuslähteiden normihierarkiaan.
Tutkielmassa olen käyttänyt hyödykseni oikeusdogmatiikkaa sekä oikeusteoriaa. Peruskäsitteinä olen määritellyt EU-oikeuden. Aineistona minulla olen käyttänyt oikeuskirjallisuutta ja keskeisintä oikeuskäytäntöä.
Tuloksina havaitsin, ettei EU-oikeuteen kansallisen oikeuden rinnalla sovi perinteinen oikeuspositivistinen oikeuslähteiden hierarkiaa, vaan koko oikeuslähteiden systeemi tulisi pohtia uudelleen. Esitän myös kolme vaihtoehtoista ratkaisumallia nykyiselle oikeuslähdeopillemme, joista jokaisella on hyvät ja huonot puolensa. Yllättävänäkin tuloksena huomasin, ettei ratkaisu ehkäpä olekaan pelkässä oikeuslähteen muuttamisessa, vaan sen tosiasian tunnustamisessa, etteivät monet vallanjakoon liittyvät kysymykset ole enää muotoiltavissa vallan kolmijako-opin käsitteillä, mistä juontuu lopulta ongelmia myös oikeuslähdeoppiin. Mahdollisuutena olisikin kehitellä uusi, nykyisen yhteiskuntatodellisuuteen soveltuva vallanjako-oppi ja vasta tämän jälkeen kehitellä siihen sopiva oikeuslähdeoppi.